Viikkokatsaus

Viime viikko pääsi hurahtamaan ohitse melko nopeasti, ja havahduinkin siihen, että blogi on elänyt hiljaiseloa melkein kokonaisen viikon, mitä ei olekaan pieneen hetkeen tapahtunut. Joten pudotellaan sitten vaikka satunnaisia uutispaloja koko viikolta yhdellä kertaa.

******************************************************

Olen havainnut, että meillä esiintyy kaksinaismoraalia. Kuulen kolmevuotiaan naisenalun kertovan tarmokkaasti isosiskolleen, että pitää sanoa, että voisinko kiitos saada (maitoa). Minkä jälkeen kuulen hetken päästä painokkaalla äänellä 'lisää maitoa!'. Isosiskonko suusta? Ei toki. Vaan sen pienemmän naisenalun.

Täällä ei kyllä saa huutaa! Ja tiedätte sellaisen totisen ilmeen, suu vähän suppuralla ja äänessä melko paljon näsäviisautta. Ja kuinka ollakaan, menee ehkä viisi viisitoista minuuttia, kun joku on korottanut äänensä, ja tekee sen niin estottomasti kuin nyt kolmevuotias sen tekee. Tiedätte ehkä.

Kaupassa pitää käyttäytyä kiltisti. Niin pitää. Muistatte sitten. Ei kinastella, ei kiukutella. Ei saa huutaa eikä saa itkeä. Ja sitten käydään taas kerran (monennenko kerran?) kaupan käytävällä läpi uudelleen samoja asioita. Ei halua ostoskärryyn istumaan! Haluaa ostoskärryyn istumaan! Minun vuoro laittaa (ostoksia kärryyn)! Ja ja ja ja. Niin niin niin.

Kirjoista on kiva löytää samaistumisen kohteita.
Tällä kertaa se oli vieläpä helppoa.

******************************************************

Muutakin olen havainnut. Meillä asuu myös aarteiden keräilijä. On keppejä, kiviä, tammenterhoja, siemenkuoria, kukkia, lehtiä, mitä nyt kaikkea. Ihmettelin pari päivää sitten, miksi esikoiseni takki painaa niin paljon. Ja vasta muutamaa päivää myöhemmin huomasin katsoa sen taskuihin. Ne olivat täynnä tammenterhoja. Vaikka myönnän, etten ole itse mitenkään erityisen innostunut noista löydöistä (joita nimittäin tulee lisää joka päivä), olen päättänyt suhtautua niihin siten, että tulkitsen sen liittyvän jonkinlaiseen aarteenetsintäikään. Luultavasti kyseessä on myös aarteenetsijäluonne, joten on mahdollista, että meillä ihmetellään painavia taskuja vielä pitkään.

******************************************************

Viime viikon keskivaiheilla meillä oli vielä helteistä - sellaista hassua syyskeliä, joka yllätti lämpimällä henkäyksellä ja jota ei oikein uskoisi todeksi. Kesävaatteita oli jo hiljalleen tullut siirreltyä sivuun, mutta ne palasivat hetkeksi käyttöön. Viikonloppuna sitten viluinen ihminen etsikin jo päällensä toppavaatteita. Tämän viikon ensimmäinen aamu nimittäin valkeni pakkaskelinä. Tiedän, että tälle ilmastolle tyypillistä ovat suuret säätyypin vaihtelut, mutta silti en totu. En ainakaan siihen, että ensin hellitään helteellä ja heti kohta läimäistään pakkasella päin naamaa. Nyt seuraavaksi saammekin sitten suurinpiirtein viisi päivää sadetta, mikäli ennustukset pitävät paikkansa. No, sitäkin tarvitaan, sillä syksy on ollut toistaiseksi melko kuiva. Kunhan nyt sateet pysyisivät vielä vetenä. Vaikka molemmat automme saivatkin tänään jo talvirenkaat alle.

******************************************************

Vielä vähän pienistä iloista. Tai oikeammin, ne ovat tänä vuonna suuria.

Karpalokausi on parhaimmillaan. Täkäläiset tekevät näistä cranberry saucen, minulla niitä ei riitä mihinkään ylimääräiseen. Minä nimittäin syön ne sellaisenaan. Laitan pöydälle hieman kypsymään lisää ja en kuitenkaan malta odottaa. My superfood!