Muisti rakas, älä (vielä) jätä

Keittelin eilen kahvia hieman uudenlaisella tavalla. Moni varmaankin on keksinyt tämän aiemminkin, mutta minullakin tuli kokeiltua. Että kannattaa laittaa kahvikuppi paikalleen ennen kuin alkaa valuttaa kahvia kapselikoneesta. Huomasin sen kyllä, mutta puoli kupillista liian myöhään. 

Nämä on näitä arkisia juttuja. Autossa tulee yhtäkkiä vilkaistua taustapeilin kautta, montako pipoa takapenkillä näkyy. En usko, että unohtaisin heistä ketään mihinkään, mutta ajatukset tekevät välillä tepposet ja on pakko vilkaista peiliin saavuttaakseen mielenrauhansa. Hyvin usein lähden myös omasta pihasta ajalemaan niissä ajatuksissa, että tulikohan autotallin ovi suljettua. Se suljetaan painamalla nappia, mutta siitä liikkeestä ei tunnu jäävän minkäänlaista muistijälkeä kotirouvan päähän. Kun olen saanut koko lapsikatraani kyytiin ja huolehtinut heille tarvittavat tavarat, saattaa hyvinkin jokin itseä koskeva seikka jäädä vähemmälle huomiolle. Tästä syystä yritän muistaa vilkaista eteisen peiliin lähtiessäni, ihan vain varmistaakseni, että olen sittenkin tehnyt jotain omalle naamalleni ennen ihmisten ilmoille siirtymistä.

Aika paljon pistän ikäni piikkiin, se on kelpo selitys moneen asiaan. Luin jostain tutkimuksestakin, että nelikymppisellä on jo huonompi muisti kuin kaksikymppisellä. Selitys oli kyllä keski-ikäiselle mieluinen: nelikymppisellä on jo paljon täydempi kovalevy. Tuntuu kyllä toisinaan, että ulkoisellekin kovalevylle olisi jo käyttöä. Siis itseensä.

Imetysdementiakaan ei enää voi selityksenä käyttää - silloin on kuulemma normaalia, ettei ole aivan terävimmillään. Olen lopettanut ne puuhat kuitenkin jo yli kolme vuotta sitten. Muistan kerran kaksostemme vauva-aikana poikenneeni kauppaan mieheni autolla. Ripeästi ja sutjakasti heittelin kauppakassit takakonttiin, minkä jälkeen istahdin autoon käsilaukkuni kera. Onneksi tuli aika nopeasti mieleen, että kannattaisi varmaan kuitenkin istahtaa repsikan sijaan kuskin paikalle, jos on liikkeellä yksin. Mutta, sattuuhan sitä (eikö??)

Onneksi on paljon asioita, joita muistankin. Ihan heti osasin vastata oikein, kun eilen koululla jonkun toisen oppilaan isä kysäisi koulun ovea auki pitäessään Are they all yours? - Juu, kyllä ovat, mutta tässä vähän kestää, totesi kotirouva, kun ohjasi kolmea lasta ja ainakin kolmea laukkua ovista ulos. Senkin haluan aivan erityisesti muistaa, että tällä viikolla useampikin ihminen on sattunut kysymään, että ovatko he aina noin kilttejä. Hah! Kerronko siitä, kuinka olen saanut juuri tällä viikolla tukun lisää harmaita hiuksia, kun olen juossut sinne tänne säntäilevien kolmevuotiaiden perässä koulun mutaisella pihalla tai erotellut raivokkaasti värityskirjasta kinaavia lapsukaisia. Vain muutamia asioita mainitakseni. Niin että haluatko tietää enempää.

Tulen todennäköisesti muistamaan myös sen, että ennätyskylmä talvemme ei vielä huhtikuussakaan meinaa antaa periksi. Viikko sitten meillä oli kyllä jopa +20C lämpöä, mutta sen jälkeen olemme kokeneet kylmää viimaa, lumituiskua, puuskaista tuulta ja kaatosateita.

Keskiviikkoaamu.

Perjantai-ilta.

Nyt kuitenkin tekisi mieli sanoa, että käänne on tapahtumassa. Yöpakkasten lupaillaan olevan ohitse, ja seuraavat kymmenen päivää päivälämpötilat ovat +10 ja +22C välillä. Se tulee sittenkin!!