Yks haalea kupillinen, kiitos

Yksi äiti, kolme lasta, arkinen aamuhetki. Kello on n. 7:18, kun laskeudumme alakertaan. Kaipaan sitä jo, kovasti. Karistamaan minusta tuon kiusaavan väsymyksen, joka aamuntorkkua piiskaa ja piiskaa, kerta toisensa jälkeen. 

Kenelle laitetaan sämpylä? Ai muroja, jaa. Juopas sitä maitoa, jonka juuri sinulle laitoin. Napsautan sen päälle, lämpeneminen kestää ehkä minuutin, kaksi. Kuka ikinä keksikään kiireisten äitien avuksi Nespresso-koneen, kiitos siitä. Monta aamua on pelastettu. Älä keiku tuolilla. Kyllä siskosi saa istua siinä vieressä. Ei kurkotella toisen lautaselle. Ai muki on väärä, mistä näitä muistaa. Joku pyysi omenaa, niinkö?

Kuppi alle, kahvikapseli koneeseen. Lämpenikö se jo? Mitä siellä melskataan? Ei nyt aloiteta tätäkin aamua kinastelulla. Mitä putosi? Tee itsellesi tässä välissä leipä. Olisi ihanaa syödä runsas ja maittava aamiainen, mutta tutuksi käynyt kinkku-juustoleipä saa taas kelvata, sillä se on nopea. Halusiko joku juustoa? Mitenkäs pyydetään nätisti? Ai, nyt se on lämmin. Paina nappia, kohta on valmista. Maitoa lisää? Ai, sinulle vettä. No, kunhan jotain juot. Nyt pitäisi keskittyä syömiseen, meillä ei ole mahdottomasti aikaa. Syötte, mitä syötte, ja käytte pesemässä kädet.

IPad auki, hätäinen vilkaisu Facebookiin ja pariin uutislinkkiin. Säätä piti katsoa. Kevät on keikkuva, ei taaskaan tiedä, mitä tuleman pitää. Muistuu mieleen, että perjantai-iltana oli T-paitakeli, ja lauantaiaamuna heräsimme lumituiskuun. Ei anna talvi periksi, kunnon kevät on kuukauden myöhässä.

Se on valmis. Kupillinen kuumaa kahvia, tuoksu on huumaava. Nostan kupin pöydälle leipälautasen viereen. Kuka halusi lisää leipää? Ai muroja. No ei niitä mahdottomasti sovi syödä. Syötkö vielä jogurttisi? Sanoinko jo, että keskitytään syömiseen. Suoraan kupista lusikka suuhun, ei paidalle, kiitos.

Eväslaukku kuntoon. Jääkaapista mukaan kylmemmät eväät. Vesipulloon vettä. Laukku eteiseen odottamaan. Pitiköhän tänään olla retkipullokin ja extraeväät? Ai niin, se kahvi. Siinä se odottaa. Hörppäsin sentään jo, ja lämmin tunne leviää elimistöön. Tulen ihan kohta. Kaipaan jo kipeästi kunnon kulausta, mutta tehdään nyt nämä rutiinihommat ensin.

Ja kyllä, hetkemme tulee. Siinä jossain aamupalapöydän siivouksen ja kouluun lähdön valmistelun välimaastossa. Hammasharjojen ja hiusharjojen puristuksessa. Siinä lomassa, kun tarkistelen nopeasti, onko keittiössä kaikki kunnossa. Minä ja minun kahvini. Kuumana kaivattu, haaleaksi jäähtynyt. Lupaan vaalia sinua ajatuksissani suurella kaiholla siinä vaiheessa, kun minulla on aikaa, aikaa ja aikaa. Luppoaikaa luppoajan päälle. 

Sekin aika tulee. Mutta siihen saakka, haaleallakin pärjäillään. Olkoonkin, että haalea kahvi tuntuu vähän irvikuvalta suurelle kahvinystävälle. Mutta kestän sen. Kestän sen kuin... kotiäiti. Luultavasti.