Äiti, onko Suomessa rosvoja?

Puhutaanko täällä suomea? Sellaisia asioita on meillä tässä heinäkuussa pohdittu. Useamman kerran, kun olemme olleet matkalla tapaamaan suomalaisia ystäviämme, on kuusivuotiaamme tarkistanut automatkalla, puhuvatko he kenties suomea. - Kyllä, lapseni, yleensä täällä Suomessa kaikki puhuvat suomea. Eli voit puhua suomea kyllä itsekin. Samalla hetkellä jään itsekin miettimään, kuinka tänä kesänä kesti monta päivää, ennen kuin totuin kuuntelemaan suomea, esimerkiksi kaupoissa, enkä hätkähtänyt ihmeissäni ('kas, suomalaisia!').

Onko täällä Suomessa rosvoja? Näin kiinnostava puheenaihe syntyi, kun lapsemme alkoivat pohtia, onko kummituksia olemassa. Neljävuotias (vekkuli) poikamme on nimittäin tänä kesänä keksinyt alkaa kiusata siskojaan kummitusjutuilla. Tytöt totesivat kyllä yhteistuumin, että kummituksia ei ole olemassakaan, eikä liioin keijuja tai lohikäärmeitä, mutta rosvojen olemassaolo sai mietityttämään sen verran, että äidiltä oli parempi tulla tarkistamaan, miten asianlaita mahtaa olla. - No, kyllä rosvoja on kaikkialla, mutta heitä ei nyt niin usein näe. Vähän kömpelö aloitus, kyllä, kyllä. - Rosvot ottavat toisilta jotain tavaraa, eivätkä kysy lupaa, jatkaa kuusivuotiaani itse. - Äiti, miksi ne ottavat toisilta jotain? - Ehkä ne eivät tiedä, ettei saa ottaa ilman lupaa! osallistuu nelivuotias tyttäreni keskusteluun tietäväisen näköisenä. Minun ei kuitenkaan tällä kertaa tarvitse vielä selvittää, minkä vuoksi rosvot ottavat toisen omaa, vaikka kyllä tietävät, ettei niin saa tehdä. Päätämme keskustelun siinä vaiheessa siihen, että rosvot kyllä joutuvat vankilaan. Siihen vastaukseen tyytyy sekä kuusi- että nelivuotias.

Tässä rosvo on saatu talteen.

Ihmeteltävää siis riittää, niin isoille kuin pienille. Lapsikatraamme on ehtinyt ihmetellä niin ostoskärryihin ladattavia kolikkopantteja kuin sitäkin, miksi täällä pitäisi mennä nukkumaan, kun on vielä aamu - valoisa kun tarkoittaa nelivuotiaallemme jatkuvaa aamua. Kotieläinpuistosta ei löytynyt krokotiileja eikä haita, mutta polkuautot ja pomppulinnat taisivat korvata paljon. Ja onneksi Suomessa on paljon hauskoja juttuja: jäätelöä tai keksejä saa harva se päivä, illalla voi päästä mökkirantaan ongelle ja huvipuistossa pääsee hurvittelemaan niin kauan, että (äitiä) jo kyllästyttää. Leikkipuistoja kolutaan aina kun sää sallii ja kun nähdään tuttuja, saadaan valita kahvilassa herkkuja. Kavereiden luona lelut ovat paljon kiinnostavampia kuin omat, eikä äiti yritäkään vaihtaa vaatteita jokaisen hiekkatahran, suklaajäätelön tai mansikka-annoksen jälkeen.

Loma jatkuu, mutta tuntuu kuluvan nopeasti, aivan aiempien vuosien kaltaisesti. Emme ole nähneet kummituksia, keijuja emmekä lohikäärmeitä, emme onneksi myöskään rosvoja. Aivan tarpeeksi jännittävää tämä on ilmankin. Lupaan itselleni, että pysähdyn pohdiskelemaan näitä hyviä muistoja vielä uudelleen, kun kotimatka koittaa ja lentokoneessa on taas paljon, paljon aikaa. Turistielämä Suomessa - on se joka tapauksessa aivan mukavaa kesäpuuhaa.

Sitä paitsi, olen oppinut suhtautumaan kesäsäähän aivan uudella tavalla: ei se mitään, vaikka ei paistakaan aurinko. Ei se mitään, vaikka 20 celsiusastetta jää päivä toisensa jälkeen haaveeksi. Ei sentään sada ihan joka päivä!