Huuruja

Pieni ihminen, vauva vasta. Sellainen, jota katselisi ja katselisi, ihmettelisi tämän äännähdyksiä ja ihastelisi pehmeitä kasvonpiirteitään ja niitä pieniä käsiä, jotka eivät oikein vielä tiedä, mitä tekisivät. Hämmästelisi, kuinka toinen voi olla niin pieni. Ja miettisi, mitä hänestä joskus vielä tulisi.

Ei, ei meille perheenlisäystä ole tulossa. Eihän me meinata pysyä näiden nykyistenkään perässä. Keski-ikäiset.

Mutta tänä kevättalvena, muille on saapunut vauvoja. Tänne lähettyville, tuttaville, ja koti-Suomeen, sukuun. Ja yhtäkkiä mieli on sellainen vauvahuuruinen, itselläkin. Sellainen, että haluaisi tavata nuo pienet uudet ihmiset, ihastella heitä yhdessä tuoreiden vanhempien kanssa.

Toisen näistä pienistä ihmeistä näemmekin pian, toisesta halajamme kuvia, sillä etäisyys on pitkä. Nyt se on ulkosuomalaiselle pitkä, kovin pitkä. Ollapa siellä. Vaikka täällä on niin hyvä, niin - sittenkin. Ollapa nyt siellä. 

Uusi pieni ihminen on mysteeri, johon haluaa tutustua. Tuoreet vanhemmat pohtivat ja tarkkailevat, millainen lapsesta tulee. Mistä hän pitää, mitä hän tarvitsee, mitä hän tuntee. Mitä hän kantaa sydämellään. Millaisia haasteita kohtaa, millaisia onnen hetkiä kokee. Mitä etsii, mitä löytää. Minne elämä kuljettaa.

Keski-ikäinen, kolmen lapsen äiti, ei pyri antamaan neuvoja, kun ei pidä niistä itsekään. Mutta tietää, että kun pieni vauva on mysteeri, niin sitä on kyllä isompikin lapsi. Kuvitelkaa vaikkapa tahtoikäistä, joka vastustaa periaatteesta suurin piirtein kaikkea, tai koulumaailmaan sujahtanutta, itsenäistymisen puuskassaan hämmentynyttä pikku koululaista. Mysteereitä mysteerien perään. Juuri kun ajattelit oivaltaneesi jotain, joku vetää maton taas altasi. Mutta sinähän nouset sieltäkin, kohtaamaan uudet haasteet pää pystyssä, sillä elämä on. Ja ennen kaikkea lastenkasvatus. 

On jännittävää, kiinnostavaa, ihanaa ja kutkuttavaa tietää, ettei vielä tiedä, silloin kun vauva tulee taloon. Että se kaikki on edessä, koettavana, nähtävänä, opittavanakin. Ja niin moni meistä sanoo, haasteidenkin edessä ja niiden jälkeen, kliseisestikin, että päivääkään ei siitä kaikesta koskaan vaihtaisi pois. (Muutaman huonosti nukutun yön kyllä voisi, mutta - elämä on.)

Mutta ne vauvahuurut, voi sentään. Keski-ikäinen on onnekas, kun saa olla vaikutuspiirissä. Aika nautinnollista.