Vaivihkaa

Iltapalan aika, se on meillä siinä seitsemän nurkilla. Lapset saavat silloin vielä vähän purtavaa ennen iltapesuja ja nukkumaanmenoa. Esikoinen pyytää leivän päälle maapähkinävoita, peanut butteria, löytyy sitäkin jääkaapista useimmiten nykyään. Sama tyttö kyselee, miksi en laita koskaan hänen eväslaukkuunsa suklaalla päällystettyjä patukoita. Tiedän, niitä on monella. Sillä vaikka karkki on eväänä jos ei nyt aivan täysin kielletty, niin vahvasti ei-suositeltu, ei sama päde suklaaseen. Suklaata on lasten eväissä mukana siellä sun täällä, sillä on kuorrutettu välipalapatukat ja suklaatahnaan voi dipata pretzel-naksuja. Tai bagelin väliin voi pyyhkäistä kerroksen Nutellaa. Mutta niin, en ole toistaiseksi sujauttanut lasteni eväiden joukkoon mitään suklaista. Myönnän, olen lähellä taipumista. Perjantaisin saatan pakata jokaiselle kaksi pientä Carneval- tai Muumi-keksiä, joita kuljetutan Suomesta saakka.

Hymyilyttää kuitenkin siinä vaiheessa, kun samainen tyttö ehdottaa eräänä päivänä, että meille voisi hankkia pick up truckin. Toisille sentään kelpaisi uusi auto jollain uudella värillä. Nykyiset, musta ja valkoinen, ovat lasten mielestä kaiketi turhan tylsiä. Mutta edelleen, autotallissa pysyvät nämä kaksi, sillä autonvaihto ei ole juuri suunnitelmissa. Tyttäreni on myös selvästi pohtinut asiaa, sillä hän on ajatellut, että isänsä auto voitaisiin vaihtaa. "Koska äidin auto on isompi, ja ilman sitä me ei voitaisi kuljettaa mummuja ja pappoja tai muita vieraita."

Lakanoita vaihtaessa tulee mietteliäs olo, joko pitäisi antaa periksi. Suomesta tuodut lakanat ovat naurettavan lyhkäisiä ja kapeahkoja king size -sänkyyn, mutta tuntuu, ettei viitsisi niitä käyttämättäkään jättää. Muutama paikallinen tarpeeksi leveä, fitted sheet (muotoonommeltu lakana) on tullut hankittua, menevät niin näppärästi paikoilleen. Pussilakanasta luopuminen tuottaisi kuitenkin tuskaa, joten venytän päätöstä. Tekisi mieleni ostaa joskus sellainen kokonainen setti, jossa kaikki osaset sopisivat yhteen. Ne aluslakanat toimivat hyvin, samoin tyynyliinat, sillä olemme päivittäneet tyynymme amerikkalaiseen kokoon, mutta peiton alle sujautettava välilakana (tai mikä se ikinä onkaan suomeksi!) ei tunnu käytännölliseltä. Sillä sitä keräiltäisiin kuitenkin aamuisin ryppyisenä jalkopäästä. Mutta esteettinen minäni saattaa vielä taipua, sen verran se kaipaa yhtenäistä ilmettä.

Silloin, kun olimme vasta muuttaneet tähän taloon, tuijottelin hieman ihmetellen lastenhuoneiden komeroihin, joissa on vain yksi hylly, korkealla vaatetankojen yläpuolella. Vaatetankoa siis riittää koko komeron leveydeltä, mutta lastenvaatteita ei, sillä suurin osa niistä on nimenomaan sellaisia, jotka eivät tarvitse vaatetankoa. Vasta myöhemmin keksin, että mikäli niihin haluaa muunlaista säilytysratkaisua, on hankittava erillisiä, tangoista roikkuvia kankaisia 'säilytyslokerikkoja' (joilla todennäköisesti on myös jokin oikea nimi). Lisäksi myydään monenlaisia oven sisäpuolelle ripustettavia koukkuja ynnä muuta. Joten luovuuttakin välillä tarvitaan, ja minulla sitä on riittänyt esimerkiksi tämän verran.

Pöllö eteiskomerossa

Oven takaa nappaan lähettipalvelun toimittaman paketin, se näyttää tulleen luvatusti. Ne asetetaan oven taakse useimmiten näppärästi siten, että oven reunoilla olevista kapeista ikkunoista näkee, jos jotain on ilmestynyt. Netistä tilaaminen on käynyt naurettavan helpoksi, kaikki tulee aina kotiovelle saakka. Useimmiten paketit jätetään automaattisesti oven taakse, joskus lähetti soittaa kertaalleen ovikelloa tai kopauttaa oveen merkiksi. Jos paketti sattuisi tarvitsemaan kuittausta, lähetti soittaa kyllä kelloa ja pyytää allekirjoituksen - jos kotona ei olla, yrittävät yleensä kolmena peräkkäisenä päivänä, jonka jälkeen paketti pitää sitten viimein itse noutaa, jos vastaanottajaa ei tavoiteta.

Arkeensa siis tottuu, elelipä sitä missä maailmankolkassa tahansa. Ne monet asiat, joita itse ensin hämmästeli, ovat käyneet tutuiksi ja arkisiksi, huomaamattomasti. Ne huomaa vasta siinä vaiheessa, kun joku suomalainen tulee kylään ja ihmettelee asiaa ääneen. Silloin saattaa muistaa, että niinhän minäkin silloin, alussa. 

Mies meni ja haki take away -sapuskaa läheisessä ostoskeskuksessa sijaitsevasta ravintolasta. " Jouduin hakemaan ruoan sisältä ravintolasta." "Mitä? Eikö curbside ollut käytössä?? Olisiko ollut ruuhka-aika." Niin että näin se keski-ikäinen suomalainen integroituu asuinpaikkaansa. Muutama vuosi taaksepäin, enkä edes tiennyt, mitä tarkoittaa curbside parking ravintolan edessä.

Joten ehkäpä menen kohta ostamaan lakanoita. Never say never, vai mitä näitä loppuunkulutettuja sanontoja nyt olikaan. Hassua tämä integroituminen!