Osta pois! Tai älä.

- Äiti, sinun täytyisi varmaan ostaa uudet kengät niin sinun ei tarvitsisi käyttää noita samoja, toteaa neljävuotias tyttäreni ja katsahtaa vähän säälivän näköisenä äitinsä mustiin kävelykenkiin, niihin suosikkeihin, joissa on sopivasti korkoa ja kauniit, joskin maaliskuun kurakelien raidoittamat koristenauhat. - Minulla on talvikumpparit ja waterproof-kumpparit (toim. huom. ne tavalliset, jotka hän on nimennyt erityisen hienosti) ja paksut talvikengät ja ja... Niin tyttäreni, kyllä. Ne kaikki kengät, joista joka aamu saamme aikaan kinan, kun säätila näyttää toisenlaiselta kuin se keli, johon sopivat kengät tyttö haluaisi jalkaansa laittaa. Toisin se äidillä, laittaa kuitenkin aina ne samat, sillä ne nyt vain... ovat sopivat. Ne käyvät jokaiseen kevät- ja syyskeliin, lisäksi niillä kyllä tarkenee läpi talvenkin ne kaikki autolla kuljettavat reissut. 

Osta, osta, osta! Kulutusyhteiskunnan kutsu vie helposti mukanaan. Buy one, get one free! Only today, 60% off! Don't forget to use your coupon! Easter sale, 40% off! Orders over $50 ship free! Sähköposti kuhisee tarjouksia. On tunne, että jokaisen ostoksen päälle tupsahtaa mukaan alennuskuponki tai kaksi, tässä, ole hyvä, kaverille myös. Ylitarjonta tekee välinpitämättömäksi - miksi säästellä kaikkia lippulappusia, kun niitä tulee kuitenkin koko ajan lisää. Ja ennen kaikkea, miksi pitäisi aina ostaa, ostaa, ostaa.

Ostanhan minäkin. En nyt niin suuresti, mutta tarpeeseen kyllä, ylikin. Mielijohteestakin, kyllä. Alennuksella, useimmiten. En siksi, että säästelisin lippulappusia, vaan siksi, että tavara on useammin alennuksessa kuin tarjolla normaalihintaisena. Kerran päädyin talven loppupuolella tavaratalon lastenvaateosastolle etsimään kaksosillemme talvitakkeja. Löysin kivat, ne olivat muistaakseni jo 60%:n alennuksessa, alkuperäinen hintakaan ei ollut koskaan ollut päätähuimaava. Kassalle päästyäni satuin kaivelemaan lompakostani kyseisen tavaratalon alennuskupongin, jolla sain laskun loppuhinnasta vielä 30 dollaria pois. Kahden toppatakin hinnaksi tuli lopulta yhteensä 18 dollaria. Takit ovat kestäneet käytössä kaksi talvea, joten varsin hyvä ostos tuli tuolloin tehtyä.

Amerikkalaisia pidetään suurina kuluttajina. Tuo stereotypia ei kuitenkaan täällä pikkuisessa, syrjäisessä, koillisen osavaltiossa ole mitenkään erityisen voimakkaasti näkyvissä. Tokihan kulutusta on paljon, ja esimerkiksi joulukaupan aikaan ihmisten näkee ostavan todella suuria määriä. Edelleen lähes neljän vuoden täällä oleskelun jälkeen huomaan toisinaan ihmetteleväni, miten ihmiset saavat esimerkiksi kaiken ostamansa ruoan käytettyä, tai edes osan siitä. Kun olen sitä mieltä, että meidän ostoskärrymme on täynnä, on se yleensä vielä paljon tyhjempi kuin sillä, joka on kassalla edessämme.

Krääsän ostaminen ahdistaa. Pyrin viimeiseen saakka välttämään huonon tavaran ostamista, vaikka toisinaan taivun lasten toivomusten edessä. Siedän erittäin huonosti sitä epämääräistä pientä tavaraa, jota lapset näyttävät rakastavan, nimittäin sen viiden minuutin ajan, jonka jälkeen he unohtavat sen. Tai se on jo mennyt siinä ajassa rikki. 

Mutta on minulla heikkous - lastenvaatteet. Pidän siitä, että niitä on aina riittävästi, vaikka niitä olisikin valtava kasa pyykissä yhtä aikaa. Ja kun elämme täällä neljän vuodenajan elämää, on vaatteita oltava monenlaisia. Tai niitä kenkiä, sillä saman viikon sisällä voi sataa vettä, olla pakkaskeli tai vastaavasti monta astetta lämmintä. 

On minulla muitakin kenkiä kuin ne yhdet. - Käytän niitä kenkiä siksi, että tykkään niistä niin paljon, selitän tyttärelleni. - Ja kun ne sopivat aika monenlaiseen säähän. Saapa nähdä, minä aamuna keskustelemme siitä, miksi äidillä on aina sama musta kevyttoppatakki päällänsä. Kun se on niin kätevän kevyt, ja sen alle voi laittaa pakkasella villapaidan. Ja keväisempänä päivänä paita voi olla kevyempi, ja silti sillä tarkenee hyvin. Huivin voi kietaista kaulaansa lisälämmöksi tarvittaessa. Se on musta ja se käy hyvin niiden tummansinisten farkkujen kanssa, jotka nyt ovat minulle sellainen perusvaate. Entä onko kesätakkia? Ehkä, mutta luultavasti täällä siirrytään suoraan takittomaan aikaan, kun kevään lämpö viimein kääntyy selkeämmin meidän puoleemme.

Että paljonko sitä ihminen sitten niitä erilaisia vaatteita oikeastaan ihan oikeasti tarvitsee. Ei näköjään kovin paljon, ainakaan siinä tapauksessa, että on näin laiska niitä vaihtelemaan. Musta kevyttoppatakkini on sitä paitsi niin ajaton, että luultavasti se siirtyy vain kevään korvilla odottelemaan syksyn kylmenemistä. Niin.