Tarttumakohtia

Ajattelin ottaa selvää, mistä niitä levyjä saa. Kun olimme olleet eräässä lastenkonsertissa, jossa musisoi tuttu isä koulumaailmasta. Jonka toinen elanto tulee perheen maatilalta, jonka kanssa koululla on tiivistä yhteistyötä. Joiden järjestämiin suosittuihin burger-iltoihin tekisi mieli käydä tutustumassa, siellä on burgereita myytävänä ja musiikkia viihdykkeeksi. Olen aikoinut poiketa myös heidän maatilamyymäläänsä, sinne on meiltä matkaakin vain sellaiset viisi minuuttia tuonne maalle päin. Sen albumin haluaisin siksikin, että siellä on yksi kappale, johon taustalaulu on tehty meidän koulullamme. Johon esikoisemmekin piti aikoinaan osallistua, mutta harmittavasti sairastui juuri tuolloin. 

Haluan muistella sitten joskus sitä, että tämä levy kertoo siitä sympaattisesta perheestä. Sitten joskus, jos emme asukaan enää täällä. Sitten kun aikaa on kulunut, ja haluan muistella aikaa, kun olimme täällä. Haluan liimata tämän muistoihini.

Haluan säilyttää sen avaruudesta kertovan lastenkirjan, jota lapsemme ovat tutkineet ja tutkineet. Esikoinen valikoi viime syksynä esitelmäaiheekseen Marsin, ja meillä vallitsi monen viikon ajan oikea avaruusbuumi. Haluan muistaa, kuinka tyttäreni rakensi kokonaisen aurinkokunnan paperipalloista, ja kuinka neljävuotias poikamme harjoitteli kirjoittamaan planeettojen nimiä kopioimalla niitä tuosta kirjasta. Samoin, säilytän sen kiinalaisesta uuden vuoden juhlinnasta kirjoitetun kivan kirjan, jonka sivuilta esikoinen ihasteli kerta toisensa jälkeen kiinalaisia paperilyhtyjä, kun perehtyi silloiseen esitelmäaiheeseensa. Kuinka hänestä muutamassa viikossa kehittyi noiden lyhtyjen askartelutaituri.

Ja ne valokuvat. Kuinka neljävuotias, pieni keskostaustainen tyttönen, oppi Champlain-järven rantaa reunustamalla kävelytiellä polkaisemaan pyöräänsä vauhtia. Kuinka se paikalle osunut vanhempi herrasmies kannusti häntä. Kuinka pienen ihmisen silmät loistivat, kun leija nousi korkeuksiin ja hän huomasi itse pitävänsä siitä kiinni. Kuinka lapset riemuitsivat, kun pääsivät opettelemaan uimista. Kuinka ylpeän näköisiä he olivat, kun ensimmäisenä koulupäivänään seisoivat rivissä reput ja eväslaukut käsissään. Kuinka onnellisia olivat, kun saivat kutsuja uusien kavereidensa syntymäpäiväjuhliin. Niitä kuvia minä katselisin, sitten joskus.

Ja näitä vuorimaisemia, näitä en saisi mielestäni. Enkä haluaisikaan, sillä ne kuvaavat minulle tätä nykyistä kotimaisemaa, mutta yhtä lailla sitä rohkeutta, jonka itsestäni löysin, kun aloitimme täällä uuden elämän. Mykistyn niistä yhä uudelleen ja uudelleen. Toisinaan olen miettinyt, että vaikutunko vuorimaisemista aivan erityisesti sen vuoksi, että olen tasaistakin tasaisemman Pohjanmaan kasvatti. Voisin katsella vuoria vaikka kuinka pitkään, kyllästymättä. Haluan muistaa ne aina, kuinka ne tuntuvat ympäröivän sitä aluetta, jossa asumme.

Voisi ehkä ajatella, että olemmeko siirtymässä täältä johonkin. Ei, tällä hetkellä emme ole. Olemme ilmoittaneet lapsemme kouluun myös ensi vuodeksi ja elämämme jatkuu täällä siten myös ensi vuonna. Eräs täkäläinen tuttavani, joka on asunut pitkään samoilla seuduilla, kysyi minulta kerran, miten sellaista elämää oikein eletään, kun ei tiedä, tuleeko siirtymään kohta jonnekin muualle. Minua paljon kokeneempia paikanvaihtajia kyllä tästä maailmasta löytyy, mutta omaksi ohjenuorakseni on osoittautunut eläminen siinä hetkessä, jossa on. Ja tulevaisuuden suunnitteleminen siinä aikaikkunassa, joka eteesi samoissa ympyröissä on nähtävästi vielä avautumassa. 

Mutta tärkeintä on kuitenkin - onnellisuus. Siellä, missä se on.