(Super)tiistait ja ne muut

Minun tiistaini ovat useimmiten tuiki tavallisia. Sellaisia normaaleja arkipäiviä, jolloin pakkaan jälkikasvun aamusella autoon ja kuljetan koululle. Esikoistyttäremme saatamme ensin omaan luokkaansa, sen jälkeen siirrymme nelivuotiaidemme kanssa preschoolin puolelle, jossa heidän päivänsä alkaa vapaan leikin parissa. Siitä palailen autolle ja jatkan matkaani kauppaan tai postiin tai kampaajalle tai mihin nyt ikinä. Useimmiten joka tapauksessa tekemään niitä asioita, joita on yksinkertaisesti helpompi hoitaa yksin kuin lapsikatraan kera. Ja niin edelleen. Ei niissä päivissä mitään erikoisempaa ole. Ne ovat aamukiukuttelua vaatteista, kisailua autoon kipuamisessa, kuraisia vaatteita tuliaisiksi koulun jälkeen, saappaita, jotka sotkevat auton lattiat. Kiukkunälkäisiä lapsia ennen välipalaa, väsymyksen tainnuttamia pieniä ihmisiä iltahämärän saapuessa.

Mutta onneksi meillä on täällä supertiistait. On niitä megatiistaitakin kai ollut, gigatiistaitakin kaiketi ja minitiistaikin tunnetaan. Tänä mielenkiintoisena vuonna 2016 supertiistai löytyi kalenterista heti maaliskuun ensimmäiseltä päivältä, kun toistakymmentä osavaltiota tai territoriota järjesti esivaalejaan (helmikuussa oli kyllä jo ehditty äänestää muutamassa). Presidenttikisa on siis täydessä käynnissä. Mikä on kai jokseenkin tarpeeton lisäys, sillä suurin piirtein koko muu maailma seuraa yhtä lailla tätä hulvatonta kisailua, jonka päätteeksi USA saa uuden presidentin loppuvuonna 2016 - marraskuun 8. päivä valitaan viimein valitsijamiehet, jotka valitsevat presidentin ja varapresidentin sitten joulukuussa. Ja virkaansa hän sitten pääsee tammikuussa 2017.

Joo, täältä on ulkosuomalaisen hyvä huudella, ei ole äänioikeutta, ei. Täällä pikkuisessa koillisessa Vermontin osavaltiossa voi ehkä ensin hieman ihmetellä Bernie -tarrojen määrää autoissa, kunnes siihenkin tottuu. Huomata, että ihmiset saattavat pukeutua jopa töissä Bernie -T-paitoihin. Avoimesti kannatuksensa ilmaisevat kansalaiset ovat ensin ulkosuomalaiselle ehkä ihmetyksen aihe, mutta sittemmin sekin alkaa tuntua aivan arkiselta. Senaattori Bernie Sandersilla on täällä kotiosavaltiossaan vankka kannattajakunta, joka jakaa ehdokkaan toiveet pohjoismaalaistyyppisestä terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmästä. Tämä itseään demokraattiseksi sosialistiksi luonnehtiva ehdokas on saanut kohtuullisen paljon kannatusta myös muualla Yhdysvalloissa - erityisesti tämä 74-vuotias on vaaliteemoillaan vedonnut nuoriin äänestäjiin.

Ei, en tiedä, miltä Bernie-jäätelö maistuu. En tiedä liioin, onko Bernie-kahvi tavallista paahtoa parempaa. Tuskinpa tulen maistamaankaan, vaan tyydyn seurailemaan sivusta, kuten ulkosuomalaisena koko kisaan saa suhtautua. Ei kuitenkaan käy kiistäminen, että vaaliehdokkaiden asetelma on tänä vuonna vähintäänkin mielenkiintoinen. Tai, jos menet kysymään tavalliselta vermontilaiselta, se on jokseenkin pelottava. Ellet sitten satu kysäisemään siltä osavaltiolaiselta, jolle ei Sanders kelpaa, ei liioin konservatiivisempi republikaani, vaan joka näkee tämän maan tulevaisuuden paljon polemiikkia herättäneen ehdokas Donald Trumpin silmin. Trumpin kannattajakunta koostuu monenkirjavasta joukosta, jolle yhteistä lienee ainakin tyytymättömyys. Vermont oli supertiistaina yksi niistä osavaltioista, joissa republikaanien äänet satoivat Trumpin laariin.

Ilmöitä on, ja ehtii syntyä vielä monta lisää, ennen kuin vaaliasetelma kiihtyy entisestään. Heinäkuun puoluekokouksissa demokraatit ja republikaanit nimeävät viimein ehdokkaansa. Sitä ennen voi vaikka seurata sitä, kuinka Meksikon puolella Donald Trump -pinjatoista on tullut hitti tai yksinkertaisesti sitä, kuka ehtii heittää eniten lokaa toisten niskaan. Kuinka yksi ehdottaa muurin rakentamista Meksikon rajalle ja kanadalaiset lähtevät leikkiin mukaan ehdottamalla USAn rajalle muuria niitä yhdysvaltalaisia varten, jotka yrittävät paeta Kanadan puolelle ei-toivotun vaalituloksen jälkeen. Kenen menneisyydestä kaivellaan esiin ne ikävimmät asiat ja kenen kantti kestää debateissa parhaiten. Ennen kuin varustautuu vaalikeskusteluihin valtaisa popcornkulho kainalossaan, voi yrittää muistutella mieleensä, mihin tässä oikein pyritään. Ai niin, valitsemaan henkilö ehkäpä maailman mahtavimpaan virkaan, Yhdysvaltojen presidentiksi. Okei.

Hmm. Taidan siirtyä katselemaan Simpsoneita. Nehän ennustivat jo toistakymmentä vuotta sitten, että USA saisi naispresidentin. Nyt ilmassa on vahvat merkit siitä, että näin saattaa tapahtua, sillä Hillary keulii demokraattien puolella Bernien edellä. Ai niin, taisivat kyllä ennustaa sitäkin, että Trump olisi ollut presidenttinä tätä ennen. Mitähän tässä nyt sitten uskoisi.

Ulkosuomalainen jatkaa tarkkailua. Mikäs täällä huudellessa.