Lippulappumaailma

Aivan tavallinen tiistaiaamu tämä. Liikkeelle lähteminen kolmen lapsen kanssa on rahtaamista, joskin rutiininomaista kyllä. Kolme reppua ja kolme eväslaukkua, siihen päälle pari kassillista kotona pesussa käväisseitä sade- ja muita ulkovaatteita ja preschoolin lepohetkeä varten pienet peitot, kumpparit vielä varalle. Yksi koululle palautettava kirja, joka kuuluu preschoolin lukemaan opettelijoiden ohjelmaan, senkin satuin muistamaan. Omakin laukku pitäisi muistaa ja siihen sujautin tänä aamuna vielä pari kirjettä. 

Nelivuotias poikani huomaa kaiken. - Äiti, mitä nuo kirjekuoret on? Vietkö ne koulun toimistoon? - No, en tällä kertaa. Ne on kirjeitä, jotka vien postiin sen jälkeen, kun olen vienyt teidät kouluun. Aika usein nimittäin kouluun saa viedä lippusta ja lappusta: lupalappuja, shekkejä, esitelmäaihepapereita tai mitä nyt milloinkin. Syksyllä koulun alkaessa sisään astutaan kokonaisen paperikasan kanssa, sillä ennen lukuvuoden aloittamista on otettava vastuuta vaikka mistä ja vakuutettava yhtä sun toista. Vaikka se, ettei ole saanut ylinopeussakkoja pariin vuoteen, jotta voidaan hyväksyä apukuljettajaksi koulun retkille. Varsinainen rekisteröintilomake on nykyään sentään sähköinen, joskin kilometrin mittainen. Sen kautta pääseekin sitten printtaamaan itselleen niitä lupalappuja, jotka on allekirjoitettava käsin. Esimerkiksi sitä koskien saako lapseni esiintyä koulun nettisivulla ja/tai Facebook-sivulla ja voidaanko hänen tekemäänsä piirustusta tai muuta taideteosta käyttää koulun esitteissä tai nettisivujen kuvituksena.

Mutta kun se olisikin niin helppoa, että kertarysäyksellä selviäisi. Mutta vuoden mittaan ilmaantuu lisää lappuja täytettäväksi ja palautettavaksi. Ilmoittautumiset koulun talkootöihin ja tapahtumiin sujuvat jo pääosin sähköisesti, mutta kun tarvitaan lupia, kuljetellaan taas papereita. Joka päivä olisi syytä muistaa käydä vilkaisemassa oman perheen postilokeroa, jotta huomaa poimia mukaansa vuoden mittaan tipahtelevat lisälaskut. Lukuvuoden alussa saa maksettua ison osan yhtenä könttinä, mutta ylimääräisiä retkimaksuja sun muita ilmaantuu myöhemmin lisäksi. Esikoisemme päätti siirtyä äskettäin omista eväistä koulun lämpimään lounaaseen, joten olemme alkaneet saada laskuja myös ruokailusta. 

Kun paperinen lasku ilmaantuu lokeroon ja vanhempi muistaa sen vielä sieltä poimiakin, voi maksun suorittaa shekillä tai käteisellä. Jos maksu on vain muutaman dollarin luokkaa, tuntuu jotenkin hassulta kirjoittaa siihen shekki (jos nyt muutenkin tämä dinosaurusaikainen maksukäytäntö saattaa huvittaa suomalaista), joten toisinaan kuljeskelen koulun käytävillä rahakuoren kanssa (jossa saattaa olla esimerkiksi viiden dollarin seteli). Käteisen kanssa pelatessa on kuitenkin syytä toivoa, että toimistosta löytää jommankumman niistä tietyistä henkilöistä, joille rahaa saa antaa. Shekin sentään saa sujauttaa niille varattuun lokeroon ihan muutoinkin.

Mutta olen selvästi tottumassa. Olen pääsemässä vaiheesta 'mitä multa nyt taas kysytään' vaiheeseen 'ai, tämä on taas näitä'. Nelivuotiaalle ei ehkä kaikkien lippulappusten tarkoitus ole vielä selvinnyt, mutta luultavasti voin kohta valtuuttaa hänet kuljettamaan paperit toimistoon, jonne hänkin jo niin sujuvasti osaa poiketa. 

Ens vuonna osataan tää homma ainakin jo ihan älyttömän hienosti!

P.S. Kuva on kuvituskuva, eikä liity juttuun millään olennaisella tavalla. Mutta on kauniimpi kuin kuva paperikasasta.