Siivoamisenkin jos aloittaisi, pala palalta. Yksi kylpyhuone päivässä, vaikka. Sänkyihin puhtaita lakanoita ja pesukoneesta pyykkiä annos kerrallaan. Jääkaapista heittäisi pois kaiken epämääräisen, sellaisen ruoan, jota ei koskaan saatu syötyä loppuun, kun ruokahalu katosi. Keräilisi pesuun kaikki lasten ympäriinsä nuhjaamat peitot, piilottaisi hiljalleen lääkepurnukat takaisin ylimmille hyllyille. Heittäisi pois tuon puoliksi syödyn keksin, joka jollain on jäänyt keittiön pöydän reunalle lojumaan.
Toteaisi pienimmälle, ettei tänään syödä perunalastuja. Nauttisi siitä, että viimeinkin saa taas kattaa kaikille, eikä kukaan nuku päiväunia kuumeen kourissa, kun toiset syövät. Huomaisi itsekin syövänsä taas melkein mielihalusta, eikä vain siksi, että kannattaa syödä, ettei olo heikkene liikaa. Iloitsisi päivästä, jolloin ei tarvinnutkaan ottaa särkylääkettä siihen epämääräisenä jumputtavaan päänsärkyyn.
Ulkona katsoisi puita ja luontoa muutenkin pidempään, vähän kuin olisi jäänyt jostain paitsi vähäksi aikaa. Miettisi, onko kevät nyt muuttumassa kesäksi vai ehkä jo muuttunutkin? Kävelisi pienen lenkin, koska pidempää ei vielä oikein tunnu jaksavan. Mutta nauttisi siitä ajatuksesta, että kohta taas jaksaisi.
Saisi lapset takaisin kouluun. Yhden maanantaina, kaksi tiistaina. Kolmannen kuumeilukin alkaa olla ohitse, ja torstaina pääsee hänkin. Hieman huolettaisi, miten pienet koululaiset jaksavat, kun takana on monta päivää voimatonta oloa, mutta turhaan huolehtisi. Iltaisin uni kuitenkin tulisi koko joukolle tavallistakin helpommin. Ei turhaan sanota, että ankarasta kuumetaudista entiselleen palautuminen voi viedä vielä viikonkin, ehkä kaksikin.
Ja sitten lämmittäisi sydäntä, kun tutut ihmiset koululla tulisivat kysymään, joko meillä voivat kaikki taas paremmin. Kyllä tämä tästä, kiitos, nyt voidaan jo paljon paremmin.
 |
| Esikoisen kuvataidetta |
Palaset loksahtelevat kohdalleen yksi kerrallaan. Satuin vilkaisemaan sääennustettakin ja nyt näyttäisi tulevan kesäkin. Sehän sopii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti