Välähdyksiä viikonlopulta

Jonkin aikaa on ollut mielessä aivan tavallinen arkipäiväpostaus. Nyt kuitenkin kävi niin, että viikonloppu tuli sen verran sopivasti, että päätyi aiheeksi. Sillä vaikka viikonloput hurahtavatkin aina ohitse aivan liian nopeasti, ehtii niiden aikana yllättävän paljon sellaista, mitä jää arkipäivinä tekemättä. Näin ainakin meillä. Järjestelmällinen kun olen, niin mihinkään en siitäkään piirteestäni pääse, että jokaisena arkipäivänä teen arkiaskareita vaikka ihan vähän enemmän, ihan vain siksi, että ne olisivat sitten viikonlopulta pois.

Mistä ne siis on ne viikonloput tehty?

Hiekkalaatikosta. Keinut ja ulkoleikit, uudet polkupyörät ja pihalla lasten kanssa (perässä) juokseminen. Muutama kaatuminen (äitiiiiäitiiiiäitiii), kukkapenkeissä kävely (nonononono!), kadulle päin juokseminen (nononononono!) ja kivien heittelyä (nonononononono!). Liian monta kinastelua (eiriidellä!annasiskonkinleikkiä!), mutta aika monta hellyyttävääkin hetkeä (äitimätoinsullevoikukkia).

Kauppareissusta ja nopeasta lounaasta. Tällä kertaa se oli grillattu broileri ja ceasarsalaatin ainekset. Siitä tuli ihanaa kanasalaattia, parasta kesäruokaa kenties. Kauppareissulla oltiin vieläpä kiltisti (nytollaansittenkiltistieikäkinastellaostoskärryissä), ihmeiden aika ei siis ole vieläkään ohi. Isosisko osallistui asiantuntevasti keskusteluun ja muisti kyllä todeta olevansa aina aika kiltti. Mikä pitää kyllä paikkansa, pakko kehua.

Äidin ja isän pieni vapaailta kaupungilla. Usein yritämme viikonlopun aikana ehtiä aikuisten kesken ulos syömään. Tänä lauantaina siitä tuli käveleskelyä Burlingtonin ihanalla kävelykadulla (ettäsittenrakastantätäkaupunkia!), vähän shoppailua (ostinkesäjuhliinmekonhuhhelpotus) sekä suklaajäätelöä (eisenolepakkoollabenandjerrys) ja ohikulkijoiden seurailua suklaakuppilan terassilla. Sekä sattumalta Burlingtonin Jazz Festival siellä kävelykadulla. Tähän voisin tottua.

Perhelounas ulkosalla. Kesä on täällä, ja terassilla syömistä ei voita mikään. Rantaravintola nimeltään Splash Champlainjärven laiturimaisemissa saa ehdottoman suosiomme. Mutkatonta ruokaa järvimaiseman hivellessä silmiä, mitä muuta toivoisinkaan. Näitä kulkupelejä katselin syödessäni. Kyllä kelpaa. Kelpaisi tuo paattikin kyllä.

Mutta, pysyn mielelläni totuudessa. Vaikka tähän kesäviikonloppuun mahtuikin paljon kaikkea kivaa, mahtui siihen myös ihan normaaleja pyykkivuoria (mitänytpitivieläpestäensviikonreissujavarten), ruokapöytään maanittelua (onkohännytsyönyttänäänmitäänmuutakuinhapankorppua), aivan liikaa sitä turhanpäiväistä kinastelua (ettenytkinaasiitätaiselelumeneehyllylle) ja hyvin huonosti kuulevia taaperokorvia (nytpysyttesielläsisäpuolellakunmontakertaajosanottiin). Olen kuitenkin tietoisesti opetellut ajattelemaan kokonaisuuksia, ja yritän olla takertumatta ikäviin yksityiskohtiin. Sillä minä taidan jaksaa. Vaikka pitääkin itselleen välillä muistutella, että millä minä oikein jaksan.

Että siitä ne on ne viikonloput tehty. Onneksi niitä tulee aina lisää. Ja kun arkena taas siivoan-pyykkään-laitan ruokaa-käyn kaupassa-mitäkaikkeamuutanytpitikään, teen senkin taas viikonlopun kiilto silmissäni.

Mutta, sokerina pohjalla: meillä on syytä juhlaan. Olemme saaneet aurinkohuoneemme takaisin. Olen pimittänyt tietoa jo viikon verran, mutta nyt taidan uskaltaa sanoa sen ääneen: me voitimme. Meidän terassimme alla majaa pitänyt kesävieraamme on luultavasti lähtenyt. Koskaan en kaiketi saa tietää, oliko se haisunäätä vai jokin muu haiseva otus. Mutta sen tiedän nyt, millä sellaiset vieraat saa lähtemään:

Se oli yli kaksi kiloa chiliä, punapippuria ja mustapippuria. Bye-bye, whoever you were.