German, Swiss or British?

Hajanaisten ajatusten ilta. Ei nyt muuten, mutta sen suhteen, mitä oli aikomuksena tänään kirjoittaa. Oli tarkoitus siis tehdä pieni yhteenveto siitä, ketä täällä syrjäisessä Vermontin osavaltiossa asuu, mutta arvatkaa vaan, löytyykö enää sitä artikkelia, jonka pohjalta ajatuksen aikoinaan sain. No ei. Joten ulkomuistista mennään, ja katsotaan, mihin se riittää.

Koko Vermontissa asuu vain reilut 600 000 ihmistä. Oikeasti. Se on aika vähän, kun ajatellaan, kuinka paljon porukkaa Yhdysvalloista kaiken kaikkiaan löytyy. Täällä sitä ollaan syrjäisessä kolkassa, Uudessa Englannissa, ja elellään omaa elämää luonnon keskellä, vihreiden vuorten maisemissa. Kyllä tänne muitakin välillä eksyy, ja näin syksyllä vieläpä hyvin tarkoituksellisesti, sillä erityisesti tällä viikolla esiin putkahtanut upea ruska vetää tänne turisteja. Näinä viikkoina hotellit ovat täynnä, eikä ihme.

Vermontista löytyy kyllä monia syntyperiä. Toisin kuitenkin kuin monessa muussa osavaltiossa, meksikolaisperäiset henkilöt ovat enemmänkin harvinaisuus. Tokihan heitä on, mutta prosentuaalisesti huomattavan vähän verrattuna moneen muuhun alueeseen. Eivät kaiketi jaksa tänne saakka tulla, ja talvetkin ovat varmasti heille noin yleisesti ottaen liian kylmiä. Mutta, eurooppalaisia kyllä löytyy. Pienistä määristä puhutaan, mutta kyllä heitä (meitä) on: brittiläisiä, saksalaisia ja sveitsiläisiä, esimerkiksi. Itäeuroooppalaisia myös, mutta skandinaaveja varsin vähän. Ja kanadalaisia tietenkin, onhan raja lähellä (esim. Montrealiin on matkaa täältä Burlingtonin seuduilta vain parin tunnin ajomatkan verran). On aasialaisiakin toki, missäpä heitä ei olisi.

Kanadalaisista pari sanaa! Esimerkiksi Black Fridayn tienoilta (marraskuun lopussa, jolloin joulukauppa 'räjäytetään' käyntiin) jouluun saakka kansoittavat Kanadan quebeciläiset tämän seudun ostoskeskukset sekä tavaratalot. Kaikki on USAssa halvempaa ja kauppa käy. Burlingtonin seudulla on osittain tämän vuoksi useita melko suuria kauppakeskittymiä. Ranskan kieltä siis kuulee varsin paljon.

Ja, mikä minä olen? No kyllä, kuulun siihen pieneen pohjoiseurooppalaiseen vähemmistöön ja minua on tähän mennessä luultu saksalaiseksi, sveitsiläiseksi ja britiksi. Kuka nyt ikinä arvaisi, että tänne on eksynyt joku suomalainen. Eihän me aivan ainoita olla, mutta toistaiseksi on tässä parin vuoden aikana törmätty yhteen seuduilla asuvaan suomalaiseen. Joka tiesi, että on täällä asunut taannoin joku muukin suomalainen. Siis asunut.

Luin äskettäin kauniin ajatelman, sitä olisi voinut kuvailla huoneentauluksi. Siinä sanottiin, että ihmisen kannattaa tutustua toisiin, jotka ovat eri ikäryhmää, eri kansallisuutta, eri kieltä puhuvia, eri sosiaaliluokasta olevia kuin itse on. Siten oppii laajentamaan katsantokantaansa. Kokemustahan on näistä kaikista, enkä voi väittää, etteikö siitä olisi ollut omalle katsantokannalleni hyötyä, ja on varmasti jatkossakin. Joten vaikka luonnollisesti usein tuntuu siltä, että helpoimmin hakeutuu seuraan, joka muistuttaa omaa itseä, on usein kuitenkin aika virkistävää löytää niitä erilaisiakin näkökulmia aivan joltain muulta. Ehkä nämä kokemukset ovat tehneet minusta suvaitsevamman ja sopeutuvaisemman. Hieman ainakin, toivon ainakin.

Ja vaikka ollaan täällä syrjäisessä koilliskulmassa ja elelemme sitä omaa elämäämme, ei Vermont olisi Vermont ilman suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä. Joten ei muuta kuin rauhaa ja rakkautta (ja jäätelöä) kaikille!