Työhommeleita

Tarvitaan vain leikkitietokoneen hiiri, joka toimii puhelimena, sekä kaksi kekseliästä kolmevuotiasta.

- Haloo, onko siellä äiti?
- Eeii!
- Onko siellä isi? Oletko sinä töissä?
- Olen.
- Oletko siellä katsomassa renkaita?
- Haluan.
- Tuletko sinä nyt kotiin?
- Ei, olen töissä!
- Missä se töissä on?
- Se on täällä olohuoneessa.
- Ei ole, se on eteisessä!
- Olohuoneessa!
- Eteisessä!

Sitten menee kinasteluksi. En saa koskaan selville, onko se eteisessä vai olohuoneessa. Mutta kyllä kyllä, äitiä jossain sivummalla vähän naurattaakin.

Töistä on siis puhe. Nuoremmalla tyttärellä on tainneet mennä isin työt ja työmatkat vähän sekaisin, sillä vaikka kertoisin hänelle, että isi on mennyt tänään taas töihin, tyttö kysyy todennäköisesti, että menikö isi sinne lentokoneella. Tai mistä kertonee se, että isin työlaukkua hän kutsuu joka tapauksessa matkalaukuksi. Tai se, että jo kaksivuotiaana, kun hän piirsi kuvia kaikista perheenjäsenistä, niin isille hän piirsi myös matkalaukun. Poikamme oppi myös jo puolitoistavuotiaana piirtämään ympyröitä. Minä pidin niitä ympyröinä, mutta minulle kyllä tähdennettiin, että ne ovat renkaita. Joten kyllä, renkaat taitavat olla aika iso osa elämäämme.

Kotonakin niitä on.

Mieheni matkustelusta johtuen loma-ajat ovatkin meillä erityisen suurta luksusta. Koko perhe on koolla harvinaisen pitkiä aikoja viisihenkisenä kokonaisuutena. Suuresta ilosta kertoo se, että tämän joululoman ajan isi on ollut kotona erityisen kovaa valuuttaa. Tätä oli kyllä taas odotettu!

Lapset mielivät kyllä usein töihin, haluavat isiä katsomaan. Emme tosin käy siellä mitenkään erityisen usein. Isin työpaikan pihassa on aina rekkoja ja niitä jaksaa jälkikasvu ihastella, joten ajelemme - rehellisesti sanottuna - aina toisinaan niitä katsomaan. Halvat huvit nääs. Kouluunkin kaksi pienempäämme lähtisivät esikoisen vanavedessä milloin vain. Tilasimme aikoinaan esikoiselle repun ja eväslaukun nettikaupasta ja ne saapuivat totuttuun tapaan laatikossa etuovelle (täällä ei tarvitse mitään pakettia itse hakea mistään). Kun pienemmät näkivät, mitä laatikosta paljastui, he tekivät johtopäätöksen, että tällaisella paketilla pääsee siis kouluun. Joten aina tämän tästä kuulen kysymyksen, että milloinkas heidän reppunsa ja eväslaukkunsa oikein saapuvat. Tietävät jo senkin, minkä väriset ovat kuulemma tulossa. Minä en kyllä tiedä siitä mitään. Mutta eiväthän äidit välttämättä ihan kaikkea tiedäkään (lähes kuitenkin).

Mutta - kotirouva se täällä vain laiskottelee! Mitä nyt puuhailee kotona ja käy kaupassa ja kuljettaa kouluun ja sen sellaista. Laittaa ruokaa ja hoitaa lapsia ja pesee pyykkiä ja yrittää juoda kahvia joskus rauhassa. Ulkoiluttaa ja yrittää ulkoilla itsekin edes joskus, ja iltaisin vajoaa sohvalle ja kirjoittaa. Sellaista se. Terkkuja vaan muuten kotiin, kyllä täällä ihan hyvin menee.

Mutta se kotirouva haaveilee, että tänä vuonna tapahtuu jotain. Saas nähdä mitä. Mutta on sellainen tunne, että tämä vuosi on hyvä vuosi. We'll see. Pistäiskös sitä vaikka - renkaan pyörimään...