maanantai 30. maaliskuuta 2015

Filled with love

Meille on muuttanut kolme uutta asukasta. Ne ovat pehmeitä ja niistä kaksi on vaaleanpunaista, yksi on valkoinen. Täällä ollaan asuttu jo kohta kolmisen vuotta, mutta yksi turistipaikoista oli vielä käymättä. Viime viikonloppuna saimme vieraita Suomesta ja koska yhteenlaskettu lapsilukumäärä kohosi viiteen (alle seitsemänvuotiaaseen), oli aika katsastaa paikka, jossa valmistetaan nallekarhuja - Vermont Teddy Bear Factory.

Kolea kevät(talvi)päivä Vermontissa.
-7C ja pohjoisesta tuulee. (Ynnä huokaus.)
Vermontin nalletehtaassa syntyy n. 750 nallea joka päivä, vuodessa sellaiset 150 000. Tuli opittua sellaisia triviatietoja, että nalle esimerkiksi syntyy 20 turkinpalasesta. Vermontilaisia nalleja lähetetään ympäri maailmaa ja monet niistä tehdään tilaustyönä. Yksi suosituimpia nalleja on onnittelunalle uudelle vauvalle, samoin äitienpäiväksi ja ystävänpäiväksi tilataan paljon nalleja. Voipa nallen neljässä tassussa lukea vaikkapa neljä sanaa: Will you marry me? (tai: I want a divorce...). Nallet lähtevät tehtaalta omissa laatikoissaan, joissa niillä on ilmareikä ja jossa mukana matkaa myös kirje sekä pieni herkku (sillä täytyyhän nallella olla matkaevästä).

Vermontilaisilla nalleilla on elinikäinen takuu. Jos nalle palaa tehtaalle sellaisena, että sillä on yksikin nivel tai silmä (tai pesulappu) paikallaan, se korjataan, tai korvataan uudella. Tehdaskierroksella meille esiteltiin myös nallesairaala, johon 
hoitoa vaativat nallet toimitetaan. Olipa eräs nalle saanut tippaletkunkin tassuunsa, ja tippapullossa oli tietenkin - hunajaa.

Meidän yhdeksän hengen seurueestamme viisi kuului siis sopivasti aivan oikeaan kohderyhmään, mutta myös aikuinen nautti vierailusta, kun sai ihastella, miten räätälöityjä nalleista voidaankaan valmistaa. Niille voi tietenkin hankkia myös erilaisia asukokonaisuuksia ym. 'tarpeellista'. Ja vaikka yksittäinen nalle maksaakin 20-40 dollaria, on se kyllä aidomman oloinenkin kuin kiinalainen klooninsa. 

Mutta ei siinä vielä kaikki. Nalletehtaassa voi nimittäin tehdä omanlaisensa nallen. Ensin nallelle valitaan turkki, minkä jälkeen voi valita, millaista täytettä nalleen laitetaan. Valittavana oli esimerkiksi ystävyyttä, taikaa ja onnea, mutta meidän lapsemme taisivat kaikki valita nalleen rakkautta. Sen lisäksi nalle saa pienen huopasydämen, jolle annetaan pusu ennen kuin se sujautetaan nallen sisään. Tämän jälkeen nalle viedään ompelijalle, joka kursii sen kiinni. Kaveri saa mukaansa oman syntymätodistuksen, johon voi kirjata nimen sekä syntymäpäivän, sekä tarkan syntymäkellonajan, sen jälkeen kun ompelija sen ilmoittaa. Uusi omistaja saa myös tehdä nallelle halitestin ennen sen kotiinviemistä. Aika liikuttavaa. Ulkosuomalainen myöntää, että kyllä ne nämä amerikkalaiset tämän tällaisen homman osaavat. 


Nämä kolme uutta asukastamme (he ovat Daisy, Heart ja Nalle) ovat päässeet mukaan arkeemme varsin intensiivisellä tavalla. Ei ole kai vaikea arvata, että niillä kaikilla on jo erinomainen nukkumapaikkakin. Ne koisivat tälläkin hetkellä onnellisina kolmen pienen ihmisen kainaloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti