Hämähäkinseittikrapula

Juhlien jälkeen tulee joskus vähän sellainen nuutunut olo, kun tajuaa, mitä kaikkea on järjestellyt, suunnitellut, aikatauluttanut. Minä tunnustan, että oma oloni on suorastaan helpottunut, kun saavutaan jälleen suvantovaiheeseen. Sitä istuu sohvalle ja ajattelee nauttivansa laiskottelusta juuri siinä ja nyt. (Ja sitten nukahtaa sohvalle niin aikaisin, ettei illanvirkkuna ihmisenä kehtaa oikein edes tunnustaa.)

Eikä meillä nyt ole juhlittu mitään sen kummempaa kuin Halloweenia! Sitä oli vain ehditty odottaa jo kesästä saakka, ainakin nuo kolme nuorinta perheenjäsentä, ja odottaminen ja kärsimättömyys nyt ennen kaikkea lisääntyi eksponentiaalisesti h-hetkeä kohti. Käytiin läpi kymmeniä satoja kertoja, milloin minnekin ollaan menossa, puetaanko Halloween-asuja päälle, otetaanko mukaan trick-or-treat -pussukoita, ollaanko siellä ja täällä kauan vai vähän aikaa, syödäänkö siellä jotain, saadaanko sitten syödä karkkia ja niin edelleen. Ja kun mennään karkkikeppostelemaan, sanotaan trick-or-treat, thank you ja happy Halloween, eikö niin. Loputon määrä uteliaita kysymyksiä, malttamattomia valmistautumisia, turhanpäiväisiä kinastelunpoikasia, kun hermot eivät meinaa pysyä kasassa jännityksen vuoksi.

Ja nyt on sitten krapula, sellainen henkinen siis. Kahden päivän juhlinnan jälkeen otetaan taas uudelleen arjesta kiinni. Ihmetellään, mihin tämänvuotiset ylijäämäkarkit piilotettaisiin, viimevuotisetkin kun löytyivät vasta juuri äskettäin. Yritetään pestä prinsessa-asuja, joiden helmat ovat kuraraidalliset pimeässä pihojen poikki juoksentelun jälkeen. Keräillään vaivihkaa pois kaikki toinen toistaan kummallisimmat (ja ällöttävimmät) Halloween-krääsät, sellaiset pikkutavarat, joita on ilmaantunut talouteemme yllättävä määrä. Kurpitsat jatkakoot syksyn merkkinä ovenpielessä, vielä ei lumikuorma ole niitä peittämässä, sillä marraskuu on alkanut lämpöaallossa. Lähes kesäisiä lämpötiloja talviajassa - tuntuu kummalliselta, mutta kelpaahan se.

Arki painaa päälle aikatauluillaan, tämä viikko taaplataan taas ilman toisen aikuisen apua, sillä työ kiidätti miehen toiselle laidalle mannerta. Talviaika, johon siirryttiin täällä Halloweenin jälkeisenä yönä, on helpottanut aamuheräämisiä, mutta iltojen pimeneminen jo ennen viittä on musertavaa. Taidan liittyä lasteni ylläpitämään kerhoon, jossa on välittömästi Halloweenista toipumisen jälkeen alettu odottaa joulua.

Oli meillä hauskaa, joka tapauksessa. En ehkä opi milloinkaan ymmärtämään, minkä vuoksi lapsista on aina yhtä kiehtovaa pukeutua naamiaisasuihin, mutta tulipa kokeiltua sitä itsekin tänä vuonna. Ja koska se oli lapsista niin suunnattoman huvittavaa, saattaa olla, että teemme sen vielä uudestaan. Onneksi aikaa on vielä melkein vuosi. Sillä nyt en kyllä jaksaisi, en sitten millään.

Siivoan siis taloudestani nuo ötökät heti, kun pienten silmät välttävät, ja toivon, että naapuri, joka oli kietonut pihamaansa pensaisiin valtavat määrät hämähäkinseittikoristeita, siivoaa myös omat juttunsa piakkoin. Sillä täytyyhän tehdä tilaa värivaloille, Amerikassa kun ollaan. Antaa siis joulun tulla!