Mutta ei se ihan niin mennyt sittenkään. Eilen, kiitospäivän iltana, istuin kaikessa rauhassa sohvalla, teekuppi kädessäni, kääriytyneenä torkkupeittoon, lapset unten mailla yläkerrassa. Kaikki siis niin mukavasti kuin voi yksinäistä koti-iltaa viettävällä rouvalla olla. Mutta sitten näkökenttääni tupsahti kutsumaton vieras.
Mikä tuo on. Sillä oli pitkät jalat, kroppaa ehkä sentin verran ja pitkät tuntosarvet. Se tepasteli olohuoneemme lattialla kaikessa rauhassa. Primitiivireaktiona etsin käsiini ensimmäisen painavan kirjan ja toivoin, etten herätä lapsia, kun jysäytän kirjan lattiaan. Jysäytin. Ja se alkoi hyppiä. Hyppiä! Ja minäkin, onneton, aloin hyppiä siitä kauemmaksi ja siinä me hetken aikaa tanssahtelimme pimeässä illassa. Ja sitten kadotin sen.
Minä en nuku, jos tuo jää tänne yöksi. Hyppii pian yksinäiseen sänkyyni kaveriksi. Siitä on päästävä eroon. Seuraavaksi etsiskelin sitä epätoivoisen oloisena olohuoneesta sekä keittiön puolelta, mutta eihän sitä missään näkynyt. Kunnes viimein se näytti kurkistelevan lattiatyynyn alta. Pirulainen. Nyt jäät kiinni. Joten nappasin keittiön kaapista muovirasian ja painoin sen ötökän päälle. Nyt järki juoksi jo sen verran kohtuullisesti, että päätin saada sen ulos talosta pihamaalle, hyppimään sinne, mokomakin. Siellä rasian sisällä se hypähteli ja käveli eteenpäin, mutta en uskaltanut yrittää ujuttaa rasian kantta sen alle, ettei se vain karkaisi. Niinpä kävelytin sen koko matkan olohuoneesta läpi keittiöön ja kohti eteistä, josta saisin terassin oven auki ja päästäisin sen vapauteen. Koko matka sujui kelvollisesti, joskaan en halua ajatella, miltä itse näytin kontatessani purkin kanssa pitkin lattioita.
Eteiseen pääsin. Lasten talvikumppareita oli terassin oven edessä iso kasa, ne siirrettyäni syrjään sain oven auki. Viimeinen haaste oli kynnys, jossa ötökän olisi mahdollista päästä purkista ulos, ja hypähtää jopa väärälle puolelle. Varmistaakseni, että minä voitan tämän ottelun, päätin toimia salamannopeasti. Ja niin siinä sitten kävi, että siinä rytäkässä se kynnys koituikin keskiyön tanssipartnerini kohtaloksi.
Tiedänhän minä, että näitä nyt tulee ja menee. Täällä päin talot on rakennettu siten, että pieniä, ötököiden mentäviä rakosia varmasti löytyy. Ovenraostakin oli tietysti tämä tyyppi saattanut sisälle puikahtaa. Lisäksi on lohduttavaa, että ei se mikään torakka ollut, kunhan nyt muuten vain ällöttävä. Kaikeksi onneksi asumme seudulla, jossa mitään sen kummemmin vaarallisia ötököitä ei luonnonvaraisesti ole. Enkä oikeasti ole kai edes mitenkään erityisen ötökkäkammoinen. Mutta ei, en minä halua tuollaista pitkäjalkaa häiritsemään rauhallista illanviettoani.
Kaksi niitä näin vielä myöhemmin lisää. Hyi olkoon. Kunnes heräsin säpsähtäen ja tajusin, että ne kaksi sen kaveria olivat seikkailleet onneksi vain unessani. Huhhuh.
Mutta seuraavaksi on aika suunnata kohti etelää. Ei, en ajattele sitä, millaisia ötököitä siellä liikkuu, vaan sitä, että tänä vuonna sinnekin on luvattu kaunista ja aurinkoista säätä, kun saavumme. Viime syksynä Floridan lomalle osunut ennätysviileä kausi on vielä hyvin muistoissa, mutta tänä vuonna pitäisi auringon olla meidän puolellamme (tarinaa viime vuodelta voi lukea täältä). Ennustettu +25-28 C kelpaa kyllä hyvin. Kohta mennään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti