Love this life

Otatko kahvin? Kysyn, vaikka tiedän. Vaikka olen jo kaivanut kaksi pientä espressokuppia esiin kaapista. Olemme yllätykseksemme huomanneet, että meille on muodostumassa uusi rutiini. Kello on ehkä suunnilleen kuusi, joka tapauksessa on alkuilta. Keitän ne kahvit, ja kannan kupit hämärään aurinkohuoneeseemme. Hämmästyttävää, mutta totta: tämän alkuillan pienen elvytyskupillisen saa siemaistua yleensä aivan rauhassa, kaksin mieheni kanssa, kun lapset yleensä joko piirtävät keittiön lattialla tai katselevat olohuoneessa lastenohjelmia. 

Sitä on päätynyt yhteen puolisonsa kanssa, sillä alusta alkaen yhdessä on ollut kivaa, mutkatonta, mukavaa, ihanaa. Sellaista kuin rakastuneen elämä on. Ei ole halunnut koskaan irti päästää, sillä toisessa on kaikki, mitä tarvitsee ollakseen onnellinen toisen kanssa. On antanut vuosien kulua ja huomannut, että toisesta haluaa pitää kiinni yhä enemmän ja enemmän, jos enemmän on vielä mahdollista, kuin silloin aiemmin. Ja sitten on oppinut arvostamaan sitä, että ei se, että on kivaa, olekaan se kaikki, vaan se on yhtä lailla sitäkin, että sitten kun ei olekaan kivaa tai helppoa laisinkaan, se toinen on silloinkin siinä. Ja juuri silloin. Jos uhkaan vajota suonsilmäkkeeseen, tiedän, kuka minut sieltä nostaa.

Jos arki ei olekaan kynttiläillallisia, se voi olla se yhteinen kahvihetki. Jos on päiviä, jolloin ei ehdi jutella montaakaan lausetta, se on se, että puhelimeen kilahtava viesti ei koskaan tule ilman sanaa Rakas. Että silloin kun on väsynyt arjen taakkansa alla, se on valmiiksi pannussa tuoksuva aamukahvi tai valmiiksi kaadettu lasillinen suosikkipunaviiniä lauantai-iltana. Muistutus ilmojen kylmetessä, että otithan tarpeeksi lämmintä päälle. 

Juttelimme juuri tänä iltana siitä, kuinka suuri osa rakkautta on luottamus. Että rakastaa niin paljon, että voi luottaa, aina. Kun toinen on luota pois, usein monta päivää yksittäisen viikon aikana, on kyettävä luottamaan siihen, että vaikka me muut neljä emme ole hänen luonaan silloin, olemme silti aina läsnä hänen ajatuksissaan. 

Se, että pärjään noina aikoina hyvin yksin ainoana aikuisena perheestä huolehtijana, ei ole sitä, että sovittelisin päälleni sädekehää. Ilman luottamusta ja rakkautta en ehkä selviäisikään samoin. 

Onnellista on, olla onnekas.