It was a snowy day

Ja toinen. Ja kolmas. Ja neljäs. Ja suunnilleen jokainen kanssakulkija, jota noina päivinä tuli jututettua, aloitti keskustelun sillä repliikillä, että koskahan tämä oikein loppuu.

Tiistaina se alkoi, joskus päivällä. Tämän verran oli meidän pihassamme havaittavissa lunta, kun koululta ilmoitettiin, että koulu suljetaan hieman tavallista aiemmin. Vielä ulkosuomalaista vähän hymyilytti, kun ei tämä nyt vielä liikennekaaosta ollut aiheuttanut. Lumisateen oli kyllä määrä lisääntyä iltaa kohti, ja sitä tässä varmaankin ennakoitiin. 

Illalla kun kurkistelin ikkunasta, olivat jouluvalaistuksemme saaneet jo vähän kuorrutusta nekin, mutta ei tämä vieläkään niin ihmeelliseltä lumimyrskyltä vaikuttanut. Keskiviikkoaamuna puhelimet kuitenkin pirahtivat soimaan klo 6.14, jolloin nauhoite kertoi koulun olevan suljettu. Lunta oli maassa tuossa kohtaa ehkä viisitoista senttiä. Uskallan väittää, että olisin kyllä saanut lapseni tuona päivänä kouluun ja takaisin, mutta toisaalta olin oikeastaan tyytyväinen käänteeseen, sillä kaksi lapsistamme oli kuumeisia ja aamussa oli aivan tarpeeksi puuhaa ilman kouluunlähtövalmisteluitakin.

Mutta joo, lumisade on minunkin mielestäni talvella aivan ok. Siis silloin, kun lunta tulee riittävän vähän, jotta ei tarvitse vaivata päätään sillä, onko katuja aurattu. Minulle riittää määrä, joka tekee maiseman kauniiksi ja valoisammaksi. Mutta kun lunta tulee tiistaiaamupäivästä lauantaiaamuun saakka, alkaa kärsivällisyys kyllä olla koetuksella. Paikalliselta sääsivustolta sain selville, että tämä myrsky eteni harvinaisen hitaasti ja piiskasi sen vuoksi meitä päivätolkulla. Suuria määriä saatiin Vermontin lisäksi esimerkiksi naapuriosavaltiomme New Yorkin pohjoisemmissa osissa. Meille taisi tulla yhteensä ehkä kolmisenkymmentä senttiä.

Tulihan sitä siis. Ja se oli sen verran märkää, että harvoin ovat pihamaamme puut olleet niin notkolla kuin nyt. Maisema on suorastaan jouluinen - saa nyt sitten nähdä, pysyykö tämä sinne saakka. 

Olen kuitenkin oppinut tämän lumimyrskyn aikana jotain. Jos joulukuussa tarvitsee tehdä jouluostoksia, kannattaa niitä lähteä suorittamaan kesken pahimman lumimyrskyn. Ihmiset nimittäin oikeasti välttävät liikkumista huonoilla keleillä, vaikka onhan täällä niihin totuttu - pitäisi ainakin olla. Niinpä minä poikkesin keskiviikkoiltana läheiselle ostarille, enkä ole ikinä joulukuussa samoillut siellä sellaisessa väljyydessä. Kun joulukuussa voi parkkipaikan etsiminenkin olla vikkelien kisailua, ei tällä kertaa ollut minkäänlaista ongelmaa löytää parkkipaikkaa. Ei sillipurkkitungosta kaupoissa, ei ahdistavan pitkiä kassajonoja. Ensi vuonna suunnittelenkin siis jouluostosreissuni sääennusteen mukaisesti!

Mutta taivas selkisi siis viimein lauantaiaamuna, ja aurinkoakin on taas nähty. Kylläpäs sitä ehtikin jo kaivata! Kaipaan minä noita grillauskelejäkin, mutta näillä mennään nyt. Voi joulun ihmemaa sentään!