Keski-ikäisen tunnustuksia

On kai tullut aika päivittää Blogger-profiilini tietoja. On nimittäin tullut vihje, lähempää kuin uskottekaan. Ja mitä se koski? Että blogisti ei oikein voi kutsua itseään enää keski-ikää lähestyväksi. Että niin.

Piti oikein pikaisesti googlettaa, että ketä ne (me) keski-ikäiset oikein ovat. Sain selville sen verran, että käsitys ja käytäntö vaihtelevat. Joillakin tahoilla väitetään, että jo 35-vuotias olisi keski-ikäinen (no ei kai sentään?). Minulle sopisi kuitenkin huomattavasti paremmin se, että keski-ikä alkaa vasta neljänkympin tuolla puolen. Siis, no, tällä puolen.

Mitä se keski-ikäisyys sitten mahtaa olla? (Sallitte kai, että analyysini on puhtaan subjektiivinen.) Onkohan se sitä, että käsitys rentouttavasta illanvietosta on rojahtaminen sohvalle lasten nukkumaanmenon jälkeen. Baariin? Minäkö? Älkää nyt viitsikö (paljonko maksatte?). Koska säntäilen koko päivän lasten kanssa tai perässä, en illalla säntäile taatusti enää mihinkään. Portaat yläkertaan on siinä vaiheessa suurin ponnistus. 

Joskus nuorena tuli ihmeteltyä, miksi vanhemmat ihmiset eivät välttämättä aja mielellään autoa pimeällä, onhan siinä ajovalot. Ja niin vain minäkin, ensimmäisten moniteholasieni onnellinen omistaja, huomaan, että paljon helpompaa se liikenteen seuraaminen valoisalla on. Varsinkin kun täällä syrjäseuduilla säästelevät katu- ja pihavaloissa. Autenttista kuulemma. On kyllä. Autenttisen pimeää. En minä hämärässä mielellään enää luekaan. Tulisi vain paha mieli siitä, kun ei enää näe tekstiä.

Mutta ovat ne (olemme me) keski-ikäiset kuitenkin jo monessa suhteessa aika vakaitakin. Ei ole enää tarve hosua asioiden kanssa, on tullut jo nähtyä ja koettua monenlaista. Tietää sen, että hosumattakin ehtii. Ehtii löytää sen polun, jota haluaa kulkea. Jos ei löydäkään, tietää, että vieläkin on aikaa etsiä. Ja maailma pyörii sittenkin - eikä se pyöri minun napani ympärillä. Oppii suhteuttamaan asioita - näkemään, mikä on minulle tärkeää. Katsomaan vähän kauempaa, jotta näkisi kokonaisuuden. Ja oppii sen,  että toisen onni ei ole minulta pois. 

Mikä tämä on? Se on keski-ikäisen ihmisen iltapala. (Joo, se on täytekuva.)

Mutta: tämä on sinulle, Rakkaani! On se niin hienoa, että keski-ikäistyt yhdessä minun kanssani ja voimme yksissä tuumin iltaisin päivitellä maailman menoa kotisohvalla. Näyttää toiselle, että näätkö sinä tuon tekstin, kun minä en näe. Kysyä toiselta, että tunnetko sinä sen ja tuon uuden ilmiön, kun ei muille viitsisi tunnustaa, ettei itse tunnekaan. Ja niin edelleen.

Ja sittenkin, kysyä ennemmin että rakastatko, kuin että otatko kahvin kanssa pullaa vai pikkuleipää. 

Ja okei, okei - lupaan. Kyllä mä vielä päivitän sen profiilikuvaukseni.