Sinistä, punaista ja vihreää

Pakattu on. Olemme siis ajoissa, vaikkakin vähän viime tingassa. Viimeinen koulupäivä ennen parin viikon joululomaa on esikoisellamme huomenna. Ja koko syksyn olemme pitäneet mielessä, että opettajilleen olisi kaiketi suotavaa viedä jotain - ja oikeasti ihan kivaakin. Joten ehkäpä kaikkein tavallisimmat suomalaiset joululahjat on nyt viimein pakattu valmiiksi. Tummansiniset laatikot siis kiiltelevät lahjaboxeissaan.

Meinasi muuten käydä ohraisesti. Suklaata tilattiin iso kasa Suomesta saakka ja pakettia on etsitty tällä viikolla. Se on paikallistettu tälle mantereelle, jopa naapuriosavaltioomme saakka. Sinne jäljet sitten päättyvätkin. Joten kun alkaa näyttää siltä, että paketti ei koskaan saavu meille saakka, on lähettäjä luvannut lähettää meille kyllä korvaavan paketin. Mutta tähään hätään ne eivät ehtineet. Onnekkaasti miehelleni osui kuitenkin työmatka Suomeen vielä näin viime metreillä ennen joulua, ja matkatavarassa kulkeutui riittävä määrä suklaata. Joten opettajat saavat viimein pakettinsa. Ja jossain muualla, joku muu viettää joulua, tai on viettämättä, suomalaisen suklaan lumoissa. Onneksi olkoon vaan.

Tällä mantereella asuessa on useammankin kerran tullut pohdittua lahjomista, tai pikemminkin muistamista, ja sen tapaa, arvoa ja sopivuutta. Amerikkalaiset pitävät lahjoista, näin olen antanut itseni ymmärtää. Kulutuskeskeinen yhteiskunta on kieltämättä aika altis lahjomiselle. Joten monta kertaa tänä syksynä mietimme sitä, että minkähän verran niitä opettajia olisi sopivaa lahjoa. Mutta päädyimme tuohon tuttuun ja kaikille turvalliseen - sillä en muista vielä törmänneeni keneenkään, joka ei olisi pitänyt tuosta sinikuorisesta herkusta.

Sitäkin tulee pohdittua, että tulisiko jotakuta muutakin muistaa. Naapurissamme asuva pariskunta, joka on nuoruudessaan asunut New York Cityssä, kertoi kerran, että siellä sai joulukuussa varata aimo summan erinäisiä lahjomuksia varten, sillä suurin piirtein jokaista piti muistaa, jonka kanssa tekemisissä oli ollut. Kuten postinkantajaa tai siivojaa. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Huhuna olen kuullut, että saattaapa luukusta kolahtaa valmis kirjekuorikin, jolla voi helposti ja kätevästi muistaa lehdenjakajaa.

Viime vuonna joulun alla Vermontissa oli kylmää, suorastaan hyytävää. Olimme saaneet osaksemme jääsateita, ja kelit olivat liukkaat, sekä ilma pakkasesta huurteinen. Tuuli viuhui ja toi meille kylmiä henkäyksiä Kanadan puolelta. Yhtenä sellaisena iltana kiiruhdin ovelle, kun kuulin ovikellon soivan. Kello taisi olla noin kahdeksan. Oven takana seisoi postinjakajatyttö, käsissään kasa pakettipostia, ja hän oli ilmeisen kylmissään. Taisin kysäistä retorisesti, onko hänellä ollut kova päivä. Ja hän sai aikaan pienen hymynkareen ja totesi 'I just want to go home.' Ja sillä hetkellä tuntui, että olisi kyllä pitänyt työntää noihin paleleviin käsiin edes suklaarasia. 

Joulu siis tulee ja ilmiöt sen mukana. Joihin tottuu, mutta jotka silti välillä ihmetyttävät. Tuntuu silti, että on joskus vaikea eritellä, mihin on jo tottunut. Sillä jotkut asiat ja ilmiöt eivät enää näytä ollenkaan niin erilaisilta kuin vaikkapa silloin pari vuotta sitten, kun olimme juuri saapuneet. Mutta - näitä en kyllä osta, tänäkään jouluna. Kun ne eivät mielestäni vain ole punaisia eivätkä vihreitä. Vaikka kuinka olisivat 'in holiday colors'. Epäilemättä syön tiedostamatta (ja niin, tietoisestikin) ties minkälaisia värjättyjä tuotteita, mutta jokin näissä nyt vain ei toimi. 

Jotain muutakin on. Sellaista, mistä ette tule kuvaa näkemään. Hauskuutan itseäni joka vuosi joulun alla niillä mainoksilla, joissa kaupitellaan joulupyjamia - koko perheelle. Ne petteripunakuonot ja lumiukkokuosit voisin kyllä lapsilleni kelpuuttaa (sillä kai niissä muulloinkin voi nukkua kuin jouluna?), mutta että aikuisillekin. Että vielä kokohaalaripyjama, porokuviolla, aikuisten koossa. Eieiei. Se on minullekin jo liian amerikkalaista.

Oikeastaan tulin jo toisiin aatoksiin. Jos sellaista tulee tapahtumaan, että puen itselleni poro- tai lumiukkokuvioisen kokohaalaripyjaman, ja näyttäydyn sillä vielä niissä melko yleisissäkin (esim. kouluilla järjestettävissä) pyjamapartyissä, niin kyllähän siitä on pakko ottaa kuva. Luultavasti jopa julkaista. Saattaa tosin olla, että sitä saatte odottaa vielä aika pitkän tovin!