Kuuden päivän paketti

Maanantaiaamu ja pitkältä tuntuva viikko. Unisia lapsia, mutta kahden viikon sairasteluputki on sentään katkaistu. Yskänrippeitä jäljellä, mutta ei tunnu missään. Esikoisen eväslaukku, reppu ja kadonneita lapasia. Pipo, josta on tupsu irti ja lapanen, jonka kärkeen on purtu reikä. 

Lasten palannut ruokahalu, mutta sama vanha kiukku ruokapöydässä, ainakin yhdellä. Pari siirtoa pois pöydästä, sen jälkeen palautuminen syömään. Pupu Tupuna -maraton, joka on vienyt vielä flunssasta käheän äidin äänen. Vesisade, joka syö pihamaan valkeaa kauneutta. Lyhty, joka tulee esiin lumihangen alta. Pojan leikkitraktorit, jotka ovat jäätyneet kiinni terassin pöytään.

Koulun piha ja kaksi reittivaihtoehtoa. Nilkkoihin asti ulottuva suolasohjo tai luistinrataa muistuttava jäätikkö. Pitkä rivi esiin kaivettuja pulkkia ja liukureita nojaamassa koulun seinään. Punaisia, vihreitä, mustia ja valkoisia lumihiutaleen muotoisia koristeita koulun ikkunassa. Talvivaatteissa pullistelevia pieniä ja vähän isompia koululaisia. 

Joululähetyksiä oven takana. Kiireisen näköisiä pikarahtia kuljettavia kuskeja, värivaloissa loistavia joulukuusia. Joulukalenterista paljastuvia Playmobil-hahmoja. Kina siitä, kuka avaa luukun. Toinen kina. Kolmas.

Maitoa lattialla, salaatinlehtiä pitkin pöytää. Jogurttia paidalla ja raejuustoa tuolilla. Leipä, joka on väärän värinen. Viinirypäleet, jotka ovat vääränkokoisia. Murokuppi, joka on väärässä paikassa. Neljä lautasellista spagettia yhdelle. Pieni kolmevuotias, joka viimein saapuu kiukultaan syömään ja haluaa kupillisen paprikanpaloja.

Kymmeniä piirustuksia, keittiön lattialle unohtuneet värikynät. Koulussa opittuja uusia lauluja ja tanssiesityksiä äidille. Aarteenetsintää lumihangessa. Portaisiin rakennettu legotorni. Kina siitä tavarasta, joka on toisella. Kina siitä tavarasta, jonka toinen ottaa seuraavaksi. Loputon kierre. Tönimistä hammaspesulla. Kiistaa kylpyankoista. Vettä siskon silmille.

Pakkasaamu. Aurinko, joka tulee esiin ja paistaa melkein keväisesti. Lumihanki, joka kiiltää auringonpaisteessa. Kolme hangessa kompastelevaa, kiljahtelevaa lasta. Harmitusta, joka vaihtuu nopeasti hymyksi. Se lumilapio, joka näyttää aina paremmalta, koska se on toisen kädessä. Pihamaa täynnä pieniä jälkiä. Kolme onnellisen näköistä lasta, joilla ei ole kiire sisään.

Mikä se on? Se on kotirouvan kuusi päivää lasten kanssa keskenään. Ne päivät, jotka ovat samalla pitkiä ja arkisia askareita pursuavia, mutta yhtä aikaa lyhyitä ja nopeasti eteneviä. Joiden jälkeen tulee aina hiljainen ilta. Peittoja pienten korvilla ja yhden aikuisen rauhallinen hetki omalla sohvalla. Iltapalaa, jonka voi syödä niin, ettei kukaan keskeytä. Omia ajatuksia, jotka voi silloin melkein kuulla. Väsymyksen hetki, jolle ei malttaisi antaa periksi, sillä silloin aamu tulee liian pian. Ja sittenkin, kuitenkin, on onnellinen siitä, että aamu tuo taas uuden päivän. Se voi vaikka olla päivä, jolloin kitinää ja kinastelua on taas vähemmän. Kuka tietää.