Vilinää, vilskettä - ja yllätyksiä

Muistan lapsuudestani, kuinka jouluaatot alkoivat tietyllä tavalla, tutulla, mutta kuitenkin arkisista aamuista poiketen. Usein pukeuduimme jo aamulla vähän tavallista juhlavammin, ja joulukuusen alta saattoi löytyä jo yksi paketti jokaiselle. Joulupuuro on meillä kuulunut jouluun joka ainoa vuosi, ja sitä söimme usein jouluaattona aamupäivällä. Riisipuuro on suurta herkkuani, ja keitän sitä täälläkin, myös muulloin kuin jouluna. Myös jouluna, tänäkin vuonna.

Mutta, jouluaattoaamu alkoi tänäkin vuonna meidän omalle perheellemme tutulla tavalla. Jokainen aamu on kolmen pienen lapsen kanssa rutiineineen melko lailla samanlainen, arkinenkin. Miehenikin oli jo livahtanut töihin - täällä jouluaatto on monelle vielä työpäivä. Niinpä me lasten kanssa suoritimme aamurutiinit aivan tuttuun tapaan. Vähän tavallista pidempään kulutimme aikaa vaatekomerolla, sillä ehdottelin tytöille mekkoja puettavaksi. Ja kun ehdotin nuoremmalle violettia mekkoa, ja sen jälkeen vanhempi tytöistä halusi puna-sini-valkoisen amerikanlippumekon, niin arvaatte ehkä, mitä sitten tapahtui. Nuorempikaan ei yhtäkkiä halunnut missään nimessä violettia mekkoa, sillä hän muisti omistavansa samanlaisen amerikanlippumekon kuin siskonsa. Minkä jälkeen velipoika harmistui siitä, että hän jäi vaatevalintakahinoissa aivan paitsioon ja pisti pystyyn murjotuskohtauksen. Joten ei nyt sitten niin kovin erilainen aamu kuitenkaan. Äiti, milloin joulupukki tulee?

Alakertaan ja aamupalalle. Avatessani jääkaapin tunnen tuoksun, se on jotenkin, hmm, omenainen. Jääkaapin ovitaskussa on puolen gallonan vetoinen apple cider -pullo (paikallinen omenatarhoilla puristettava apple cider on vanhanaikaista omenamehua muistuttavaa juomaa), joka on tyhjentynyt hämmentävän nopeasti. Ja kun kurkistan ovitaskuun, ymmärrän miksi. Juoma on ilmeisesti alkanut käydä ja levinnyt ympäri jääkaappia. Great. Joten jouluaaton kunniaksi saamme aivan puhtaan ja inventoidun jääkaapin. Joulusiivousta se kai tämäkin. Äiti, milloin joulupukki tulee? - Ei ainakaan ennen kuin äiti on siivonnut jääkaapin.

Iltapäivän alkaessa lähdemme liikkeelle, ja liikenne ei ole kuitenkaan niin vilkasta kuin olin kuvitellut. Toki ihmisiä on vielä paljon liikkeellä, ja joulua varten tehdään vielä hankintoja. Tutussa ruokakaupassa on meitä laatikko odottamassa, se sisältää jouluksi tilaamamme ruoat. Arkeen sisältyy niin paljon ruoanlaittoa, että tänä vuonna olimme päättäneet kokeilla jouluaterian tilaamista kaupasta. Emmekä joutuneet pettymään. 

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Niin riittävästi, että kaiken sen syömisen jälkeen tuntui, että kaikkiko tässä pitää tunkea vielä takaisin jääkaappiin. Mutta, ainakin meillä oli puhdas ja hyvin inventoitu jääkaappi tätä suoritusta varten! Ja opettelin myös uuden käytännön: jos ei osaa päättää, kumpaa jälkiruokaa ottaisi, kannattaa ottaa molempia. Ei jää ainakaan mitään kaihertamaan.

Fruit tart. Jos ei apple piessakaan mitään vikaa ollut,
niin tämä vei kielen mennessään.

Mutta äiti, milloin joulupukki tulee? Lapset ovat urhoollisesti jaksaneet odottaa iltapäivään saakka, mutta ruokailua valmistellessa hermo alkaa jo pettämään. - Ei se ihan vielä tule, koska nyt me syödään. Ei se vielä tule, sillä äiti ja isi siivoavat ensin keittiön. Usko pois, kyllä se joulupukki tietää, milloin voi tulla. Se on käynyt jo Suomessa, mutta sillä on pidempi matka tänne. Mutta kyllä se tulee.

Ja tuleehan se. Koputtaa ovelle, kun luemme ajankuluksi kirjaa sohvalla. Juuri silloin muuten, kun isi meni käymään postilaatikolla. Voi isiä. Miten se nyt juuri tuohon aikaan meni ulos? Mutta onneksi lapset osaavat kertoa, mitä joulupukki teki ja mitä se kyseli. Ja kuinka kaikki uskalsivat vastata kysymyksiin ja kertoivat olleensa kilttejä. Kaikki hyvin, ja maailmassa rauha.

Ei lahjoja mitään suurta määrää ollut hankittu, on pyritty pitämään kohtuudessa. Mutta melkoisen sotkun siitä silti saa aikaan, kun kolme pientä repii yhtäaikaa raivokkaalla innolla käärepapereita auki. Ja miten äiti yrittää pitää silmää ja lukua siitä, mitä paketeissa lukikaan. Mutta kaikesta selvitään. Hulinan keskellä haluan suoda ajatuksen sille pienelle viisivuotiaalle tytölle, jolle sain hankkia lahjan tänä jouluna. Osallistuin naapurin organisoimaan hyväntekeväisyyskeräykseen, jossa hankittiin lahjoja turvakodin lapsille. Ja toivon, että jossain tuolla pieni Betty-tyttö ilahtuu, kun avaa paketista sen Disney Frozen -päiväpeiton, jota hän oli kovasti toivonut.

Sen verran aikuiseksi sitä on kasvanut, että hulinan jälkeen saapuva jouluillan rauha on joulun parasta antia. Kun istahtaa sohvalle ja saa hetken itselleen ja sielunkumppanilleen. Ottaa sen lasillisen viiniä - sen, josta haaveili. Ja taas maailma on kohdallaan.

Mutta joulu yllättää. Se yllättää ensinnäkin sillä tavoin, että kun joulupäivän aamuna avaa verhot, on maisema muuttunut täysin.

Lumi on muisto vain. Lämpötila keikkuu kahdeksan plusasteen tienoilla ja aurinko paistaa keväisesti. Ja vaikka tiedänkin, että talvi tuo vielä monta lumimyrskyä, niin nautitaan nyt tästä. Ei tullut pulkkakelejä, mutta pyöräkelit tuli. Olen minä sen verran lämpimän ajan ihmisiä, että kun keskellä talvea tarjotaan keväistä auringonpaistetta ja melkein kymmentä plusastetta, niin en minä vikise. Annan viedä vaan. 

P.S. Joulu on yllättänyt valitettavasti myös toisella tavoin. Perheemme naisväestä jokainen on saanut nuhan. Melkein heti sen jälkeen, kun pääsimme eroon edellisestä flunssakierteestä. Joten tämä teksti on saatu aikaan tukkoisella nenällä ja vietävällä lihassäryllä. Onneksi ajatus juoksee vielä!