Yhtä kokemusta rikkaampana

Aika heittää ennakkoluuloja romukoppaan. Tai oikeastaan, ei minulla niin suuresti heitettävää ollut. Oikeastaan olin kärsinyt vain jonkinlaisesta tietämättömyydestä, joka oli kaiketi aika korjata.

Saimme kutsun koulussa vietettävään kwanzaa-juhlaan. Olin kuullut juhlasta sen verran, että osasin liittää sen mielessäni afroamerikkalaiseen kulttuuriperinteeseen ja näin mielessäni seitsemän kynttilää. Juhlaa viettävät luonnollisesti eniten itse afroamerikkalaiset, mutta myös muut tahot, kuten esikoisemme koulu - hyvän tahdon osoituksena ja kunnioituksesta monikulttuurisuutta kohtaan.

Koulu viettää juhlaa täysin ilman uskonnollista sävyä. Juhlassa kerrotaan kwanzaan seitsemästä periaatteesta, joiden perusta on afrikkalaisen kulttuurin arvoissa. Yhtenäisyys ja yhteisöllisyys sekä yhdessä tekeminen ja oppiminen ovat tärkeä osa näitä arvoja. Ja toden totta, miten hyvin tämä ajatusmaailma sopii koulumaailmaan - kouluun, jossa yhtenäisyys ja yhdessä tekeminen on kaiken lähtökohta ja pyrkimys. 

Aiheeseen liittyen oli koulussa piirretty ja askarreltu. Huomasin sen myös kotona, kun tyttäreni illalla piirsi nopeasti tällaisen kynttelikön. Tämä on aivan selvästi kinara, kynttilänjalka, johon seitsemää periaatetta kuvaavat kynttilät asetetaan. Kwanzaan värit ovat juurikin punainen, musta ja vihreä.

Hetkeksi kuitenkin koululle. Saavuin sinne iltapäivällä hyvissä ajoin kaksostemme kanssa hieman mietteliäänä - eniten kuitenkin pohdin sitä, miten kahta kolmevuotiasta pidetään paikallaan penkkirivissä tunnin verran. Ja olisihan se mallikkaamminkin voinut mennä, mutta kyllä minä ehdin vähän kuunnella ja katsellakin: juhla sisälsi paljon musiikkia, vähän tarinankerrontaa ja lausuntaa, sekä lahjat, jotka opettajat antoivat oppilailleen tunnustuksena ahkeruudesta. Onneksi kolmevuotiaat innostuvat sentään aina taputtamisesta - sitä oli paljon. Ja kuusivuotias lauloi kavereidensa kanssa hymy huulillaan.

Eurooppalaisella oli kuitenkin vähän jännä olo! Juhla oli oikeastaan varsin mielenkiintoinen, niin erilaiselta näyttää afrikkalainen kulttuuriperintö omaan taustaan nähden. Se jännä olo taisi tulla loppujen lopuksi siitä, että tuli sellainen pieni pysähdyksen hetki - sellainen, jossa miettii, että kuinka elämä onkaan tuonut minut tänä päivänä tällaiseen hetkeen. Sellainen hetki, jota ei olisi osannut vuosia sitten kuvitella. Mutta todellakaan en kokenut mitään negatiivista - päinvastoin, ihmisistä huokui hyvän tahdon henki. Yhteisöllisyyden henki, sellainen, joka syntyy ihmisten kesken, silloin kun he kokevat jotain positiivista yhdessä.

Kwanzaan hengessä oli jokainen oppilas valmistellut pienen esittelyn omasta perheestään ja jostain perheen yhteisestä leikistä, pelistä tmv. Projektin tarkoitus oli pohtia perheen merkitystä, yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen arvoa. Meidät on siis ikuistettu tähän hienoon potrettiin. Lisäksi tyttäremme oli askarrellut itsensä ja sisarustensa kuvat paperista ja kirjoittanut opettajan avustuksella pienen tarinan siitä, kuinka me pelaamme yhdessä Muumi-muistipeliä. Samalla olivat yhdessä katsoneet iPadilta, miltä Muumit oikein näyttävät.

Juhla päättyi ateriaan, karamuun, joka tässä yhteydessä tarkoitti käymistä notkuvan nyyttäripöydän ääreen - ruokaa oli niin monenlaista, ettei kyennyt kuin hätäisesti maistamaan murto-osaa tarjottavista. Miksikö hätäisesti? Minulla oli kolme naperoa helmoissani. Ideana oli ollut, että ihmiset toisivat ruokalajeja, jotka olisivat jollain tavalla perinteikkäitä omassa perheessä. Yksi ulkosuomalaisrouva - se tarjosi kolmannen kerran viikon sisällä lohirullia. Mutta väliäkös sillä, kun näyttivät maistuvan!

Joten jos niitä ennakkoluuloja oli, niin annoin niille mojovasti kenkää. Sillä tiedättekö, minusta tuntuu, että vähän suvaitsevampana on oikeasti aika paljon hauskempaa. Enkä ole pettynyt.