tiistai 27. tammikuuta 2015

Kysykää vaan, minä vastaan

Kerropa lastesi kiinnostuksesta oppimiseen. Kerronko siitä, kuinka kolmevuotiaiden oppimisinto on välillä tajunnan räjäyttävää, täynnä toistuvaa kiistelyä, vahvaa tahtoa ja harmitusta, kun toinen ehti ensin. Valtaisaa panostusta sen sekunnin tai kolmen verran, joskus pidempäänkin. Ja sammuvaa intoa hetkeä myöhemmin, tavaroiden heittämistä tuonnemmaksi. Hihkumista, kiljumista, onnistumisen iloa, kyyneleitä, tuskaa ja viiltävää katkeruutta.

Kerropa siitäkin, kuinka lapsesi käyttäytyvät sosiaalisissa tilanteissa. Kertoisinko siitä, kuinka kolmevuotiaat, hetkeä aiemmin suoraa huutoa kiljuneet pikku ihmiset, piiloutuvatkin salamannopeasti selkäsi taakse, kun joku vieraampi yllättäen puhuttelee. Kertoisinko, kuinka yksi tarrautuu äidin kaulaan, toinen puristautuu jalan ympärille. Kuinka elohopeana ympäri pyörivä lapsi jähmettyy sekunnin sadasosassa. Vai kertoisinko kuitenkin, kuinka pieni kolmevuotias, hetken tarkkailtuaan, singahtaa yhtäkkiä joukkoon, yhtä nopeasti kuin tarrautui siihen kylkeen kiinni, aivan äskettäin. Kuinka kolmevuotias on salaisuuksia täynnä, tunteita laidasta laitaan. Ja kuinka päivät täyttyvät uhmakohtauksilla höystetystä ihmissuhdepuurosta.

Ja kun olen antanut ajatusteni virrata, otan kynän käteeni. Kirjoitan siihen sillä englannin kielellä, jonka hallitsen. Aika hyvää kieltä siitä yleensä tulee, mutta vivahteikkaana kirjoittajana kaipaan välillä sitä, että osaisin kirjoittaa englanniksi kuten äidinkielelläni. Mutta suomi on tunnekieleni, ja sellaisena pysyy.

Kirjoitan siitä, että kolmevuotiaamme ovat kyllä kiinnostuneita oppimisesta, mutta keskittymiskyky on vielä välillä hukkateillä, erityisesti pojallamme. Mutta en minä siitä huolta kanna, sillä tiedänhän minä, etteivät kaikki muutkaan kolmevuotiaat vielä kovin hyvin keskity. Esikoisemme on siinä aina ollut hyvä, mutta kaksosemme ovat eri maata. Pikkusisko kyllä kehittyy sillä saralla koko ajan, mutta taidon soveltaminen riippuu vielä mielialasta (tai ehkä tähtien asennosta?). Vaikka omat lapset ovat samasta puusta veistettyjä, on mielenkiintoista huomata, kuinka erilaisia he kuitenkin kaikki ovat. Kirjoitan myös siitä, että lapsemme ovat usein sosiaalisissa tilanteissa ensin varautuneita, tarkkailevia. Ja kuitenkin nämä kaksi nuorimmaistamme ovat tottuneet siihen, että aina vierellä on joku toinen. Ja kumpikin on opettanut toistaan, koko elämänsä, tiedostamatta sitä itsekään. Mutta äiti sen jotenkin aistii, sillä äideille on ehkä annettu jokin kyky huomata sellaista, jota ei aina huomaa.



Ja kirjoitan minä siitäkin, miksi tämä koulu olisi sopiva paikka kaksosillemme aloittaa preschool-taipaleensa. Vähän olen ehkä amerikkalaistunutkin, sillä huomaan monisanaisesti kehuskelevani sitä, kuinka arvostan suuresti tapaa, jolla koulussa lasten annetaan kasvaa ja kehittyä omalla tavallaan, kullekin sopivalla. Tukemalla vahvuuksia, ja kuitenkin kasvattamalla suojelevasti, opettamalla siihen, että olemme yksilöitä, joilla on oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia. Ja kuinka meille käytännössä olisi niin yksinkertaista, että kaikki lapsemme kävisivät koulua samassa paikassa.

Samalla lupaan, itselleni nyt ensiksikin, että ensi syksystä lähtien voin olla tätä lukuvuotta paremmin mukana koulun toiminnassa. Sillä, niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, minulle on ensi syksynä aukeamassa aikaikkunoita, jolloin kaikki lapseni ovat koulussa. On kutkuttavaa ajatella, että tällainen elämänvaihe on tulollaan. Ja sitten voi kuitenkin vähän nyyhkäistä, silloin ainakin kun vilkaisee lastensa vauvakuvia.

Allekirjoitan hakemuksen. Nyt olen hakenut kahdelle kolmevuotiaallemme paikkoja preschooliin ensi syyskuusta lähtien sekä esikoisellemme jatkopaikkaa seuraavalle luokka-asteelle. Ja tunnen saavuttaneeni jonkin aikapylvään, ihan itsekin. Kyllä se tästä lähtee.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvauksia. Meillakin tuo keskittymiskyky kolme vuotiaalla on ailahtelevaista. Pitaa olla tietyssa mielentilassa etta onnistuu. Siis lapsen. Ehka aidinkin. ;)

    Mullakin olis paperit ens vuoden preschool/nursery school paikkaa varten taytettavana. Mun omat kolmen tunnin aamut 9-12 lisaantyy kahdesta kolmeen. Ja sitten sita seuraava vuonna olisi neiti jo menossa kinderiin viisi paivaa viikossa koko paivaksi. HUH! Mitakohan ma sitten teen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eikös vaan olekin ihmeellistä, kun näitä aikaikkunoita aukeaa? Mä en ole vielä oikein sisäistänyt asiaa, mutta onhan tässä vielä aikaa totutella :)

      Poista