Väkijoukossa

Se katseli väkijoukkoa vähän etäämmältä. 

Vaikka se seisoi itsekin siinä,

se näki toiset vähän etäämmältä.

Se kuuli puheen joka kaikui sen korvissa,

ja se kuuli itsensä sanovan jotain

ja silti se kuuli vain ne toiset,

näki niiden sulautuvan siihen joukkoon 

tavalla

jota se ei itse osannut.

Se hymyili ja sulautui siihen joukkoon

kuitenkin,

sillä se oli huomannut

että sillä tavoin se oli osa sitä joukkoa.

Se koki sen turvalliseksi tavaksi 

olla toisten kanssa 

olla osa sitä joukkoa

tuntea niitä samoja tunteita

kokea niitä samoja asioita

elää sitä elämäänsä 

vähän toistenkin kautta.

Sitä elämäänsä.

Joka oli aina ollut hyvä,

vaikka kompastellutkin se oli.

Kompastumisetkin oli kuitenkin koettava

nähdäkseen paremmin eteenpäin.

Osatakseen arvostaa, 

ja nauttia siitä

mitä on.

Ja kun se kasvoi

se oivalsi, 

ettei sen tarvinnutkaan miettiä

oliko se osa joukkoa 

sillä se huomasi

että helpointa on

olla juuri mikä on

siinä joukossa 

tai sen ulkopuolella

Silloin se oivalsi

että rikkainta elämässä on

kun oppii tuntemaan itsensä niin

että sanomattakin tietää

missä on ja miksi