Aloitetaan näistä vähän pienemmistä. Nämä ovat paikallisia postiautoja. En voi sille mitään, että nämä alkavat aina hymyilyttää - ovat jotenkin niin lystikkäitä. Olisivat vielä punaisia, niin korvissani soisi jo Postimies Paten naseva tunnari (postintuopostinvie... joko tartutin?) Näistä sopii kyllä tykätä siksikin, että postin palvelu (ainakin minun kokemani) on ollut täällä aina pelkästään positiivista. Koskaan ei tarvitse hakea mitään pakettiakaan mistään toimipisteestä, vaan siinä tapauksessa, että posti ei mahdu siihen hassunmalliseen pitkulaiseen postilooraan, se tuodaan kotiovelle saakka. Ja jos haluan lähettää tavallisen kirjeen tai kortin, johon minulla on valmiiksi postimerkki olemassa, voin jättää sen omaan postilaatikkoomme ja nostaa vain punaisen viitan ylös merkiksi postimiehelle, jotta tietää napata lähtevät postit mukaansa. Käyn kyllä suhteellisen usein myös pikkuisessa paikallispostissamme, sillä lähettelen aina silloin tällöin jotain korttia kummempaa Suomeen saakka, ja silloin joudun joka kerta täyttämään tullikaavakkeen. Onneksi sujuu jo rutiinilla sekin.
Poliisiautojakin näkee ihan riittämiin, on tiheys vähän toista luokkaa kuin Suomessa. Poliisit ovat kyllä aina yksin, mutta heitä on siis niin tiheässä, että tiukemman paikan tullen he saavat aina äkkiä kaverin paikalle. Amerikkalaiseen tyyliin poliisi ja hälytysajoneuvot pyyhältävät kyllä vikkelästi paikalle, kun jotain sattuu. Jos liikenteessä osuu kolaripaikalle, tulee aina ensin sellainen tunne, että mitä todella vakavaa onkaan nyt tapahtunut. Mutta kyse on usein siitä, että ihan pienenkin tilanteen ympärille kerääntyy vain maan tavan mukaan suuri määrä hälytysajoneuvoja. Tehokkaasti ne onnistuvatkin heti sulkemaan tien.
Tästä päästäänkin sujuvasti paloautoihin. Ne ovat aina uskomattoman kiiltäväksi puunattuja. En ole keksinyt muuta syytä kuin sen, että palomiesten tehtäviin kuuluu luppoaikanaan puhdistaa ja kiillottaa autoja.
Mitäkö ihmettä nuo ilmapallot tuossa tekevät? No, kuva on näpsäisty paloaseman avoimien ovien päivänä. |
Mutta palataan kuitenkin vielä niihin kaivureihin! Meidän lapsemme bongailevat mielellään kaikenlaisia kulkupelejä ja työkoneita - veikkaan, että ovat saaneet kiinnostuksensa verenperintönä isältään. Mutta kyllä minäkin niitä jo osaan vähintään välttävästi bongata, vaikken ollenkaan kaikkia väitäkään tunnistavani. Odotankin sitä päivää, kun huudahdan lapsenomaisen innostuneena 'Kato, kaivuri!' - ja huomaan sen jälkeen, ettei minulla ollutkaan sillä kertaa yhtään leikki-ikäistä mukanani. Mutta paljonhan äideille anteeksikin annetaan, eikö?
Mulla alkoi soimaan päässä Puuha-Peten tunnari, kun noista kaivureista oli puhe :)
VastaaPoistaSinulle on haaste blogissani! http://hietikolla.blogspot.fi/2014/06/liebster-award-tunnustus-ja-haaste.html
Kiitos haasteesta! Yritän kehitellä jotain.. :)
Poista