Yks, kaks, kolme... valmista?

Nämä viime päivät ovat menneet jokseenkin vaihtelevissa tunnelmissa. Tällä tarkoitan sitä, että Suomi-lomamme lähestyessä huomaan valuvani tunnetilasta toiseen pitkin päivää. Ensin leijun siinä ajatelmassa, että ei minun nyt vielä tarvitse alkaa valmistautua saatikka ryhtyä pakkaamaan, kuvitellen onnellisena ehtiväni kaiken kyllä ajoissa. Ja sitten huomaan yhtäkkiä olevani keskellä sitä tunnelmaa, että kyllähän minä jo vähän aloitin, mutta eihän se aika yhtäkkiä riitäkään ollenkaan kaikkeen, mitä olin aikonut.

Missähän ne loput uimavaatteet nyt olivatkaan? Aivan varmasti olen nähnyt ne jokin aika sitten, mutta missä. Etsivä löytää kyllä, mutta samalla löytää paljon muutakin, esimerkiksi pari vuotta kadoksissa olleet kurahousut. Joita ei nyt tarvita, mutta löytyivät sentään. Jotain kummallisia laukkujakin löysin tänään, joiden olemassaolosta minulla ei ollut enää hajuakaan. Me olemme asuneet tässä talossa vasta pari vuotta, ja nyt jo joku on piilottanut, (suorastaan kuljettanut Suomesta saakka?), tänne tavaroita, joiden olemassaolosta minä en tiennyt - tietääkseni. No, kuitenkin, tiedättekö mitä tällaisesta etsimisestä ja löytämisestä seuraa? Siitä seuraa ketjureaktio, johon ei ole aikaa, koska sitä aikaa piti nyt käyttää johonkin muuhun.

Tuliaiset on pakattava ensi tilassa mukaan. Niitä tuli hankittua jo jokin aika sitten, joten ne on ehditty piilottaa hyvään paikkaan. Voivoi, minulla on tässä talossa liian monta hyvää paikkaa. No, löysin sen, mutta en ole varma, onko siellä kaikki. Ajatustyö siis pyörimään, kyllä sinne päässäni ympyrää pyörivään hullunmyllyyn vielä mahtuu.

Jääkaappi tyhjäksi tuoretavarasta. Siinä olemme onnistuneet käsittämättömän hyvin. Meidän jääkaappimme ei ole ikinä ollut niin selkeä ja tyhjä kuin tällä hetkellä. Sieltä jopa löytää etsimänsä heti ensimmäisellä vilkaisulla. Olemme osanneet hankkia tuoretavaraa ihmeellisen tarkasti oikean määrän, jonka saamme kutakuinkin syötyä ennen lähtöä. Jippii, tästä tulee hyvä fiilis. On niin ikävää heittää ruokaa roskiin. Jopa kuiva-ainekaapin sisältöä olen käynyt viime päivinä läpi. En ymmärrä, miten olen onnistunut tässä näinkin hyvin!

Ennen kuin alat pakata lastenvaatteita valtavaan suureen jääkiekkokassiin, muista miettiä etukäteen, mitä haluat pukea lastesi päälle lähtöpäivänä. Tässä meni kyllä metsään ja huolella. Pakkasin ja pakkasin ja survoin siihen loputtomaan kokoiseen kassiin lisää ja lisää pieniä vaatteita - vain huomatakseni, että ne paidat, jotka aioin lapsilleni pukea, on pakattu alimmaisiksi.

Vielä on tilaa! Mutta kyllä se siitä vielä silmänlumeeksi muuttuu.

Koti on kiva jättää siistiin kuntoon, kun lähtee lomalle. Tämä on jokaikinen kerta suuri suunnitelmani. Suuri unelmani. Kunnes sitten huomaan, että en ehtinyt puoliakaan. Että kyllä mä just ja just ehdin imuroida ja siistiä pahimmat paikat, mutta en ollenkaan sitä kaikkea, mitä suunnittelin. Onneksi olen luonteeltani perussiisti, joten aivan surkeista lähtökohdista ei lähdetä. Ainakin uskottelen itselleni niin. (P.S. Ne ikkunat, ne eivät ole lainkaan niin puhtaat kuin halusin.) 

Älä turhaan kanna lukemista käsimatkatavarassa. Pidän lukemisesta valtavasti, mutta koska matkustamme kolmen pienen lapsen kanssa, on aivan turha kuvitella ehtivänsä lukemaan yhtään mitään edes valtameren ylittävällä lennolla. Poikkeuksen tekee lasten lukeminen. Monta pientä Pupu Tupunaa on pakattu jo, niillä voidaan päästä muutaman kinkkisen hetken ylitse. Paino sanalla: voidaan. Ei tarvitse kai erikseen mainita sitäkään, että me vanhemmat lähdemme aina siitä oletuksesta, että valtameren ylittävällä lennolla ei syödä mitään. Lapset ehkä syövät, mutta aikuiset eivät. Kuvitelkaa vain se tilanne, kun me aikuiset otamme sen tarjottimen eteemme ja kolme lastamme... niin, eivät istu rauhassa paikoillaan. Eli me syömme ehkä jotain niistä annoksista, joita lapsilta jää. Silläkin pärjää. Syödään sitten Suomessa.

Evästä mukaan, niin paljon kuin käsimatkatavara sietää. Sillä on aivan mahdollista, että lapset kieltäytyvät kaikesta lentokoneessa tarjotusta syötävästä. Ja uutta viihdykettäkin on varattuna. Sillä voidaan taas päästä pikkuisen eteenpäin. Ja kun lähdet siitä oletuksesta, että eivät he kovin paljon kuitenkaan nuku, niin ehkä he nukkuvatkin tällä kertaa? Ja nukunko minä? Tuskin. Sillä jos he nukkuvat, minä todennäköisesti valvon miettien sitä, nukkuvatko he.

Niin että terve vaan, Suomi, tulossa ollaan. Silmät ristissä ja rähjäisinä, sen lupaan. Mielenkiinnolla odotamme, onko viimeisen yhdentoista kuukauden aikana mikään muuttunut. Olemmekohan me muuttuneet? Siihen vastatkoon muut.