Ja repullinen kärsivällisyyttä, kiitos

Ah, ihanaa. Oikein hihkuin innosta tänä aamuna. Oli tulossa sellainen päivä, että pääsisin jälleen tutustumaan siihen ulkomaillaoleskelun nurjempaan puoleen, eli rynnimään pää painuksissa kohti uusia byrokratian kiemuroita.

Tai, ei ne aivan uusia olleet. Olin nimittäin menossa paikalliselle katsastusasemalle selvittämään, miten saan ajokorttini uusittua. Se kun meinaa nyt kovin vikkelästi mennä pois voimasta - johtuen siis siitä, että ihan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meillä oli viisumit voimassa vain kahden vuoden ajan, ja sen suunnitelman mukaisesti kohta ollaan ns. taitoskohdassa. Ja paikallinen ajokortti myönnettiin tuolloin juuri siihen samaiseen päivään saakka. Jo aikaa sitten on tullut kyllä sovittua, ettei täältä vielä mihinkään olla lähdössä, joten viisuminpidennykset ovat kyllä olleet tämän kevään nk. Aihe. Niitäkään kun ei voi edes hakea mitenkään kovin hyvissä ajoin, vaan on oltava ns. riittävän lähellä sitä aikaa, kun edellinen viisumi on umpeutumassa. Joten kyllä tässä vähän on jännitystäkin riittänyt.

Siitä kuitenkin lisää hetken päästä. Nyt takaisin katsastusasemalle, joka ei varsinaisesti olet tunnettu hyvästä asiakaspalvelustaan - pikemminkin päinvastoin. Niinpä minä siis en ollut niin kovin riemuissani, kun lähdin hoitamaan tuota oman ajokorttini pidennysasiaa. Kun parisen vuotta sitten hain sitä ensimmäistä ajokorttia täällä, oli vaadittavien dokumenttien lista hengästyttävän pitkä. Piti juosta paikallisella Kelallakin ensin, ja sittenkin, kun jo luulin saaneeni kaiken tarvittavan kasaan, keksivät vielä, että tarvitsevat todistuksen siitä, että mieheni on töissä siellä, missä hän on. Se, että olin jo joutunut todistamaan, että hänellä on tietynlainen viisumi (jonka hän oli voinut saada sillä perusteella, että hänet on kutsuttu tänne töihin), ei riittänytkään todisteeksi. Hmm. Joten kyllä minun piti ihan kunnolla ihmetellä, että miksi minun ajokorttini saaminen on nyt kiinni siitä, että emme ole vielä toimittaneet katsastusasemalle kirjelmää siitä, että hän on töissä siellä, missä hän on. Joten arvaatte kai nyt jo miksi olin niin riemuissani tämän päivän visiitistä.

Mutta, tänään ei tarvittukaan enää niin paljon dokumentteja, onneksi. Tosin kyllä minun tietysti piti todistaa, että miehelläni on se viisumi, mikä hänellä on ja että minulla on myös status kunnossa täällä oleskeluun. Onneksi sillä ei sentään ollut merkitystä, että minä olen kaiketi saamassa hetkeksi nk. tilapäisstatuksen, joka ei siis vielä ole se lopullinen viisuminpidennys... Tämä oli se huojentava tieto tänään. Mutta, en minä sitä hakemusta vielä tänään saanut siellä kuntoon, en toki. Ette kyllä arvaa, miksi - en olisi itsekään arvannut. Se jäi nimittäin tänään kiinni siitä, etten minä pystynyt siellä todistamaan, että asun tässä osoitteessa, jossa asun. Minulla olisi pitänyt olla mukanani vähintään kaksi minulle osoitettua kirjettä, joilla todistan kotiosoitteeni paikkansapitävyyden. Se, että nykyisessä ajokortissani lukee tuo osoite (joka on siis edelleen sama), ei riitä. Niinpä minä siis menen huomenna vielä uudelleen käymään ja kannan mukanani kasan virallisia kirjeitä, jotka ovat tulleet minun nimelläni tähän osoitteeseen. Että olenko riemuissani? Nii-in.

Ja se viisuminpidennys, mikä siinä mättää? Ei sinänsä mikään, mutta tuolla immigration-instanssissa tuntuu olevan niin paljon ruuhkaa, etteivät ole ehtineet käsitellä minun ja lastemme viisuminpidennyksiä ajoissa! Joten joutuvat antamaan meille hetkeksi sellaisen tilapäisstatuksen, mikäli käsittely vielä venyy yli vanhan viisumin voimassaoloajan. Mikä ei sinänsä kyllä vaikuta meidän oleskeluumme yhtään mitään, mutta tulipahan se tällainenkin koettua. Vähän jo alkoi jännittää, kun voimassaoloaika piakkoin umpeutuu ja mitään ei kuulu. Kuukausitolkulla on kyllä jo odotettu. Ja tässäkin tietysti pätee se sääntö, että ensin piti hakea se pidennys tuolle työssäkäyvälle ja vasta sitten meille muille. Ja koko prosessia ei siis saanut aloittaa ennen kuin voimassaoloajan päättyminen oli tarpeeksi lähellä.

Ja mikä kasa tämä on? Tämä on se kasa, jonka otan huomenna mukaan, kun uudelleen, yhtä riemuissani, rynnin sinne katsastusasemalle. Tänään jonotin siellä tunnin verran, mutta huomiselle minulla on sentään yksityisaika sille virkailijalle, joka minun asiaani alkoi hoitamaan. Joten pitäkää peukkuja, että huomenna selvitään lyhyemmällä visiitillä ja ilman hermojen kiristymistä. Saa sitten tämäkin rouva taas ajella.

Muitakin papereita on vetämässä, joten jatko-osia näille byrokratian kiemuroille saattaa olla tulossa. Väliajan voinkin käyttää vaikka hermojeni hallinnan kehittämiseen.