On me ainakin kuulkaa syöty! Vaikka me syömme aivan riittävästi normaalistikin kotosalla, on meidän ruokahuollostamme pidetty täällä erityisen hyvää huolta. Me olemme istuneet sukulaisten ruokapöydissä, nautiskelleet terasseilla ja paistatelleet päivää pihamailla. Kesäisissä juhlissakin. Ja syöty, paljon. Mutta vaikka määrällisesti olemmekin syöneet enemmän kuin olemme todennäköisesti kaloreina kuluttaneet, niin jotain kummaa salaista (?) sisäpiiritietoa (?) tuntuu niiden ihmisten välillä olevan, jotka meille ovat ruokaa tarjonneet. Siltä ainakin ulkosuomalaisesta tuntuu, kun kerran toisensa jälkeen löytää itsensä samojen herkkujen ääreltä.
Ajateltiin keittää uusia perunoita, kun ette varmaankaan ole sellaisia vähään aikaan saaneet! Ja me olemme nautiskelleet ohutkuorisista pienistä (kyllä, amerikkalaiseen verrattuna hirmuisen pienistä) perunoista, joiden maku ja koostumus ovat kyllä olleet varsin herkullisia. Me emme ole normaalissa arjessamme suuria perunankuluttajia, mutta näin kesävierailuilla ne kyllä maistuvat mainiosti. Nappivalinta siis.
Kalaa, savulla tai ilman! Joka tapauksessa, olemme saaneet hyödylliset rasvahappomme kerättyä melko oppikirjamaisesti viimeisten parin viikon aikana, ja mikäs se parempaa. Kun se savustettu lohi on vieläpä lisäksi niin hyvää. Kerrassaan ihanaa kesäruokaa. Kiitos, suuri.
Suomalaiset mansikat, ne vasta makeita ja pehmeitä ovat! Ja ovathan ne, ehdottomasti. En tiedä, ovatko kärsineet tämän kesän oikukkaista säistä, aivan sama, hyviä ne ovat. Jäätelöllä ja ilman. Suklaakakulla tai ilman. On pidetty puolemme kyllä. Kiitos, jälleen.
Rahkaa! Sen verran herkistelen, että sitä olen kyllä kaivannut. Sen pehmeyttä, lohkeavuutta ja ihanaa happamuutta. Sinne sekaan suomalaisia marjoja, ja siinä onkin makunautinto kohdallaan. Kotipuolessa olen pitkällisen etsinnän jälkeen saanut korvattua rahkannälkäni yhdellä tietyllä kreikkalaisella jogurtilla. Se toimii, mutta ei se rahkaa ole. (Toim. huom. USAsta saa rahkaa, mutta ei meiltä päin, sillä niitä myyvät, esimerkiksi saksalaiset kaupat, puuttuvat.)
Mutta mistä muusta on suomalainen ruokakesä tehty? Se on tehty runsastäytteisistä karjalanpiirakoista ja munavoista, vähän kärventyneistä (ja haljenneista) grillimakkaroista, makeista tomaateista, irtonaisesta ja raikkaasta raejuustosta, pullakahveista pihamaalla ja torilta ostetuista herneenpaloista, jotka pitää itse näperrellä auki. Niiden mansikoiden tuoksusta toripöydän ohitse kipaistessa, voilla päällystetystä ruisleivänsiivusta kesäisenä iltana, ja siitä tunteesta, kun on syönyt jo vähän liiankin paljon ja sittenkin ottaa vielä vähän. Tässä kohtaa hymyilette - ja olette kuitenkin aika samaa mieltä, luulen niin.
Montako karjalanpiirakkaa on siis jo mennyt? Ei aavistustakaan. En aio laskeakaan, sillä tulen kuitenkin viettämään seuraavat yksitoista kuukautta ilman niitä. Joten tarjotkaa niitä vaan, ja kaikkea muutakin, kyllä me syödään! Ja kiitos taas, jälkikäteen ja etukäteen.
Ja vaikka tuskin paljonkaan ruokaa mukaani pakkaan, niin jotain otan ehkä kuitenkin. Sillä täytyyhän sitä ihmisen joskus heikkouksiaankin kuunnella, jottei elämä turhan tylsäksi kävisi. Näistä herkuista minua ei kyllä pidä erossa mikään muu kuin verenpaine!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti