Erilainen elämä edessäni

Että se elämä tulee olemaan jotenkin erilaista. Ihan vielä en oikein osaa sanoa millaista. Onhan minulla mielikuvia, ajatuksia, toiveita, huoliakin - mutta en minä silti oikein tiedä, millaista se uusi elämä tulee olemaan. Kiitän onneani, että kuulun niihin ihmisiin, jotka uskovat siihen, että kaikki kyllä aikanaan järjestyy.

Meillä ollaan pian sen tosiasian edessä, että esikoisemme aloittaa koulun. Tai ei se suomalaiseen koulusysteemiin tottuneelle ihan vielä joka suhteessa oikealta koululta tunnu, vaikka päivät kyllä ovat sen mittaisia kuin Suomessa alaluokilla. Opetusohjelmaltaan tuo Pre-Kindergarten (tai early Kindergarten) vastannee suomalaista esikoulua, ainakin jossain määrin, ainakin niin kuvittelen. Opetettavia aineita tosin on täällä tässä ohjelmassa suunnilleen kymmenen. Toisaalta, minulla ei ole mitään kokemuksia suomalaisesta esikoulusta, joten en yritäkään lähteä sen enempää vertailemaan.

Koulumaista tuossa opetuksessa on kuitenkin esimerkiksi jo se, että kouluvuosi vastaa pituudeltaan muita elementary schoolin luokka-asteita eli siellä käydään joka arkipäivä. Aloitetaan samaan aikaan ja lopetetaan samaan aikaan joka päivä. Itse asiassa koko tuo yksityiskoulu aloittaa ja lopettaa päivänsä aina samaan aikaan eli aamulla kokoonnutaan nk. aamupiiriin ja iltapäivällä lopetuspiiriin (tässä yhteydessä tekisi mieli käyttää alkuperäistermejä morning circle ja closing circle).

Mikä nyt erityisesti jännittää? Olemme lähettämässä koulutaipaleelle esikoisemme (mikä jo sinänsä tuntuu tietyllä tapaa hyvinkin haikealta), joka on kooltaan pieni ja siro. Hän on hyvin ennenaikaisesti syntynyt keskoslapsi. Ja hänen herkkyytensä, vaikkakin on varmasti myös luonteenpiirre, on osaltaan johdettavissa poikkeukselliseen alkutaipaleeseensa. Aisteiltaan herkkä lapsi on usein myös tunne-elämältään herkkä, näin olen ainakin omakohtaisesti saanut kokea. 

Hän on erilainen kuin toiset. Keskostaustansa lisäksi hänen haasteensa on opetuskieli, joka ei ole hänen äidinkielensä. Ja vaikka kuinka näen ja kuulen, kuinka hän on viimeisen vuoden aikana oppinut ymmärtämään ja tuottamaan englantia, ei hän kuitenkaan saa viestiä omalla tutulla äidinkielellään. Ympäristössä, jossa on paljon uutta ja opeteltavaa.

Nyt kuitenkin haluan sanoa, että olen onnellinen, että olemme täällä. Sillä niin hyvän vastaanoton ja niin paljon ymmärtäväisyyttä saimme kohdata tuossa koulussa, että se kevensi sydäntäni kertaheitolla hurjan paljon. Se kannustava ja erilaisuuden hyväksyvä ilmapiiri, joka koululla vallitsi, se tuntui aika hyvältä, kun sen huomasi. Ja olemmehan yhteiskunnassa, jota lapsiystävälliseksi, suorastaan lapsilähtöiseksi, voi monessa suhteessa kutsua. Joten kyllä me innokkaalla, ja myös huojentuneella, mielellä aiomme ryhtyä valmistelupuuhiin. Ostoslistalla on ainakin nimikoitu reppu, eväsboxi ja vesipullo. Ja kouluun sopivaa vaatetusta olen jo myös alkanut katsella. 

Vaikka motivoitunut olenkin, saattaa olla,
että aivan näin hienoja voileipiä en eväsboxiin saa loihdituksi.
Yrittäähän aina voi.

Joten uutta päin, siitä se lähtee. Eikä elämä muutu erilaiseksi ainoastaan lapsellamme, vaan koko perheellämme. On hämmentävää, vaikka samalla jotenkin myös hurjan hienoa, että uusi aikakausi on alkamassa. Minä olen tyystin unohtanut kouluasiat sen jälkeen, kun itse pääsin koulusta, ja siitä on, hmm, melko kauan. Mutta nyt on aika hypätä jälleen koulumaailmaan. Aika kokemus se tulee olemaan, kun sen aloittaakin täällä. Mutta rohkeina tulimme tänne, ja rohkeina haluamme jatkaa myös näitä uusia kokemuksia kohti. 

Tervetuloa, syksy.