Pallolla tällä

Yhdysvaltain koilliskulma, pikkuinen Vermontin osavaltio, Burlingtonin kaupungin talousalue. Tässäpä se, meidän lastemme Ameriikka.

Lapsemme rakastavat karttoja. Ehkä se kuuluu ikäänkin, mutta selvää kiinnostusta on ollut ilmassa kaikilla ainakin parista ikävuodesta ylöspäin. Kartaksi kelpaa melkein mikä tahansa hahmotelma, eikä sillä ole väliä, onko kartta maailmanlaajuinen, tai ehkä Yhdysvallat tai jonkin kaupungin kattava. Yksi suosikeista on esikoisemme ruokailualustana toimiva USAn kartta, jota on luettu ahkerasti ja josta jokainen osaa kyllä etsiä oman osavaltion.

Kävimme syystalvella lomalla Floridassa ja vietimme yhden päivän SeaWorldissa. Jokainen sai kätösiinsä aluetta koskevan kartan ja voitte uskoa, millainen riemu siitä syntyi. Niinpä me suunnistimme alueella aika monen kartanlukijan voimin. Oli siellä vähän suunnistamistakin, sen verran iso alue oli, vaikka taisi olla teemapuistoista pienin.

Ja kuten arvaatte, SeaWorldin kartat ovat edelleen ahkerassa käytössä. Niistä voidaan katsella ohjeita, kun esimerkiksi mietitään, missä on ruokakauppa. Kultaseni, tämä kartta on sieltä Floridasta, sieltä SeaWorldista ja tässä ei näy meidän tavallista ruokakauppaamme. - Miksei? - Koska tämän kartan avulla voi suunnistaa, kun etsitään siellä puistossa vaikkapa delfiineitä.

Mutta takaisin USAn kartalle. Me asutaan täällä, Vermontissa, ja sitten meidän toinen koti on täällä hotellissa, Floridassa. Pieni sormi osoittaa kyllä taitavasti aurinkoista osavaltiota. Kyllä me täällä Vermontissa asumme, ja siellä Floridassa me olimme lomalla, jolloin usein asutaan hotellissa. - Sitten kun me mennään taas sinne Floridaan, me voidaan taas asua siinä hotellissa. - No, jos me mennään, niin kyllä me sitten jossain hotellissa varmasti asutaan. - Äiti, missä se hotelli on (tässä kartalla)? - No, se hotelli ei näy kuitenkaan tässä kartalla, kun tässä näkyy vain näitä osavaltioita (ja miten tämä selitetään kolmevuotiaalle?). - Äiti, missä tässä kartalla on koulu? - No... (voi ihana kyselyikä, kaipaan sitä vielä joskus, eikö niin?)

Mutta hyppäys yli Atlantin. Sillä hyppäyksellä pääsee nimittäin kesälomamaahan, eli Suomeen. Esikoisemme oli kolmevuotias, kun muutimme tänne ja hänellä on selvästi joitakin muistikuvia niiltä ajoilta, kun asuimme vielä Suomessa. Hän on joskus puhunut jotain vanhasta omasta huoneestaan entisessä talossamme, mutta ei tosin pitkiin aikoihin enää. Kaksosemme olivat tuolloin yksivuotiaita, ja heille Suomi luonnollisesti näyttäytyy täysin ja ainoastaan lomamaana. Heinäkuisena Suomena, jossa on aina valoisaa. 

Tulevana kesänä on taas aika tehdä hyppäys loma(koti)maahan, jonka jälkeen on ehkä taas aika pohtia sitäkin, mitä omalle identiteetille onkaan tapahtunut kolmannen Ameriikan vuoden aikana. Täytyy toivoa, että kesäinen Suomi näyttää taas parhaat puolensa heinäkuun helteinä. Ainakin oma pää on vielä kartalla maantieteellisesti siitä, missä ollaan, mutta jos olisi sellainen termi kuin henkinen kartta, alkaisin ehkä pohtia sen koostumusta omassa päässäni. 

Vielä kesään on kuitenkin matkaa. Valitettavasti kevääseenkin, sillä tänään viimeksi satoi päivällä lunta (ja voi elämä). Onneksi ennuste lupaa edes hidasta lämpenemistä. Tällaisen jääkauden jälkeen olemme totisesti keväämme ansainneet!