Tajuttoman hyviä ajatuksia

On maaliskuun alku, mutta mielessäni käväisen välillä puolen vuoden päässä. Olen kyllä melko hyvä tarttumaan hetkeenkin, mutta toisinaan on ihan mukavaa antaa ajatusten karkailla. Mutta miksi ihmeessä miettiä syksyä, kun talvi ei anna periksi eikä kevät meinaa tulla, ja kesäkin olisi välissä nautittavana?

Tämäkin kouluvuosi on vielä kesken, mutta syksyllä esikoinen siirtyy seuraavalle luokka-asteelle samaisessa koulussa. Samassa rakennuksessa toimii myös preschool, jossa kaksosemme aloittavat leikkipitoisen oppitaipaleensa, mutta jo kouluun siirtymiseen tarvittavien taitojen opettelemisen kolmena päivänä viikossa. Esikoisen koulupäivät alkavat puoli yhdeksältä ja päivä on ohi kolmeen mennessä. Kaksi nuorimmaistamme saavat viihtyä preschoolissa samanmittaisen päivän maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin.

Vaikka koulun ja preschoolin alkaminen on varmasti sensaatiomainen tapahtuma koko kolmikollemme, on se käänteentekevä aikapylväs myös kotiäidin elämässä. Ensimmäistä kertaa noin kuuteen vuoteen äiti on oleva omillaan monta tuntia, kolmena päivänä viikossa. Mitenkähän siitä selviää, jännittää jo nyt.

Skenaario 1. Äiti vie lapset aamulla kouluun, mutta jää koululle pyörimään, sillä ei malta jättää tenavia sinne moneen viikkoon päivään ilman suojelevaa silmäystään. Mainittakoon, että tämä skenaario on varsin helppo toteuttaa sikäli, että koululla on aivan sallittua, sopivaa ja tavallista hengailla ympäriinsä, kunhan siis kuuluu samaan perhekuntaan kuin koulua käyvät lapsosensa. Kuinka äiti vierottaa itsensä tuosta haahuilusta, saattaa jäädä nähtäväksi. Tämän skenaarion toteutuessa äiti ehtii ehkä käväistä kotona syömässä hätäisen lounaan, mutta rynnii takaisin tarkkailemaan lapsiaan heti, kun ikävä yllättää. Siis heti sen lounaan hotkimisen nauttimisen jälkeen.

Skenaario 2. Äiti vie lapset kouluun. Hengailee siellä ehkä hetken aikaa, katselee, että kaikki lähtee sujumaan ja lapset ovat iloisella mielellä. Pyyhältää koululta suoraan kauppaan ja sieltä kiireesti kohti kotia. Siivoamaan. Pyykkäämään. Silittämään. Valmistelemaan itselleen lounaan. Järjestelemään lastenhuoneita. Tyhjentämään tiskikonetta. Siivoamaan vaatekomeroita. Noukkimaan jokaisen tavaran, joka on väärässä paikassa. Viemään roskat. Järjestelemään sohvatyynyjä. Ei hyvänen aika. Lukitkaa joku ainakin se kellari, ettei pääse siivoamaan varastoakin.

Skenaario 3. Äiti vie lapset kouluun. Pyyhältää siitä lähimpään leipomoon, ostaa jonkun tajuttoman herkun (näettekö jo sen Cheesecakefactoryn leivonnaisen jonka kuva on piirtynyt verkkokalvoilleni), kantaa sen varovasti keittiön pöydälle. Ihailee sitä hetken, keittää kupillisen tajuttoman hyvää, höyryävää kahvia sen kaveriksi, nautiskelee sen suurella hartaudella ja lukaisee samalla Facebook-kuulumiset uutiset. Lataa astiansa tiskikoneeseen kaikessa rauhassa, ihmettelee kun kukaan ei ole tunkemassa sormiaan väliin, ja ottaa tietokoneen käteensä, tai kirjan, tai lehden. Makoilee hetken sohvalla ja antaa ajatusten selkiytyä. Ihmettelee, kun kukaan ei kysy / pyydä mitään eikä kukaan kiipeile päällä. Ja kirjoittaa, varmasti, ainakin tajuttoman pitkän blogipostauksen, ehkä jotain muutakin. Ihmettelee, kun on niin hiljaista. Ja niin edelleen.

Totuus voi olla jotain muuta, ja todennäköisesti onkin. Totuus on ainakin se, että iltapäivällä äiti on hyvissä ajoin taas koululla, koska on ikävöinyt lapsiaan koko päivän. Totuus on toivottavasti myös sellainen, että edes jokin osa skenaariosta numero kolme toteutuu. Lupaan sen itselleni. Lupaan sen myös jokaiselle muulle, jolle se täytyy luvata.

Jännittävät ajat edessä.

Sohva.

P.S. Inspiroinnista aiheiseen kiitän ystävää, mieheni sukulaista, yhtä suurta kannustajaani. Skenaario kolme on hänen erinomainen ehdotuksensa. Hän on Etelä-Pohjanmaan lahja maailmalle. Thanks a lot, my friend.