Arkifanitusta

Oli kaksi sellaista vähän erilaista viikkoa. Yksi meni siinä, kun esikoinen sairasti flunssaa, mikä saa aina vähän rutiinit sekaisin. Toinen viikko siihen perään oli talvilomaviikko, jonka aikana karkotettiin flunssien rippeitä, samalla jupistiin Vermontin kylmästä talvesta, joka ei päästä meitä otteestaan, vaan häiritsee aina vaan ulkona liikkumista. Ei kai sitä aivan sokerista olla, mutta ihan niin sissikään en ole, että pukisin tenavat pihalle, kun ulkona pauhaa tuima tuuli, sen pakkasen lisäksi. Mutta siinähän ne kaksi viikkoa sitten mennä livahtivat, mutta viikonloppuna ehdimme sentään jo vähän liikkua kaupungillakin ja sen sellaista mukavaa tekemistä. Ulkonakin jo tarkeni taas.

Näiden kahden viikon päätteeksi meinasi sunnuntai-iltana tulla harmitus, yhdelle jos toiselle. Kolmevuotiaan pojan lempiunilelu, Paavo Pesusieni, otti ja katosi. Ja äidin tietokone, tuo iltojeni turvasatama, otti ja kosahti. Ja sitten alkoi sataa lunta. 

Mutta tuli maanantai, se pelastava arjen aloittaja. Toi elämään takaisin normaalin arkirytmin, joka vie eteenpäin sellaisella rytmillä, että turhemmat haahuilut unohtuvat taas. Se ryhdikäs uuden viikon aloittaja, joka saa asiat järjestykseen ja jonka ansiosta monta hoidettavaa asiaa pyörähtää taas eteenpäin. Se vyöryy elämään kuin aalto, joka vie mukanaan. Paavo Pesusienikin löytyi aamulla, kun oli taas valoisaa, ja lumisadekin lakkasi jossain vaiheessa. Ja äidin tietokone on taas elvytetty, ja bloggaaminen jatkuu. 

Esikoinen pääsi takaisin kouluun ja oli selvästi iloinen nähdessään jälleen ystävänsä. Kaksosemme leikkivät tänään suhteellisen nätisti, ja tunteenpurkauksia on nähty ehkä tavanomaista vähemmän. Joten aivan yllättävänkin onnistunut maanantai. Arjen luksusta on sekin, että toisinaan, kuten tänään, olemme koko perhe koolla. Reissumiehen kalenteriin näitä iltoja sopii arkena kuitenkin melko vähän. 

Kutsukaa vaan arkifaniksi, vaikka vähän tylsältä se vaikuttaa. Arki on oikeastaan aika mukavaa, silloin kun kaikki sujuu edes vähintäänkin mallikkaasti. Sitten kun se ei suju, niin siitäkin saatte kyllä kuulla, sillä tämä blogi on oiva paikka siitä raportoimiseen. Hah. Ja kyllä, yhtä lailla pidän viikonlopuista ja vapaapäivistä. Luultavasti vähän enemmänkin. 

Maaliskuu on siis alkanut. Talven selkä ei ole taittunut, mutta sitä odotellaan malttamattomasti. Mieheni lähtee muutaman päivän kuluttua reissaamaan Eurooppaan päin ja täältä voi kurkata, mitä tapahtui viime vuonna samankaltaisen reissun aikaan. Ja fingers crossed.

Erinomaista arkiviikkoa itse kullekin!