Se oli alkanut melkein kuin aina ennenkin. Viikkoa tai paria aikaisemmin, mielessä pyörimällä ja hiljalleen valmisteluun tuuppivana. En enää oikein ollut laskuissa mukana, että montako kertaa tätä oli tehty: siivottu, pakattu, järjestelty, juostu hoitamassa asioita pois päiväjärjestyksestä ennen Suomi-lomaa. Ja ihmetelty, että miksi me nyt näin kuurataan, kun ollaan pois lähdössä eikä niinkään itseä varten silloin kun kotona ollaan. Lienee näitä matkustamiseen liittyviä kummia mysteerejä.
Lopulta autossa. Kaikki viisi, yhtä monta käsimatkatavaraa ja kolme matkalaukkua. Vuokra-auton hurinassa mieli viivähti vielä monta kertaa kotiin - unohdinko jotain. Varmasti, mutta toivottavasti en mitään olennaista. Kun kolmen viikon päästä palaisimme kotiin, olisivat kesken jääneet asiat jo unohtuneet. Kokemuksesta tietää.
Matkalaukut oli pakattu melko tarkalla, ainakin meille tutulla kaavalla. Yksi laukku lasten tavaroille, yksi minulle, yksi miehelleni. Lopuksi oli suoritettu laukkujen välistä tasapainottamista ja siirrelty tavaroita sopivasti. Mutta melko hyvät ne olivat, ja niillä selvittäisiin kolme viikkoa. Mainittakoon vielä, että yksi lapsistamme - joka on kiinnostunein päivän asuista - oli pakannut omat vaatteensa perin tarkasti: lempivaatteita ja sellaisia, jotka sopisivat hyvin yhteen.
Jossain puolivälin jälkeen - Vermontista Bostoniin - näytti siltä, että kone ehkä myöhästyisi lähdöstä. Sen jälkeen näytti siltä, että ei. Sitten taas kyllä. Ja sitten ei. Jotenkin niin. Hyvin sekavasti kuitenkin. No, lentomatkailu lienee nykyään enemmän kuin vähemmän sekavaa, joten tuon epävarmuuden siivittämänä olisi mentävä.
Ei se lento ajoissa ollut, tietenkään. Tarvittiin uutta konetta ja lisätarkastuksia ja mitä kaikkea. Enää ei kaikkea edes muista. Kun lopulta oli päästy koneeseen, meni vielä pari tuntia ennen kuin päästiin ilmaan. Viimein JFK:lle saavuttaessa olivat sinivalkoiset siivet jo lennättämässä (niitä muita) matkustajia kohti Helsinkiä.
Kello löi kohta keskiyötä, liittymälennon asiakaspalvelu oli tympeää, joka paikassa piti odottaa. Keskiyön tehtävistä mieluisin ei ole etsiä majoituspaikkaa viiden hengen perheelle. Poikkeaisimmeko vielä seikkailevien matkatavaroiden selvityspisteeseen? Totta maar.
Eivät ne laukut siellä olleet, ne oli jo siirretty johonkin eteenpäin, kuulemma seuraavalle lentoyhtiölle. Taksilla siihen hotelliin, josta tilaa oli viimein löytynyt, ja väsymystä taittamaan. Mielessä kävi, että koska käsimatkatavaroissa ei vaihtovaatteita ole, olisi päätettävä, nukkuisiko päivävarustuksessa vai ilman, vai jotain siltä väliltä. Tai että millä poistaisi meikit kasvoista ja jos poistaisi, mistä ihmeestä niitä saisi aamuksi sopivasti lisää. En oikein jaksa koskaan varautua kovin perusteellisesti, koska eihän tällaista - yleensä - tapahdu. Uni tuli kuitenkin kyllä.
Buukkasivat meidät seuraavan päivän lennolle Müncheniin ja sieltä Helsinkiin. Aamulla ei ollut päivän asussa paljon pohdiskeltavaa, mutta hotellin aamupala sentään maittoi jokaiselle. Siitä lähimpään kauppaan etsimään, mitä vaatetta ja kosmetiikkaa löytyisi ensi hätään. Löytyi se pikkuinen kulmakioski/kauppa/apteekki, jossa hammastahnatkin olivat lukkojen takana. Mutta jotain saatiin ostettua ja niillä saisimme pärjätä, päivän tai pari.
Müncheniin päästiin, ja vielä juoksemalla Helsingin koneeseen. Laukkuselvitykseen tehtiin raporttia, sillä olihan melkein itsestäänselvää, etteivät laukkumme olisi selviytyneet näin monimutkaisesta reitityksestä ja saapuneet perille yhtä matkaa meidän kanssa. Lupailivat, että kun laukut löytyvät, niistä tulee merkintä järjestelmään ja sitten voi innolla seurata, kuinka ne matkaavat meitä kohti. Because who doesn't love tracking?
Melkein kaksi vuorokautta oli saatu kulumaan kotoa lähdöstä, kun kaarsimme viimein kohti majapaikkaa Suomessa. Laukuthan tulisivat perässä lähiaikoina, sillä niinhän yleensä tapahtuu.
 |
| Koska pitää uskoa, että pilvetkin väistyvät aina välillä. (Ja kadonneet matkatavarat löytyvät.) |
Mutta ei pihaustakaan, ei vaikka kuinka tarkistaisi tilannetta. Päivät kuluivat ja hukassa ne pysyivät. Please check back later.
Montako päivää ihminen selviää ilman matkatavaroita? Tarvittaessa todella monta. Välillä se naurattaa, välillä hermostuttaa, välillä kyllästyttää (äiti, ne mun kaikki lempivaatteet on siellä!). Koko perheen vaatevarasto kulki mukanamme suuressa KappAhlin muovikassissa, yhteisenä kosmetiikkavarastona toimi CityMarketin muovipussi. Sen kyljessä lukikin sopivasti "Cittari hoitaa". Monesta asiasta selviää huumorilla, ainakin siihen saakka kun sitä riittää.
Mutta kauanko? Kaksi laukuista oli hukassa melkein kaksi viikkoa, viimeinen niistä saapui kaksi päivää ennen paluumatkaa. Niitä ei voitu ohjata takaisin kotiin, koska se kuuluisa järjestelmä ei ilmoittanut niistä mitään ennen kuin ne tupsahtivat ykskaks Helsinkiin.
Meidän matkalaukut eivät matkusta enää koskaan ilman AirTageja. Ainakin niiden sijaintitiedot voivat lohduttaa silloin kun ei tiedä, milloin tiet taas kohtaavat.
