Menisitkö ensin

Toisinaan hämmennyn liikenteessä. En siksi, että minulla olisi minkäänlaisia vaikeuksia muistaa esimerkiksi liikennesääntöjä tai käyttäytyä lähinnä asiallisesti liikennetilanteissa. Hämmennyn kuitenkin, kun esimerkiksi odotan, että pääsen kääntymään stop-merkin takaa vasemmalle. Odotan kiltisti, että vastaantulevat menevät ensin, samoin luonnollisesti etuajo-oikeutettua väylää ajavat.

Hämmennyn, sillä paikallinen tapa noudattaa liikennesääntöjä on välillä niin nöyrä, että silkasta ystävällisyydestä tilanne saadaankin muuttumaan liikennesääntöjen vastaiseksi esimerkiksi sillä tavoin, että vasemmalle kääntyvälle annetaan tietä, vaikka oma vuoro olisikin ensin. Vastaan tulevasta autosta heilutellaan vimmatusti käsiä tai vilkutellaan valoja. Mene vain ensin, joudut odottelemaan niin kauan vasemmalle kääntymistä, kuljettaja luultavasti sanoisi, jos ääni kantaisi minulle saakka. Silloin otan käsimerkit käyttöön itsekin ja heiluttelen kiitokseksi.

Kaistan vaihtamisestakaan ei kukaan tee haastavaa vilkkaammassakaan liikennetilanteessa (eri juttu sinänsä on se, voidaanko vermontilaista liikennettä koskaan kuvata oikeasti vilkkaaksi). Riittää, että laittaa vilkun päälle - joku antaa kuitenkin pikimmiten tilaa. Ja suomalainen hämmentyy taas, vilkuilee moneen kertaan sivulle, että varmastiko tilaa tulee. Uskottava se on.

Mutta voi tässä kääntöpuolensakin olla. Toisinaan liikenne ei suinkaan sujuvoidu siksi, että ihmiset tutkailevat sitä, kuka antaa kenellekin tietä. Selkeintä olisi kuitenkin noudattaa niitä ihan oikeita sääntöjä, vaikka välillä pujahtaakin tyytyväisenä autolla sellaiseen väliin, johon ei ilman noita ystävällisyyden osoituksia olisi asiaa.

Kuvassa näkyvässä kartiossa vilkkuu
soitettavaan joululauluun sopiva grafiikka. TODELLAKIN.

Aasinsilta johdattaa naapurustomme joulukuun ajan liikennesumppuun. Meiltä on vain kivenheiton verran matkaa alueen taatusti kuuluisimman jouluvaloharrastajan luo, joka virittää pihaansa joka vuosi kymmeniätuhansia lamppuja, lähinnä ohikulkijoiden iloksi, sillä kieltäydyn uskomasta, että talon asukkaat itse varsinaisesti nauttisivat pihassaan kuukauden verran välkkyvästä jouluvaloshowsta. Liikennesumppu siitä tulee yksinkertaisesti siitä syystä, että ihmiset pysähtyvät talon viereen ihmettelemään. Koko talo ja sitä ympäröivät puut ja pensaat ovat täynnä välkkyviä valoja - ja bonuksena voit vieläpä virittää autosi radion tietylle taajuudelle, jossa soivat joululaulut ja jonka tahtiin pihan valot vilkkuvat. Siis TODELLAKIN. Talon pihassa on kyltti, joka mainostaa kyseistä radiotaajuutta.

Näin meillä Vermontissa. Kyllä tänne sekaan mahtuu, todellakin.

Onpa kallista!

Onpa kallista, huudahtaa amerikkalainen. Aika halpaa, hymisee suomalainen. Ja tuijottaa polttoaineen hintoja toteemissa. 

Eurooppalaisen täytyy kuitenkin tehdä vähän laskutoimituksia. Hinta on tietenkin Yhdysvaltain dollareissa, ja hinta on US gallonalle (joka on n. 3,785 litraa). Eli kun lasketaan ensin litrahinta ja muunnetaan se vielä euroiksi, niin saadaan reilut 50 senttiä / bensalitra. Ei se niin kovin kalliilta tunnu.

Mutta ei vermontilainen ole oikein samaa mieltä. Tällä seudulla polttoaine on nimittäin kalliimpaa kuin suurin piirtein missään muualla USAssa, kiitos keskittyneen polttoainekaupan. Burlingtonin kaupunkiseudun huoltoasemista valtaosan omistaa neljä kauppiasta, jotka ovat, aiheestakin, saaneet syytöksiä kartellikaupasta. Vertailukohdaksi voisi ottaa vaikkapa halvan Texasin, jossa voi bensaa saada tällä hetkellä näköjään jopa 1,59 dollaria / gallona. Joten litrahinnaksi tulee silloin n. 35 senttiä. 

Mutta sananen dieselistäkin. Se onkin täällä päin bensaa kalliimpaa, ja sen käyttö suhteellisesti ottaen huomattavasti Eurooppaa harvinaisempaa. Siitä syystä ei ole mitenkään selvää, että huoltoasemat myisivät myös dieseliä, ja sellaista paikkaa joutuukin joskus vähän jopa etsiskelemään. Dieselkäyttöisten autojen osuus on vain muutaman prosentin luokkaa. Osuus on kuitenkin kaiketi kasvamassa vähitellen. Mutta jos täällä sitten mielii hankkia dieselkäyttöisen auton, on ostettava saksalainen (Mercedes, BMW, Audi, VW). Jaa, dieselvero? Ei täällä sellaista ole.

Mutta kyllä bensaa ja dieseliä kuluu, sillä USAssa tyypillisesti käytetään autoa paljon. Todella paljon. Usein liikkuminen on suunniteltukin lähinnä vain ajoneuvoliikenteelle, ja muut väylät saattavat puuttua. Mutta meillä täällä Vermontissa ovat asiat kuitenkin vähän toisin. Kevyelle liikenteelle löytyy melko hyvin väyliä ja niillä jopa kuljetaan, sillä vermontilaiset ovat keskimäärin kuitenkin melko ulkoilevaa väkeä. Polkupyöräilijöitä näkee myös paljon, mutta sellaista (suomalaista?) ilmentymää kuin polkupyörällä asiointia, ei kyllä varmasti näe. Sillä kyllähän tavaroiden kuljettamiseen aina auto tarvitaan.

Sanoo amerikkalainen. Näin on, myöntää myös ulkosuomalainen.

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!

On taas se aika vuodesta. Se, minkä ehdin onnekkaasti kevään, kesän ja syksyn aikana mielestäni unhoittaa, mutta ensimmäisen lumisateen saapuessa se on taas täällä. Se kausi todellakin alkaa suurella todennäköisyydellä jo ensimmäisen lumisateen aikaan, vaikka lunta tulisi esimerkiksi sentin verran. Näillä leveyksillä ensilumi saapuu iloksemme yleensä marraskuun tienoilla. Niin tänäkin talvena.

Se on suolakausi. Se suolan määrä, joka kaduille ja teille kylvetään välittömästi lumen ja jään ilmestyessä, on suomalaiselle jokavuotisen ihmettelyn paikka. Mutta ei sekään riitä - suolaa ovat täynnä myös parkkipaikat ja pihat. Ja sen seurauksena housujen lahkeet ja kengät. Autoista nyt puhumattakaan. Se sulattaa lumen sohjoiseksi mössöksi, jota et pääse kaupunkialueella pakoon. Näillä säillä puhdistan kenkiä suunnilleen jokaisen reissun jälkeen eikä harmaaksi kuraksi kiinnittyvä sotku edes välttämättä lähde kengistä pyyhkäisemällä. Kuivuttuaan se saattaa tulla uudelleen näkyviin, jollei puhdistamista tule tehtyä kunnolla. Riippuu toki kengän materiaalistakin.

Kuivillakaan talvikeleillä emme ole turvassa. Suolamössö kuivuu vaaleanharmaaksi pölyksi, joka leijailee auton ympärillä ja tekee teistä kummallisen valkoisia. Taustapeilissä saatat nähdä savupilveä muistuttavan valkoisen pölähdyksen.

Mutta kanadalaiset sen vasta osaavatkin! Tämä auto kävi viime viikolla kaksi reissua Kanadan puolella ja oli, raukka, kuin suolakylvyssä käynyt.

Talviautoilu on täällä päin muutenkin vähän jännä juttu. Kanadasta puheenollen; siellä on Quebecin provinssissa Suomen kaltainen talvirengaslainsäädäntö eli talvirenkaita tulee käyttää talvikuukausien ajan. Nastarenkaat taas on kielletty Ontarion provinssin eteläosissa. Mutta jos quebeciläinen ajelee nastarenkailla Ontarion eteläosiin, ei hänen sentään tarvitse renkaita vaihtaa.

USAn puolella ei sitten talvirengaspakkoa olekaan. Nastarenkaat ovat osavaltiokohtaisesti kiellettyjä tai sallittuja - täällä Uuden Englannin alueella esimerkiksi sallittuja. Moni amerikkalainen ajaa All Season -renkailla, jotka ominaisuuksiltaan ovat kyllä kesärenkaiden kaltaisia, eivät missään nimessä talvirenkaita. Teknisiä vaatimuksia ei All Season -renkaalle ole. Markkinamiesten juttuja nämä.

Meillä mennään nastoilla - eipä tulisi mieleen näissä vaihtelevissa talvikeleissä muita käyttääkään. Ja vaikka suola sulattaa lumen, niin haastavia autoilukelejä täältä talven mittaan löytyy useampina päivinä. Lumella kun on vieläpä tapana tulla myrskyinä myllertäen, eivätkä siinä pöperössä lumiauratkaan aina perässä pysy. Sen olen kuitenkin huomannut, että lumisateen sattuessa aurauskalusto on kyllä kiitettävän nopeasti liikkeellä. Ja jollei aura-autoa heti näykään, niin se suola-auto saapuu kyllä, ulkosuomalaiselle ihmeteltäväksi! 

Maisema kaunistui tänään.
Saimme uuden, kevyen lumipeitteen.