Sumu

Ensin on sumu. Pään sisällä vellova epämääräisyys, joka häiritsee niin askelia kuin ajatuksia mutta jonka tietää onneksi olevan väliaikaista. Aikaerorasitus on kärsittävä läpi jokaisella kerralla kun valtameri ylitetään. Kaikenlaiseen kai tottuu, mutta siihen ei varsinaisesti. Sävyeroja siinä kyllä on: joskus se tuo mukanaan vain väsymyksen ja pääsäryn, toisinaan pahoinvointiaallon. 

Huomaan, että kotona lattia narisee monessa kohdassa, oliko se näin aina? Muutamassa viikossa ei kai unohda mitään, mutta joskus sittenkin epäilyttää. Avonaiset matkalaukut odottavat tyhjentäjäänsä, valtaisat pyykkimeret vellovat tiensä kodinhoitohuoneeseen ja täyttävät sen lattian. Aina silloin kun tuntuu, että rästihommien määrä on lukematon, niitä kannattaa lähteä taklaamaan yksitellen. Ensimmäinen satsi koneeseen, seuraavat voi lajitella jo valmiiksi. Sitä rataa.

Uni tulee sillä silmänräpäyksellä, kun pään kallistaa tyynyyn. Jetlag ei kuitenkaan anna armoa vaan herättää aamukolmelta. Siihen aikaan ei vielä viitsi nousta, mutta kun lapsi on käynyt viisi kertaa ihmettelemässä, miksi ei pysty enää nukkumaan, päätämme viiden aikaan, että ehkä nousemme sittenkin. Aamukahvin tuoksu on tuttu ja suorastaan huumaava, elimistöni huutaa kofeiinia. Aikaero janottaa, vettä kuluu suuria määriä, se hoitaa kroppaa kohti normaaliolotilaa. Raskas ruoka ei maistu, keveämpi tuntuu elimistössä tavallistakin miellyttävämmältä. 

Aurinko hellii aamusta iltaan, jatkuvasti on lämmin, keskipäivän kuumuus saa kaipaamaan siestaa. Kesä ei täällä ole koskaan ohi vielä heinäkuun lopussa, vaan sitä on jäljellä vielä monta pitkää viikkoa. Aina palatessamme Suomesta takaisin kotiin emme ohjelmoi ensimmäisille päiville mitään suuria suunnitelmia - pakollisista laukkujen purkamisesta, pyykinpesusta ja ruokavarastojen täydentämisestä siirrymme sujuvasti rentoon kotoiluun, uimiseen ja kevyeen kokkailuun. Sumu pään sisällä saa rauhassa hälvetä.

Kesähommia

Kesän jatkuminen myös näkyy joka paikassa: uimavaatteita, rantapyyhkeitä, uimalaseja ja uimakenkiä lojuu siellä täällä. Lenkkareita, polkupyöräkypäriä, lippalakkeja, hellehattuja. Aurinkorasva tahmaa kaiken ja sekoittaa valmiiksi hikiset hiukset, mutta ilman eivät näin vaaleaihoiset pärjää. Joka paikassa on yhtäkkiä jotain kuivumassa, pyykkivuori kasvaa uudelleen heti kun matkavaatteet on saatu pestyä.

Mutta tätä kesän ihanuutta en vaihtaisi mihinkään. Kun ulos voi piipahtaa milloin vain ilman että tarvitsee lisätä vaatekerroksia, on se valtavan suuri nautinto ihmiselle, joka on ollut syntymästään saakka viluinen. Mieli prosessoi kuitenkin jo syksyn asioita, koulua ja arjen rutiineja, harrastuksia ja lasten iltapäivätoimintamahdollisuuksia. Hankintoja, joita on tehtävä syksyä silmällä pitäen. Pieniä matkoja ja pyrähdyksiä, joita haluaisi tehdä, kun ilmat vähitellen viilenevät. 

Istun terassille ja katson kaukaisuuteen. Adirondackin vuoristo siintää horisontissa. Aurinko jaksaa lämmittää vielä pitkään, vaikka illat hiljalleen jo pimenevät. Tärkeintä on tässä hetkessä se, että minnekään ei ole kiire.

Hillitön helle ja muita juttuja

Kolmisen päivää on kulunut siitä, kun matkalaiset saapuivat jälleen nykyiseen asuinmaahansa. Kolmen jokseenkin sateisen Suomessa vietetyn viikon jälkeen lämmin, raskaaltakin tuntuva ilma on kuitenkin kuin balsamia haavoille - alkukesällä lämpöön tottunut kroppa muistaa taas, miltä tuntuu, kun takkia ei tarvita, ei päivällä eikä yöllä. Kyllä Suomen kesä onneksi ehti näyttää parempaa puoltaan muutaman päivän ajan, mutta silloin olimme jo lähtökuopissa kotia kohti. Heinäkuun kolme huonohkoa sääviikkoa koituivat osaksemme, mutta positiivisesti voisi kuitenkin ajatella, että ei sää sentään aivan niin kolea ollut kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Pää ei suostu pysymään oikein kunnolla mukana. Jet lag väsyttää väärään aikaan ja pitää hereillä aamuyön tunteina. Illalla sujuvasti väsähtäneet lapset herättävät ennen aamukuutta. Ruokarytmi on jäänyt kiinni Suomen malliin ja hillitön nälkä vaivaa aamusta iltapäivään. Toisaalta, ruokarytmiin on päässyt loman aikana pujahtamaan ylimääräisiä herkutteluhetkiä luvattoman monta, joten hillittömän nälän kanssa taisteluun on ehkä sittenkin muitakin syitä. 

Tyhjennän laukkuja. Niitä on neljä, ja mieheni selvittäessä rutinoituneesti yhden sisällön valon nopeudella, jään purkamaan hitaasti kolmen muun sisältöä. Lapset ovat jo onnistuneet levittämään nopeasti loman aikana kaipaamiaan leluja sinne tänne ympäri taloa ja kipaisevat nappaamaan laukuista matkalla mukana olleita ja uusia, Suomessa lahjaksi saatuja tavaroita sekamelskan joukkoon. Mietin, miksi laukkujen pakkaaminen käy minulta aina nopeasti, mutta purkaminen sen sijaan hitaasti. Ikään kuin tavaroita olisi työläämpää sijoittaa takaisin oikeille paikoilleen. Kannan kodinhoitohuoneen lattialle kasapäin pestävää pyykkiä enkä näe enää lattiaa. Kuusi koneellista myöhemmin pyykkivuori kuitenkin näyttää lannistuvan tarmokkuuteni edessä. 

Elämä alkaa jälleen normalisoitua. Turha väsymys kaikkoaa ja ruoka alkaa maistua jälleen tutumpiin aikoihin. Kotona itse tehty arkiruoka maistuu taas hyvin kaikille. Parin kauppareissun jälkeen jääkaapin sisältökin rikastuu jälleen. Suuret matkalaukut palaavat takaisin kellarikerroksen varastoon. Pyörälenkillä lasten kanssa saan taas juosta tuttuun malliin. Uima-altaalla lämpö hellii suomalaista ja lapset kiljuvat innosta. Sunnuntai-iltapäivän jäätelöannos uintireissun päätteeksi osuu makeasti kohdalleen.

Olkoon hillitön helle, polttakoon maa jalkojen alla! Kolmenkympin lämpö tuntuu vaihteeksi kelpo säältä, eikä siihen näillä korkeuksilla ehdi edes kyllästyä. Kylmä talvi on taas tuleva, mutta siihen on vielä ihanan paljon aikaa.