Booklady

Joskus silloin, kylmää talvea seuranneiden ensimmäisten kunnon rapakelien syövereissä, kun muta on autossa ja eteisessä ja vaatteissa ja ihan joka paikassa, ja kun sen tietää tulevan vielä monta kertaa, ennen kuin sää oikeasti vaihtuu kevääksi. Kun aurinko ei ole pilkahtanut muutamaan päivään, taivas tuntuu kuin roikkuvan alhaalla ja kun vuoret eivät edes näy horisontissa, vaikka tietää niiden olevan siellä.

Sellaisten päivien lomaan sopivat piristysruiskeet, totta vieköön.

Messenger-viesti kilahtaa, hiljaisesti, mutta kuitenkin. En siedä voimakkaita viestiääniä ja asetan kaikki ilmoitusäänet aina mahdollisimman huomaamattomiksi - jos edes käytän niitä ollenkaan. Introverttiä some-maailman ärsyketulva välillä ahdistaa. Älylaitteiden käyttö pysyy paremmin hallinnassakin, kun ne eivät kerjää huomiota ääntelemällä.

Bookladyllä on asiaa. Hän tiedustelee, kiinnostaako minua osallistuminen pari päivää myöhemmin järjestettävään nettimyyntitapahtumaan, josta voisin saada lapsilleni kiinnostavaa luettavaa edullisesti. Sinähän tilasit tytöllesi sitä yhtä uutta sarjaa? Jos se on ollut kiinnostava, siihen saisi nyt lisää osia tarjoushinnoilla! Samalla hän kertoo, kuinka kyseisestä myyntitapahtumasta saadaan samalla kerättyä luettavaa New Yorkin puolella sijaitsevaan uuteen turvakotiin, tuottojen suhteessa. Haluatko, että lähetän kutsun?

Lähetä vaan, katson sitten, olenko sopivasti linjoilla. Kutsu kilahtaa perille samantien, sitä klikkaamalla voi käydä ennakkoilmoittautumassa, jonka perusteella satelee sen jälkeen muistutuksia. Ärsyketulvan raja voi tulla siinäkin vastaan, mutta kaikestahan pääsee aina halutessaan eroon. Introverttihän sen tietää. 

Saattaa olla, että osallistunkin, olen kokeillut näitä joskus ennenkin. Online-lähetyksen voi laittaa pyörimään ja vilkuilla sitä, jos näkee jotain kiinnostavaa. Esitellyt kirjat asettuvat kauniisti jonoon sovelluksen alareunaan, siitä niitä voi merkitä sydämillä ja sellaiseksi merkityt kerääntyvät sinulle nätisti tilausriveiksi, jos näin haluat. Liian helpoksi tämä on tehty, mutta tiedän, että tämähän toimii. Se toimii aika hyvinkin, jos kohteena on lukemista harrastava perhe, jossa kirjallisuutta kuluu. Sitä ostetaan talouteen mutta myös paljon lainataan, ja sitä lahjoitetaan myöhemmin myös paljon eteenpäin. Niin ihania kuin lasten- ja nuortenkirjat usein ovatkin, kaikkia ei voi hyllyihin säilöä vaan järkevämpää on kierrättää niitä eteenpäin seuraaville lukijoille.

Booklady on kirja-edustaja, joka tekee työtään enimmäkseen kotoaan käsin. Häneltä voi tiedustella, millaista kirjallisuutta hän suosittelisi esimerkiksi 10-vuotiaalle tytölle, joka lukee mielellään jo paksujakin romaaneja ja joka on tällä hetkellä erityisen kiinnostunut maagisista tarinoista. 7-vuotias tyttö on ikäisekseen sujuva lukija ja lukee mielellään tarinoita omanikäisten lasten seikkailuista ja pitää erityisesti päiväkirjatyyyppisistä romaaneista. 7-vuotias poika on kiinnostunut esimerkiksi numeroista ja lukee lisäksi mielellään sarjakuvaromaaneja. Naputan kiinnostuksenkohteet viestiin, bookladyni vastaa minulle viidentoista minuutin kuluessa ja lähettää samalla lukuisia kirjavinkkejä linkkeineen. Hän on uskomattoman aktiivinen, nopea vastaamaan viesteihin ja kaiken lisäksi tarkka yksityiskohdissa. Joskus en vain ymmärrä, kuinka hän tekee sen kaiken, samalla opettaen neljää (!) pientä poikaansa kotikoulussa.

Pitäisitkö joskus itse Facebook-partyn, hän kysyy. Hän kysyy sitä aina välillä, lienee kuuluu toimenkuvaan yrittää hankkia jatkuvasti uusia edustajia mukaan remmiin. Saisit samalla aika helposti kartutettua omaa kirjastoasi, sillä sinä saisit valita kirjoja sen mukaisesti, kuinka paljon myyntitapahtuma tuottaisi kirjatilauksia. En ole lähtenyt mukaan, en aiemminkaan, vaikka kirja-ala kovin kiinnostava onkin. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tähän systeemiin, vastaan hänelle. Kiitos vain.

Mutta sinä kyllä taidat pitää tästä työstä? On pakko kysyä. Ja tottakai, tottakai hän pitää. Sitä ei ole vaikea huomata ja tähän loistavaan palveluun on helppo tukeutua, suorastaan luvattoman helppo. Täytyy vain muistaa aina välillä sanoa ei. 

Ja sohjossa kahlaaminenkin loppuu taas, ja aurinko paistaa päivisin yhä pidempään.

Read to me

- Luetaan tämä kirja! Mennään sohvalle lukemaan! Minä luen! hihkuu neljävuotias tyttäremme. - Äiti, me ei tarvita nyt sinua! Ok, ok. Päätän kuunnella sivukorvalla kuitenkin, mitä olohuoneen sohvalla tapahtuu, sen verran paljon minua kiinnostaa, miten neljävuotias 'lukee'. Kaksosemme, jotka käyvät kolmena päivänä viikossa preschoolissa, ovat päässeet osallistumaan ohjelmaan, joka tunnetaan nimellä Read to me. Ohjelman tarkoituksena on opettaa neljä-viisivuotiaille preschoolilaisille (jotka siis eivät vielä käy kindergartenia eli täkäläistä esikoulua) lukemisen alkeita. Päätarkoitus ei kuitenkaan ole, että lapsi oppisi mitenkään ehdottomasti lukemaan näin varhaisessa vaiheessa, vaan pääsisi tutustumaan lukemisen maailmaan, siinä määrin kuin hänellä itsellään siihen kiinnostusta riittää.

Ohjelma toimii siten, että jokainen lapsista pääsee n. kerran viikossa hetkeksi yksityisopetukseen, jonka jälkeen lapsi saa vielä valita yhden kirjan kotilukemiseksi. Kirjat ovat luonnollisesti hyvin yksinkertaisia, lorumaisia tai sisältävät laulun sanoja, joissa toistetaan paljon samoja sanoja. Lasta voi opettaa erottamaan sanoja osoittamalla niitä tekstistä, kiinnittämällä lapsen huomio sanojen alkukirjaimiin tai osoittamalla vihjeitä kirjan kuvista. Tärkein ohje on joka tapauksessa, että lukeminen kannattaa lopettaa, jos lapsi näin haluaa.

Lapsi saa opetuksesta mukaansa kirjan lisäksi 'lukuohjeita' sekä muistikirjan, johon voi tehdä muistiinpanoja kotona vietetystä lukuhetkestä ja josta saa vihiä myös siitä, mitä lapsen kanssa on koulussa tämän ohjelman puitteissa tehty. Ja vaikka minulle ei ole merkitystä sillä, oppiiko lapseni lukemaan varhain vai myöhemmin, olen ainakin saanut todeta, että kiinnostus on onnistuttu herättämään, voimakkaasti. Kaikki kolme lastamme huvittavat nykyään toisiaan pohtimalla yhdessä, millä kirjaimella mikäkin sana alkaa. He makustelevat alkukirjaimia ja etsivät sitä kautta oikeat alkukirjaimet - niin englanniksi kuin suomeksi. Äidinkielen ilmestyminen mukaan kuvioon on tässä kohdassa mielenkiintoinen, sillä he luonnollisesti saavat opetusta vain englanniksi, enkä ole itse prepannut heitä käytännössä ollenkaan suomen kielen lukemiseen tässä vaiheessa. Olen päättänyt odottaa siihen saakka, että englanninkielisen tekstin lukemiseen on syntynyt ensin jonkinlainen pohja. He ovat kuitenkin itse keksineet, että samalla kertaa voi pohtia alkukirjaimia molempien kielten osalta. Mielenkiintoista, sanoo kielitieteilijä minussa.

Nyt seitsemänvuotias esikoisemme oppi lukemisen alkeet viime syksynä (kirjoitin siitä hyvin innostuneena täällä!) ja on kehittynyt alkuvaiheen hitaan edistymisen ja varovaisuuden kautta sellaiseen vaiheeseen, että on alkanut toden teolla innostua uudesta taidostaan. Kun aluksi sain houkutella häntä lukemaan minulle muutaman rivin kerrallaan, tahtoo hän nykyään mielellään lukea vähintään kokonaisen lukuläksykirjan, tai useammankin, jos niitä on kotiin kulkeutunut. Kirjat ovat nykyään juonikerronnaltaan tämän tasoisia:

Joten nykyään luemme yhdessä joka iltapäivä. Kaikki kolme lastamme ja minä. Esikoisemme lukee ja kaksi neljävuotiasta kuuntelevat tarkasti. Jos lukija pohtii seuraavaa sanaa pidempään, heittelevät pienemmät välittömästi arvauksia siitä, miten lause jatkuu. Vaikka heidän arvauksensa eivät useinkaan osu aivan oikeaan, hämmästelen salaa sitä, kuinka kielitajunsa on kehittynyt viime syksystä lähtien huimasti: pienet, suomenkieliset lapsemme osaavat muodostaa jo ihmeen hyviä lauseita englanniksi. Taidan alkaa ymmärtää, mitä lasten kaksikielisyys voi tarkoittaa. Toisinaan kannan pientä huolta siitä, kuinka heidän suomen kielen taitonsa pysyy kunnossa, kuinka kielioppimuodot loksahtavat kohdalleen tai miten vivahteikkaana suomen kieli pysyy. Puhumme heille kotona suomea koko ajan, mutta yhä useammin huomaan, kuinka he valitsevat englanninkielisen sanan, jos suomenkielinen ei tule juuri sillä hetkellä mieleen. Viime kuukausina olen myös havainnut selvän trendin siihen suuntaan, että he valitsevat englanninkielisen sanan, mutta taivuttavat sitä suomen kielen sääntöjen mukaan (Osaatko äiti guessiä, mitä tässä on?).

Kaiken kaikkiaan, olen kuitenkin varsin tyytyväinen lasteni kielten kehitykseen tässä vaiheessa. Kielitieteilijä minussa hieman hyrisee sen johdosta, että näen lasteni olevan kehittymässä kaksikielisiksi, mikä on mielestäni ehdottomasti suuri rikkaus. 

Nyt kuitenkin hiljennän sisäisen kielitieteilijäni, sillä muuten voi käydä niin, että kirjoitan tästä aiheesta puolihuomaamattomasti kokonaisen romaanin. Mihinkäs sitä kissa karvoistaan, tai kieli-ihminen sanoistaan pääsisi. Toiseen kertaan siis!

Sam, Mat ja Cat

Olen suhtautunut asiaan varovaisesti, mutta innostuneesti. Kuusivuotias tyttäreni suhtautuu uusiin asioihin usein varautuneesti, ovat ne sitten positiivisia tai negatiivisempia asioita. Hän tarvitsee aikaa sulatella, pehmeästi, omaan tahtiinsa, aina kun se vain mahdollista on. Siitä huolimatta hän toisinaan yllättää nopealla ja sujuvalla sopeutumisella, kuten esimerkiksi silloin, kun muutimme tänne tai silloin, kun hän aloitti koulun.

Nyt on kuitenkin kyse jostain aivan muusta. Hän on oppinut hieman lukemaan. Asia on minulle valtavan suuri, tällaiselle kieliharrastajalle nyt ilman muuta, mutta myös siksi, että oletin lukemisen taidon tulevan kaksikielisellä lapsella esiin vasta hieman myöhemmin. Opettajansa kuitenkin kertoi minulle muutama viikko sitten, että tyttäremme oli alkanut paria viikkoa aiemmin hiljalleen lukea hänelle pieniä pätkiä. Käytännössä taito oli siis alkanut kehittyä jo heti tämän toisen kouluvuoden (eli 1st graden) alkajaisiksi. 

Taitoa kehitetään nyt eteenpäin niillä keinoin, että hän lukee koulussa opettajalleen ja tuo kotiin lukemansa kirjan. Niissä on keskitytty muutamaan äänteeseen kerrallaan, joten juonenkerronta ei kovin seikkaperäinen vielä ole. Eikä kirjoilla paljon pituutta ole, sillä enemmänkin on tarkoitus saada lapsi ilahtumaan tehtävän suorittamisesta: luin koko kirjan!

Olemme tähän mennessä saaneet kotiin jo neljä kirjaa. Luemme ne muutamaan kertaan ja palautamme sitten kouluun. Tämä viimeisin sisältää taas jo enemmän äänteitä ja niistä muodostettuja sanoja.

Tyttäreni lukee hiljaa ja varovasti, ensin lähes kuiskaten. Hän ääntää sanan kerrallaan varovasti ja vilkaisee minuun. Koska tiedän, että hän jännittää helposti, en häiritse häntä suuremmin kyselemällä. Korjaan, jos sana menee väärin, mutta montaakaan kertaa ei siihen ole ollut tarvetta. Itse asiassa minusta tuntuu, että hän ääntää sanat nyt minua huolellisemmin. Kohta saan varmaankin alkaa odotella sitä päivää, että lapseni korjaavat minun ääntämystäni. Vaikken oikeastaan itsekään siinä (luullakseni) kovin kehno ole.

Lukemisen ja kirjoittamisen opetteleminen kulkevat luonnollisesti käsi kädessä, ja luokassa harjoitellaan näitä asioita nyt paljon myös monella muulla tavalla. Käsiala kehittyy hiljalleen - ja kirjaimetkin löytävät varmasti vielä oikean asunsa (myös vasenkätisellä, joka mielellään saattaa kirjoittaa peilikuvakirjaimia).

Mutta, mitä kuuluu lasten äidinkielelle? Heistä jokainen puhuu sitä edelleen hyvin sujuvasti, ja kotona ensisijaisesti, mutta tänä syksynä olen ollut huomaavinani, että englanninkieliset sanat hyppivät keskusteluun mukaan ikään kuin huomaamatta. Tyttäreni kysyy 'miksi tuolla on tuollainen picnic table?', poikani kuulee ulkoa varashälyttimen ääntä ja ihmettelee 'mikä tuo horn-ääni on?'. Ja aika helpostihan itsekin totean, että 'kyllä, tänään mennään preschooliin.' Vaikka nämä ilmaisut joskus huvittavat, pyrin yleensä korjaamaan lauseet suomenkielisiksi, jotta äidinkielen ilmaisut pysyisivät oikeina ja rikkaina. Ja edelleen, ja mielelläni, luen iltaisin usein suomenkielisen iltasadun (tai kolme). Paitsi silloin, kun lapseni valitsevat mieluummin englanninkielisen. Joka tapauksessa pyrin pitämään suomenkielisen lastenkirjallisuuden edustuksen kirjahyllyssämme sekä runsaana että laadukkaana.

Täällä on tällainen mailbox, kato äiti! huutaa nelivuotias poikani, kun selaa värityskirjaa. Sano suomeksi, se on postilaatikko, kuiskaa kaksossiskonsa. Ja minä jään kai pohtimaan sitä, mahtaako joku täällä jo epäillä minun englanninkielen taitoani, sillä keskityn itse yhä enemmän siihen, että puhun lapsilleni suomea. Hmm. Mitenkähän tässä vielä käykään? :)