Näytetään tekstit, joissa on tunniste kielitiede. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kielitiede. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. tammikuuta 2026

Miten sen sanoisit

Tiesinhän minä, että sellainen aika tulee.

Ei mitenkään yhtäkkiä vaan pikku hiljaa, ja jonain päivänä huomaisin ajattelevani, että näin siinä kävi ja pitikin käydä.

Ulkosuomalaisena käyttää arjessa luonnollisesti runsaasti itselleen vieraampaa kieltä kuin äidinkieltään. Kun on pitkään asunut muilla mailla, vieraan kielen käyttö toki arkipäiväistyy, vaikkakin meillä suomalaisena perheenä suomi on pysynyt ja pysyy kotikielenä. Siitäkin huolimatta, että joillekin perheenjäsenistä on joskus vaikeaa löytää sopivia suomen kielen sanoja. Kaikki kolme teiniä kuitenkin vakuuttavat, että heidän on helppo ymmärtää meidän vanhempien suomen kieltä, vaikka he itse kokevatkin joskus hankalaksi vastata meille suomeksi. 

Mutta mitä sitten on tapahtunut? Olemme huomanneet, että yhä useammin on tilanteita, jolloin on vain yksinkertaisempaa kysyä lapsiltaan, miten sinä tämän sanoisit englanniksi ja mitä termiä käyttäisit ja että onko tämä sinun mielestäsi hyvä valinta. Myönnän, että se tuntui ensin hieman hämmentävältä, mutta sittemmin luonnolliselta. Ja totta - helpolta tavalta tarkistaa.

Minulla on kielitiedetausta ja voin sanoa olevani melko kielitaitoinen ihminen. Pystyn kommunikoimaan kolmella kielellä sujuvasti (suomi, englanti, saksa) ja kolmella muulla (ruotsi, ranska, espanja) kohtalaisesti. Muutamilla muilla sitten jotenkin auttavasti. Olen opiskellut ja harrastanut kieliä suurin piirtein koko ikäni. Olen kiinnostunut siitä, miten kielet toimivat - havaitsen logiikkaa ja opetan itselleni sillä tavalla lisää. Olen huomannut, kuinka useamman kielen osaaminen alentaa kynnystä opetella muitakin ja kuinka yhden osaaminen voi tukea toista. Tuen aina lapsiani, kun he pohtivat, haluaisivatko ottaa lisää vieraiden kielten kursseja. Silti he valitsevat itse, enkä ole koskaan ohjannut heitä opiskelemaan jotain tiettyä kieltä. He osaavat siis sekä englantia että suomea. Kaksi heistä opiskelee lisäksi saksaa ja yksi espanjaa.

Oma englannin kielen taito on hyvä. Minulla ei ole vahvaa suomalaista aksenttia, mutta kyllä vieraskielisyyteni toki useimmiten huomataan. Small talkaan useimmiten sen verran sujuvasti, etten oikeastaan erotu paikallisesta. Keskustelen monesta aiheesta joutumatta miettimään sanoja tai rakenteita. Jotkut asiat sujuvat varmasti jo paremmin englanniksi kuin suomeksi; työssä tottuu käyttämään tiettyä sanastoa ja kouluun liittyvässä viestinnässä asiat selkiintyvät jo helpommin englanninkielisin termein. Toisinaan kyllä takeltelen: jos olen väsynyt tai yhtäkkiä pitää käyttää termejä, jotka eivät kuulu päivittäiseen sanavarastoon. Kuten vaikka ongelma kodinkoneen kanssa tai koukeroinen virastoasia. 

Teinit luonnollisesti puhuvat englantia kuten paikalliset. Onhan se koulukieli, kaverikieli, harrastuskieli. He puhuvat kotona myös keskenään englantia, mutta vaihtavat sujuvasti suomeen puhuessaan meille vanhemmille. 

Ihan äskettäin 14-vuotiaani halusi näyttää minulle kirjoittamaansa esseetä, joka ollaan osana englannin tunnin ohjelmaa lähettämässä kirjoituskilpailuun. Kyseessä oli argumentatiivinen teksti, jonka aiheeksi hän oli valinnut tekoälyn hyödyntämisen opiskelussa. Luin tekstiä sekä ihaillen että hieman hämmästellen - hän oli kirjoittanut todella hyvin perustellun asiatekstin. Mieleeni juolahti, että pystyisinköhän itse samaan englanniksi? Luultavasti kuitenkin kyllä, mutta olin positiivisesti yllättynyt tekstin tasosta, vaikka tiedän hänen olevan hyvä kirjoittaja. Se oli kuitenkin taas hyvä muistutus siitä, että lasteni kielitaito kehittyy aivan omaa tahtiaan. Minä voin vain yrittää pysytellä perässä.

Viime aikoina lapset ovat olleet yhä kiinnostuneempia siitä, miksi suomen kieli on niin erilainen kuin englanti ja olemme päätyneet moniin kiinnostaviin keskusteluihin aiheesta. Kun he puhuvat suomea, he osaavat usein valita sopivat sanat ja taivutusmuodot, mutta toisinaan sattuu pieniä, joskin harmittomia lipsahduksia, kuten fall-verbin kääntäminen mielessä aina putoamiseksi. ("Vaikka en ollut pitkään aikaan luistellut, en pudonnut kertaakaan!") Tai vastaus mitä kuuluu -kysymykseen. ("Hyvin.") Ymmärrys ei kuitenkaan kärsi.

Jokin aika sitten oli puhetta teinien viikonloppusuunnitelmista, ja kerroin kaksosillemme heidän kaverinsa äidin lähettäneen minulle viestin, että hän voi viedä ja tuoda lapseni. Mainitsin asiasta jotenkin siihen tapaan, että "hänen äitinsä voi heittää teidät myös kotiin" ja minua tuijotti kaksi hämmästyneen näköistä 14-vuotiasta. "Heittää? Mitä se tarkoittaa, jos joku heittää jonkun?" Minulle täysin harmiton suomen kielen ilmaisu kuulosti heidän korvissaan joltain aivan kummalliselta. "Niin, siis tuo teidät kotiin."


perjantai 14. marraskuuta 2025

Aivan tavallinen työpäivä

Kello soi 6:15. Se on aamu-uniselle raastavan aikaisin. Se on kuitenkin ainoa toimiva keino, olen huomannut. Suoraan liikkeelle vaan, ei mitään torkutuksia.

Noin puoli seitsemän aikaan olen keittämässä kahvia ja istun kupillisen kanssa puolihämärään aurinkohuoneeseen. Vilkaisen aamun uutisotsikot sekä yön aikana saapuneet viestit. Jos tiedän, että on odotettavissa kiireisempiä työviestejä, kurkistan sähköpostiin. Talossa on hiljaista. Jos mies on kotitoimistossa, sielläkin on vielä aamun hiljaisemmat tunnit menossa. Teinit nukkuvat vielä.

Seitsemältä lähden yläkertaan vilkaisemaan, ovatko teinit hereillä. Heistä jokainen valuu alakertaan, kunhan ennättää. Kahdeksaan mennessä on syytä, mikäli mielii samaan kyytiin. Lähden liikkeelle silloin ja vien lapset high schoolille. Ajoaika on noin viisi minuuttia (ihana, pikkuinen Vermont). Pidän tästä rutiinista - saan itselle hyvän startin aamuun, kun lähden ajoissa talosta ulos. Samalla voi poiketa kauppaan, jos tarvetta on.



Takaisin kotona. Keitän kupin vihreää teetä (vuosikymmeniä jatkunut terveysteko) ja ryhdyn tutkimaan, mitä työn suhteen on yön aikana tapahtunut. Projektien, joihin osallistun, yhteinen nimittäjä on tekoäly. Ne liittyvät usein lingvistiikkaan eli kielitieteeseen: analysointia, arviointia, tekstin tuottamista. Joskus on käännöstöitä. Saan projekteja alustan kautta, johon olen rekisteröitynyt. Niitä tarjotaan minulle profiilini mukaan. Se ottaa huomioon esim. työkokemuksen ja kielitaidon.

Jos meneillään on isompi projekti, yön aikana voi tulla uutta dataa, jota pitää työstää. Jos tyrkyllä on uusia profiiliin sopivia projekteja, niihin voi tulla kutsuja. Jos on hakenut johonkin projektiin, on odottamassa luultavasti pätevyysarviointi tai testi. Ohjeita on yleensä sivukaupalla, kymmeniä tai peräti satoja. Mihinkään ei pääse mukaan automaattisesti, vaan joutuu käymään läpi testivaiheita, joita on useimmiten enemmän kuin yksi.

Aamulla siis priorisoin: tartunko ensin dataan vai suoritanko testin vai laitanko hakemuksen menemään johonkin uuteen. Jos alan työstää dataa, napsautan apista aikaseurannan päälle. Jotkut projekteista olettavat sinun seuraavan työhön käytettyä aikaa ja raportoivan sen päivittäin, jotkut seuraavat käyttämääsi aikaa tai valmistuneita kokonaisuuksia järjestelmissä. Joka tapauksessa on syytä olla itse tarkkaan kärryillä siitä, paljonko aikaa on käyttänyt. Tunnit raportoidaan järjestelmään, josta ne menevät kuukausittain tarkistukseen ja jalostuvat siitä eteenpäin korvauksiksi. Rahaa tulee kerran kuussa.

Kotona työskennellessä on helppo pitää taukoja. Ne voivat olla sudenloukku, mutta toisaalta tietää kyllä, että korvaus muodostuu sen perusteella kuinka ahkera on ollut. Itse koen, että on myös perin kätevää saada pyykit pestyä ja tiskikone käytettyä päivän aikana, ynnä monta muuta asiaa. Viidenkin minuutin tauolla kun ehtii yhtä sun toista. Välillä se voi tarkoittaa sanapelejä, jotka pitävät aivotoiminnan virkeänä (saattaa olla, että olen niihin koukussa).



Yhdestä tauosta pidän kiinni, nimittäin lounaasta. Toimin ehdottomasti tehokkaammin, kun olen syönyt edes jokseenkin järkevästi. Useimmiten lounas on jotain aiemmilta päiviltä jäänyttä tähdettä. Suosikkini on pannulle sekaisin heitelty riisi/pasta/nuudeli, kala/kana ja jotain vihreää. Mausteita ja liraus sitruunamehua. Lounaan ohessa nautin useimmiten lisää uutisotsikoita. Vähän somea, vähän viestejä, sen sellaista.

Iltapäivän puolella keitän lisää kahvia ja aloitan toisen työrupeaman. Se on yleensä rakenteeltaan hyvin aamupäivän kaltainen, mutta työ on sen luonteista, että suunnanmuutoksia voi tulla ihan yhtäkkiä. Jokin data meneekin tarkistuskierrokselle, toiseen tulee uusia ohjeita, jotka pitää lukea ennen työskentelyn jatkamista. Johonkin tulee uusi deadline ja se kiilaa järjestyksessä yhtäkkiä ohitse. Johonkin voi tulla bonustaksa, jos se on edennyt hitaammin kuin asiakas oletti. Kaikissa projekteissa on projektinhallinnan välikäsi, joka organisoi ja välittää viestejä asiakkaalta tekijöille. Projektit on joskus hoidettu hyvin, joskus huonommin. Säätöä on, mutta pitää ymmärtää, että se kuuluu välillä asiaan.

Jos kaipaat työskennellessäsi runsaasti sosiaalisia kontakteja, tämä ei ole sinua varten. Jos ahdistuu jokaisesta testitilanteesta, voi olla vaikeaa. Ennen kaikkea: jos haluaa tehdä töitä kahdeksasta neljään tai yhdeksästä viiteen, en suosittele tätä työtä. Jos et halua ikinä koskea töihin viikonloppuna, älä valitse tällaista. Mutta jos olet hyvä organisoimaan ja priorisoimaan omia tekemisiäsi, homma sujuu hienosti. Vapaus päättää omista aikatauluista on ihanaa, mutta kurinalaisuutta on pakko olla.

Kolmeen mennessä iltapäivällä lopettelen. Haen lapset koulusta ja iltapäivä on useimmiten täynnä yhtä sun toista. Yleensä en siis tee töitä enää iltaisin, mutta poikkeus vahvistaa säännön; jos meneillään on kiireinen projekti, yritän löytää vielä tunnin tai pari illasta sitä varten. Kello kahdeksan on kuitenkin yleensä takaraja, sen jälkeen poistun työtilasta. (Paitsi ehkä ne pari sähköpostia vielä.)

Työkaveri huoneessani. 
Yleensä hiljainen, ei väitä vastaan.
Aina paikalla, jos tarjotaan herkkuja.
Toisaalta vetää sikeitä lähes koko päivän.