Heilu käsivarteni, heilu!

Se heiluttelee naapureille autosta sillä kunnon puolelta toiseille heiluvalla ranneliikkeellä, tai oikeastaan se liike lähtee jo ihan olkapäästä. Siihen kuuluu, että sitä kättä (ja sitä käsivartta) heilutellaan niin kauan kuin se naapuri voi ikinä sinut edes vilaukselta nähdä. Ja sitten yritetään pysytellä samanaikaisesti tiellä. Onneksi on aika hiljainen tämä meidän kadunpätkämme. Monelle muullekin kuin naapurille on varmaan tullut heiluteltua, jos on joku vieraampi meidän raitillamme ajellut - sen verran paljon väkeä kuitenkin asuu näillä main, ettei aivan varma voi aina olla, että onkohan se naapuri vai ei. Heilutellaan kuitenkin, se on olennaisempaa. Väliäkös sillä, jos naapurin teinityttöjä riiaamaan tullut kolli vähän ihmettelee.

Se kysäisee jokaiselta tutulta ja puolitutultakin, että mitä sulle kuuluu. How are you, how are you today. I'm good, how are you? How are you. Ja how are you. Ja ja ja ja ja. Lukemattomia kertoja päivässä. Ja päivän saldona tietää todennäköisesti sen, että kaikilla hyvin menee, ainakin jos puheitansa on uskominen. Vaikkei kaikilla aina niin hyvin menisikään, niin tuskin niinkään huonosti, etteikö 'good' kelpaisi vastaukseksi, ainakin melkein aina. Sou whaat.

Ja hauska tutustua! Sitäkin se viljelee jo niin huomaamattaan, että tyrkkää sitä Suomessakin keskusteluun aina kun luulee tilanteen sopivaksi. Jos katselee ihmisten ilmeitä, niin toisen suomalaisen mielestä tilanne ei ilmeisesti ole aina niin sopiva. Mutta ei se mitään, kyllä ulkosuomalainen tässä ehkä vähän anteeksi saa. Uskottelee niin ainakin, itselleen.

Ja oli niin kiva nähdä ja jutella ja tavata ja mitä kaikkea! Ja kiitos käynnistä, ja kiitos huomaavaisuudesta, ja kiitos, kun kerroit. Ja hauskaa päivänjatkoa ja iltaa ja viikonloppua ja ihan mitä vaan. Ja hei ja kiitos ja nähdään ja niin edelleen. Hirveen helppoa tämä kaikki englanniksi ainakin, taipuu se kieli noihin kohteliaisuusfraaseihin niin mutkattomasti. 

Ja päivän päätteeksi se muistelee kuitenkin olevansa aika suomalainen. Se päästää lapset pihalle leikkimään ja sotkemaan vaatteensa ja rynnii itse perään ja tarttuu jopa puutarhassaan kukoistaviin rikkaruohoihin. Nyppii niitä hetken huviksensa ja saa kolme pientä apulaista kinastelemaan keskenään siitä, kuka saa viedä minkäkin rikkaruohon tai risun lehtikompostiin. Ei se niin suomalainen ole, että hoitaisi itse puutarhaansa sen kummemmin, ei ole nimittäin viherpeukaloa koskaan itseltänsä löytänyt. Mutta ihan vähän voi nyppiä, niin tuntee tehneensä jotain. Ja kun ne puskien reunat sai aika nopeasti näyttämään jotenkin paljon fiksummilta.

Joku kuvakin piti keksiä. Se on yksi nurkka siitä puutarhasta.

Niin, mikä se oikein on! Se on ulkosuomalainen Ameriikassa. Se on antanut itsensä ilmeisesti vähitellen mukautua maan tapoihin, vaikka se itsepintaisesti monesta kotoisesta tavastaan kiinni pitääkin. Vaikka pitää sinnikkäästi kiinni omasta intorvertistä luonteestaankin, niin vähän jotain lisuketta on tainnut parissa vuodessa pakettiin tarttua. Ja ei se nyt voi sanoa olevansa siihen kehitykseen tyytymätönkään. 

Ja jonain päivänä se aikoo vielä kummastuttaa naapureitaan. Se saattaa viedä matot pihalle tuulettumaan, ja ehkä se alkaa niitä vielä tamppaamaankin, että varmasti huomaavat. Ja sitten kovalla pakkasella, se voisi kantaa petivaatteensa terassin kaiteille roikkumaan, vaikka kokonaiseksi päiväksi. Olisipa siinä tämän maan kansalaisilla ihmettelemistä!