It's Piñata time!

En suoraan sanottuna tiedä, paljonko niitä lapsia oli. Ainakin heitä vilisi siellä ja täällä, sisällä talossa ja ulkona kauniissa syksyisessä puutarhassa, vaikka sää olikin uskomattoman kesäinen, suorastaan helteinen. Pomppulinnassa oli väkeä kuin Vilkkilässä kissoja. Luulenpa, että isäntäväki oli saanut kiitellä ilmojenhaltijaa oikein olan takaa, sellainen väkimäärä olisi nimittäin tehnyt sisätiloissa tunnelmasta melko tiiviin. Sillä jos niitä lapsia oli ehkä yhteensä kolmisenkymmentä, niin aikuisia oli kyllä saman verran. 

Tyttäreni oli siis saanut kutsun luokkakaverinsa syntymäpäiville. Vaikka juhlapaikan osoite olikin minulle ennestään outo, ei tarvinnut oikeaa taloa kauaa etsiskellä. Portinpielessä oli paikalliseen tapaan ilmapalloja merkkinä juhlapäivästä, ja sitä paitsi, tuollaisen väkimäärän autot kansoittivat kyseisen talon kadunvarren aika silmiinpistävällä tavalla. Sisään päästyämme katseeni yritti tavoittaa perheen äitiä (tietämättä miltä hän näytti) ja onneksi löysin hänet väkijoukosta nopeasti pienen opastuksen perusteella. Olen nimittäin opetellut sellaisen tavan, että jos en ole aivan varma, kuuluuko minun viedä emännälle jotain, niin kurvaan aina varmuudeksi kukkakaupan kautta. Ei se voi ainakaan mönkään mennä. Eikä mennytkään.

Odotin suurella mielenkiinnolla sitä, näkyvätkö perheen meksikolaisyhteydet millään tavalla - ja emmepä joutuneet pettymään! Sillä kyllä, kyllä, pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen kajahti ilmoille 'Piñata time!' ja voitte uskoa, millaisen vipinän se sai aikaan tuossa lapsijoukossa! Paperimassasta kootut kaksi pinjataa saivat armottomia iskuja, kun lapset yrittivät saada niitä (leikki)pesäpallomailoilla putoamaan. Ja kun pinjata viimein rikkoontui, ei meidänkään esikoistyttäremme muistanut ollenkaan olevansa ujonpuoleinen tyttö. Silmät kiiluen hän keräili pikkuesineitä ja karkkeja kilpaa toisten lasten kanssa. Metelistä, joka tähän liittyi, ei kai tarvitse sanoa yhtään mitään :)

Pinjatan jälkeen seurasi toinen kohokohta - syntymäpäivälaulu ja kakkujen tuominen esiin. Ja syntymäpäiväsankarin onnellinen ilme! Sankarin äiti leikkasi kakkupaloja ennätysvauhtia ja kakuista toinen katosikin muutamassa minuutissa.  

Lahjoja? Kyllä niitä sankarille näytti saapuvan valtavia määriä. Ne menivät kuitenkin juhlien aikana sivuun, sillä juhlassa keskityttiin hauskanpitoon toisten kanssa ja lahjoja ehtii availla myöhemminkin. Ja kun väkimassa alkoi kakkuohjelman jälkeen vyöryä sisätiloihin ja jokaiselle lapselle annettiin kotiin vietäväksi oma pieni pussukka (karkkia ja pikkutavaraa), vyöryimme saman massan mukana ulos juhlista halailtuamme ensin isäntäväen kanssa.

Olipas hauskaa! Tätä muistellaan vielä monta kertaa!