Jos jotain

Jos jotain arvostan, niin sitä, että hyviin tapoihin kannustetaan. Sitä, että hyvien tapojen opettaminen ujutetaan kuin huomaamatta kaikkeen toimintaan, jota lapseni koulussa harjoitetaan. Sitä, että lasta kehotetaan hymyilemään kaverille merkiksi leikkiin kutsumisesta, jos rohkeus ei aina riitäkään puhumiseen. Sitä, että lapselle selitetään, miten toiselle tulee hyvä mieli siitä, kun hän tekee tilaa tälle aamupiirissä. Sitä, kuinka lasta kehotetaan kiittämään, jos joku sanoo hänelle jotain positiivista. 

Jos jotain ihailen, niin rauhaisia, kärsivällisiä katseita, silloinkin, kun monella meistä olisi pinna jo katkennut. Sitä asennetta, että aina ei tarvitse sanoa, mikä meni väärin, kun tietty katse riittää, jotta lapsi ymmärtää, mistä on kyse. Sitä ohjenuoraa, jota pienten neljä- ja viisivuotiaiden opettaja noudattaa: minä voin aina odottaa pidempään kuin sinä. Ja sitä, miten asia tuon jälkeen yleensä melko nopeasti ratkeaa. 

Jos jotain hämmästelen, niin sitä, kuinka alle kymmenvuotias selittää, miten yhteenkuuluvuus näkyy kouluyhteisössä. Miten kaverin pyytäessä mukaan leikkiin ei epäröidä. Miten ringissä tehdään tilaa toiselle. Miten ringissä viereen istuvalle hymyillään merkiksi siitä, että kuulumme tähän samaan joukkoon. Miten yhteenkuuluvuus syntyy luottamuksesta siihen, että kuulumme samaan joukkoon ja arvostamme toisiamme. Miten arvostamme myös toistemme omaisuutta koulussa, emmekä koske toisen tavaroihin ilman lupaa.

Jos jotain suurella mielenkiinnolla seuraan, niin sitä, kuinka isommat ja pienemmät koululaiset toimivat yhdessä. Koulun toimintaan kuuluu olennaisena osana se, että joka päivä isommat ja pienemmät tekevät asioita yhdessä. He saavat siivous- tai järjestelytehtäviä. He lukevat kirjoja yhdessä. Jos pienempi tarvitsee apua ulkovaatteiden pukemisessa, isompi voi auttaa. Kerran viikossa koko koulu toteuttaa projektia, jossa osa lapsista lähtee läheiselle maatilalle tutustumaan maatilan toimintaan tai tekemään metsäretken, ja osa jää koulun puutarhaan esimerkiksi nostamaan satoa ja hyödyntämään sitten aineksia koulun keittiössä. 

Koulun seinillä on paljon kuvia koulun puutarha- ym. toiminnasta.

Jos jotain suuresti toivon, niin sitä, että koulun toteuttama koulukiusaamista estävä jatkuva projekti saavuttaa aina toivotun tuloksensa. Sitä, että koulun suuresti painottama periaate, jossa jokaista kunnioitetaan, kantaa jatkuvaa hedelmää. Sitä, että koulun ensimmäisenä päivänä jokaisen lapsen antama vakuutus siitä, että kunnioittaa yhteisesti sovittuja periaatteita, pitää. Vaikkei arki aina niin menekään kuin suunnitellaan. Vaikkei arki aina ole helppoa eikä suoraviivaista eikä kiistatilanteita voi aina välttää. Vaikkeivät aikuiset kaikkea aina ehdi nähdäkään. Vaikkeivät lapset aina kaikkea muistakaan. 

Koulukiusaamista estämässä.

Ja vaikka realisti ymmärtää, että arki tulee ja painaa päälle, tuo ankeat kelit ja kiukkuiset aamut, ristiriidat ja kadonneet kumpparit, unohtuneet paperit ja kiertävät flunssat, tahtoo realistikin kuitenkin itsepintaisesti uskoa siihen, että se lämmin tunnelma, joka koulussa on tähän mennessä jokaisena päivänä vastaan tullut - että se olisi mahdollisimman pysyvä tila.

Sanokaa mitä sanotte - mutta optimismista en luovu.