Tunnelmapaloja

Ihmettelin joinakin päivinä, miksi tyttäreni luokassa on pienessä korissa kokoelma pieniä, kauniita kiviä. Koristeita kaiketi, ajattelin. Ne on aseteltu pienen lukemiseen tarkoitetun paikan lähettyville ja koska ne ovat melko keskeisellä paikalla, olen kiinnittänyt niihin huomiota jo useita kertoja. 

Esikoiseni opettaja on ihastuttava, vanhempi nainen. Hänellä on tästä koulusta jo yli 30 vuoden kokemus, joten hänen huomaansa on helpottavaa jättää lapsensa koulupäivän ajaksi. Kun hän päivän päätteeksi kerää lapset violetin maton päälle kuuntelemaan satuja, hän kertoo lapsille aina ensin, että jokainen voi ottaa korista pienen kiven käteensä. Ja silloin minulle aukenee noiden kivien tarkoitus - ne ovat kiehtovan sileitä ja kauniita, ja kun lapset saavat hypistellä jotain käsissään, he selvästikin keskittyvät paremmin kuuntelemaan.

Tuon naisen kerronnassa on jotain kiehtovaa. Lastenkirjat ovat ihania ja hän lukee niitä suurella sydämellä, eläytyen jokaiseen tarinaan. Hän jaksaa vastata jokaiselle pienelle ihmettelijälle, joka jää pohtimaan, mitä jokin sana tarkoittaa. Ja kun hän on lukenut jonkin aikaa, voi huomata, että lapset tuijottavat kirjaa herkeämättä. Moni heistä makoilee matolla ja näyttää melkein torkahtelevan. Pienelle lapselle iltapäivän tunnit ovat jo pitkiä, kun aamusta lähtien on tekemistä riittänyt. 

Koulun aamut alkavat aamupiirillä, johon kaikki lapset kerääntyvät puoli yhdeksän aikoihin. Vanhempia on myös mukana paljon - moni, joka pystyy jäämään hetkeksi koululle lasta tuodessaan, jää aamupiirin ajaksi. Nimenhuudon jälkeen on ilmoitusten vuoro. Lapset saavat kertoa itselleen tärkeistä asioista, joita he haluavat jakaa toisten koululaisten ja opettajien kanssa. Olen nähnyt uimakilpailupokaaleja, uusia pehmoleluja, jojotemppuja, legorakennelmia, askartelutöitä, lemmikkien kuvia. Vaikka mitä. Ja ihaillut joka kerta sitä, miten lapset osaavat keskustella. Kun opettaja kertauttaa koulun sääntöjä ja pyytää lapsilta esimerkkejä, monta kättä nousee pystyyn. Kun kysytään, ketkä isommista lapsista haluavat ilmoittautua pienempien ongelmatilanteiden ratkaisijoiksi, löytyy heti useita kiinnostuneita. Keskustelu on avointa, ja usein se vain jatkuisi ja jatkuisi. Ja jokaisesta, ihan jokaisesta hyvästä elkeestä tai kauniista käytöksestä, oppilas saa huomiota.

*****************************************

Odotan koulun käytävällä, että esikoiseni luokkakavereineen tulee luokasta ulos. He ovat menossa lounaalle, ja jokainen on ottanut hyllystä oman eväslaukkunsa. Kuuntelen hieman salaa, kuinka luokassa pulputetaan ja opettajat joutuvat rauhoittelemaan joukkoa. Sitten kuulen avustavan opettajan äänen, kuinka hän pyytää lapsia kertomaan, mitkä ovat hyviä käytöstapoja jonossa. Ja kuinka yksi toteaa napakasti, että on seistävä suorassa katse ovelle päin. Toinen muistaa, että eväslaukkua ei sovi heilutella ympäriinsä, vaan se pidetään kauniisti vieressä. Ja joukko hiljenee. Ja pian kaikki tulevat kauniissa jonossa luokasta ulos. 

*****************************************

Koulun ohjelmaan kuuluu myös kiinteästi se, että isommat lapset opastavat pienempiä. Joka päivä tällaiset työparit saavat jonkin siivous-/järjestelytehtävän, jonka he suorittavat yhdessä. Toisinaan isommat voivat lukea pienemmille. Ja kun tehdään koulun yhteisiä projekteja, isommat auttavat esiteltävien töiden näytteille asettelussa. Oma tyttäreni on ollut toistaiseksi erään n. 10-vuotiaan pojan työparina ja on pärjännyt hänen kanssaan vallan mainiosti. Ja kun tämä poika tulee minut nähdessään aivan erityisesti kertomaan, miten tyttäreni oli tänään osannut häntä avustaa - no, tuntuu suorastaan liikuttavalta.

*****************************************

Koululla on oma puutarha, joka sijaitsee koulun takana. Kasvimaalta löytyy ainakin herneitä, porkkanoita, punajuuria ja parsakaalia. Puista poimitaan omenoita, päärynöitä, persikoita ja kirsikoita, pensaista mustikoita. Lapset saavat osallistua puutarhan töihin, sillä yksi koulun ydinajatuksista pohjautuu siihen, että lapset tietävät, mistä ruoka pöytiimme tulee. Lapset osallistuvat niin sadon korjaamiseen kuin ruoan valmistamiseen. Pienimmätkin saivat tällä viikolla osallistua omenoita poimimalla, jotka sitten toimitettiin koulun keittiöön omenasosetta varten.

Ja kun opettaja päivän päätteeksi pyytää lapset jonoon ja asettuu itse jonon eteen, on liikuttavaa katsella, kuinka lapset toinen toisensa jälkeen halaavat opettajaa tai antavat hänelle läpyjä. Ja jokaista hän puhuttelee nimeltä ja kiittää hyvästä päivästä. Ja kun hän perjantain päätteeksi toteaa 'good week!', ei voi kovin paljon eri mieltä olla. Taidan olla aika tyytyväinen valintaamme.

P.S. Mutta eihän se arki aina ruusuilla tanssimista ole, ei edes auringonkukilla, jotka lapsemme luokan ikkunasta kauniisti näkyvät. Sillä arki on sitäkin, kuinka lapsilaumasta lähtee uskomattoman kova ääni ruokasalissa, tai kuinka amerikkalaisten vessat menevät vähän väliä tukkoon, kouluissakin. Joten odottakaa vain, siihenkin puoleen päästään vielä, vaikka tänään herkuteltiinkin tunnelmapaloilla. Palataan ympyröihin siis :)