Leave only your footprints

Jotain en lakkaa ihmettelemästä. Esimerkiksi sitä, kuinka paljon energiaa voi kolmella metrinmittaisella pienellä ihmisellä olla. Kun seurailee sitä hyppimisen, pomppimisen ja juoksenteluiden määrää, tulee toisinaan väistämättä ajatelleeksi, että kuinkahan poikki sitä itse olisi päivän jälkeen, jos tuollaista tahtia täytyisi pitää. Paikallaan ei saisi istua kerrallaan montaakaan minuuttia sekuntia, sohvalla täytyisi vähän väliä nousta seisomaan tai sinne pitäisi rojahtaa mieluummin aina selkänojan puolelta. Kuvitelkaa nyt.

No, mutta, ei siitä pitänyt oikeastaan kirjoittaa, vaan enemmänkin siitä, mitä me yritämme keksiä lasten ajanvietoksi vapaapäivinä, jotta tuota energiaa saisi kanavoitua johonkin muuhunkin kuin aikuisen näkökulmasta jokseenkin tarpeettomaan singahteluun. Tänään päätimme sujauttaa kauniin sunnuntaipäivän iltapäiväohjelmaan retken luontopolulle, ja kohteeksi valikoitui vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Colchester Pond -niminen lampi, jonka tiesimme olevan reunustetun luonnonkauniilla kävelyreitillä. 

Yllätyimme ehdottomasti positiivisesti! Maisemat olivat huikaisevat, ja yhtäkkiä tuli tunne, että tässähän on jotain tuttua. Vettä päin tiiraillessa tuli tunne kuin olisi tullut pudotetuksi melkein kuin Suomen maisemiin!

Reitti kulki aivan rannan tuntumassa, ja oli erittäin hyvässä kunnossa. Pitkospuita oli paljon. Sääkin oli aivan erinomainen; ei käytännössä lainkaan tuulta, aurinko vilahteli puolipilvisen taivaan takaa aika ajoin ja lämpötila oli noin +23 C:n tietämissä. 

Kesä on meillä nyt todellakin kauneimmillaan. Toukokuussa olemme saaneet kesäisen lämmintä säätä osaksemme sen verran paljon, että kaikki on todella vihreää, ja sitähän väriä tässä Vihreiden Vuorten osavaltiossa riittää. Kylmiäkin päiviä on välillä ollut, mutta onneksi lämpö on löytänyt luoksemme aina melko nopeasti uudelleen, joten voi sanoa, että säänhaltija on kohdellut meitä tässä toukokuussa oikein hyvin.

Lapset jaksoivat kulkea polulla todella hyvin. Kun pääsimme ensimmäisen ylämäen aiheuttaman tuskan ohitse (äiti-mä-en-jaksa-kävellä), ei jaksamisongelmia ollut laisinkaan. Emme me kovin pitkää matkaa tarponeetkaan, sillä halusimme, että lapset nauttivat luonnon katselemisesta. Pysähtelimme moneen kertaan ihastelemaan rantamaisemia ja ihmettelemään, vaikkapa isoja kiviä tai juurakoita. Tai ruohikossa köllötteleviä hyönteisiä.

Ja kaiken kaikkiaan, mukavasti meni. Jos nyt saa muutaman kerran nostella juurakkoon kompastuneen, pitkospuilta ruohikkoon pyörähtäneen ja saviselta rannalta lähelle vesirajaa liukastuneen lapsen, niin sekin on aivan normaalia tällä kokoonpanolla. Vaatetus säilyi kuitenkin sen verran puhtaana, että luontoretkeilyn päätteeksi oli paikallaan kulutettujen kalorien korvaaminen lähistöllä sijaitsevan jäätelöbaarin herkuilla. Oltiin kuitenkin aika reippaita! :)

Se tunne jäi. Näitä lisää!