Keväisen lämmin toukokuun päivä tuntuu oikein miellyttävältä. Astelen esikoiseni kouluun ties kuinka monetta kertaa, tällä kertaa miehenikin on ehtinyt mukaan. Tie tuntuu tutulta, ja kenkien alla hiekka rapisee tuttuun tapaan. Tämän koulun piha on haastetta täynnä, sillä alue on aikoinaan ollut pelkkää peltoa. Pihaa ei tunnuta saavan kuntoon oikein millään, eikä se kestä sitä liikenteen määrää, jolle se altistuu. Mutta tutulta ja turvalliselta sekin kaikki jo tuntuu.
Hän on ihana tyttö. Kun kysyin, mistä hän pitää koulussa kaikkien eniten, hän vastasi empimättä pitävänsä vapaasta leikkiajasta, kertoo esikoiseni opettaja. Olemme tulleet keskustelemaan opettajan kanssa lapsemme koulutaipaleesta, näitä puolituntisia keskusteluhetkiä järjestetään opettajien ja vanhempien välille puolivuosittain. Helppo uskoa, totean. Aina kun kysyn, mitä koulussa on tehty, hän kertoo, että siellä on leikitty. Ja että siellä on kivaa, ihan joka päivä. Tulemme aamulla niin hyvissä ajoin siitä syystä, että hän on aina innokas lähtemään kouluun.
Kun kysyin, minkä hän kokee vaikeaksi, hän vastasi ensin, ettei mikään. Johdattelin sitten vähän, että onkohan se välillä vaikeaa, kun opetellaan tekemään uusia asioita tai jotain vähän uudella tavalla. Kyllä hän sitten vastasi olevansa samaa mieltä. Tiedämme, että tässä on lapsemme haastekohta. Hän on hitaasti lämpenevä ja vaatii usein paljon aikaa tottuakseen uusiin asioihin. Toisinaan hän kyllä yllättääkin. Meidän tyttömme, kyllä, vastaamme molemmat melkein yhteen ääneen. Tämä on meille tuttua. Hän on aina ollut samanlainen, ja se on epäilemättä hänen luonteessaan. Mutta uskomme, ja toivomme, että iän karttuminen tulee pehmentämään tätäkin piirrettä.
Hän on selvästi innoissaan erityisesti hahmotustehtävistä ja matematiikasta. Hän selvästi pitää rakentamisesta ja hahmottaa muotoja ja tiloja hyvin. Ehkäpä hänestä tulee joskus vaikkapa arkkitehti? Ihanaa kuulla, että hänellä on tiettyjä vahvuuksia, jotka opettaja on huomannut. Ei asia minua hämmästytä, olenhan seurannut hänen rakennelmiaan ja askartelujaan ja hämmästellytkin joskus. Tosi hienoa kuulla, toteamme. Tietäisitpä, miten paljon hän suunnittelee ja askartelee kotona kaikenlaista!
Kysyessäni ketkä ovat ystäviäsi, hän katsoi minua vähän hitaasti, ja mainitsi sitten parhaan ystävänsä nimen. Itsestäänselvyys, hän varmasti oletti. Haluan kyllä erityisesti mainita, että kun kysyin jokaiselta saman kysymyksen, niin jokainen hänen luokkakavereistaan mainitsi hänet. Hän on monen mielestä aivan ihana. Erityisesti tämän yhden pojan, joka ihastui häneen sillä silmäyksellä, kun hän asteli luokkaan. Olemme syvästi helpottuneita, huojentuneita ja iloisia siitä, että hän on löytänyt ystäviä. Olemme kantaneet aiheesta kovasti huolta viime syksynä, sillä tiesimme, että hän olisi joukossa erilainen: keskostaustainen, pieni, vieraskielinen tyttö. Ja, tuo juttu tuosta pojasta saa kyllä hymyn huulille. Tiesinhän minä, että nykyään aloitetaan aikaisin, mutta että näin aikaisin? Meinaan pudota tuolilta, sillä olen kohtuullisen huvittunut. Aika suloista kyllä.
Puoli tuntia hujahtaa aivan siivillä. Tämä ihastuttava opettaja on aivan uskomaton löytö. Kerromme hänelle taas kerran, miten hienoa on, että löysimme tämän koulun ja saimme hänet lapsellemme opettajaksi. Ja kaiken hyvän päälle tämä sattuu vielä olemaan koulu, joka on meitä kaikkein lähimpänä. Tätä voisi kutsua jo hyväksi tuuriksi - tai ei, pikemminkin loistavaksi tuuriksi. Oikeasti, en olisi ikinä uskonut, että tämä ensimmäinen vuosi koulussa menisi näin hyvin. Ne syyskuussa päässäni edestakaisin velloneet ajatukset ja tunteet, ne ovat varmaankin saaneet nyt järjestyksen. Pelkäsin ehkä montaakin asiaa, mutta monia niistä varmaankin melko turhaan. Mutta uskon silti, että tämän vuoden matka oli kuljettava näin. Oli hyvä nähdä ne pelkonsakin, sillä niiden voittaminen tuntuu nyt sitäkin suuremmalta saavutukselta.
Hän on kasvanut syyskuun jälkeen niin paljon, on ollut hienoa nähdä tuo kehitys, toteaa opettaja aina ystävälliseen tapaansa. Kyllä hän mielestäni on valmis siirtymään seuraavalle luokka-asteelle.
Ja koulusta astelee kaksi vanhempaa, keventynein mielin. Kevätaurinko, se taitaakin paistaa tänään suoraan meille. Antaa paistaa vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti