No miksi miksi?

Kävipä niin, että Sanumaria heitti blogihaasteella. Olen ollut aivan mahdottoman laiska vastaamaan sellaisiin, mutta ehkäpä vaihteeksi kokeilen tätäkin. Seuraa siis itsestäänselvyyksiä (ainakin minulle), selittelyjä (kenelle sitten) ja ehkäpä muutama aiemmin selittelemättä jäänyt seikka.

Miksi siis bloggaan? Aika tuore olen tällä saralla mielestäni edelleen, vasta reilut kaksi vuotta takana, joista ensimmäinen oli vielä melko hiljaista hissuttelua. Syitä pitäisi kai kaivella esiin kaikkiaan viisi, mutta katsotaan nyt, montako kivuttomasti tulee.

1. Se tärkein, ja alkuperäisin. Minä vain yksinkertaisesti pidän kirjoittamisesta aivan valtavasti. Tai no, amerikkalainenhan sanoisi, että I love it. Kirjoitan, koska olen kirjoittanut melkein aina ja koska minusta on aina ollut kivaa latoa sanoja peräkkäin ja ilmaista itseäni sillä tavoin. Olen myös aina (syy vai seuraus?) ollut vaikuttunut siitä, jos olen saanut lukea sanoja, jotka on aseteltu hyvin. Jotka avaavat ajatuksia tai liikahduttavat jollain tapaa. Sanataidetta siis.

2. Tässä vaiheessa, kun lukijoita on sanotaan nyt mukavasti, siis paljon enemmän kuin aloittaessani tulin edes kuvitelleeksi joskus voivan olla, myönnän kirjoittavani myös siksi, että blogiani luetaan. Kirjoitan yleensä n. kolme kertaa viikossa, enkä pidä kovin pitkiä bloggaustaukoja, jollei siihen ole jotain erityistä syytä. Ja ehkä kuvittelen, että ihmisiä kiinnostaa meidän elämämme, koska he lukevat blogia. Tiedä sitten. 

3. Luovuus. En ole luova monellakaan tapaa. En osaa taiteilla, en tehdä käsitöitä, en liiemmin hoitaa puutarhaa asianmukaisesti. Mutta osaan käsittääkseni kirjoittaa, ja se taito vastaa luovuudenkaipuuseeni. Ihailen kovasti, kun toiset osaavat esimerkiksi tehdä käsillään kaikenlaista hienoa. Minä käytän sanoja. Ulkosuomalaisena tarvitsee ehkä jo mainita sekin, että tämä on myös kelpo tapa pitää äidinkieltään vireänä ja vivahteikkaana.

4. Terapeuttinen merkitys. Erityisesti silloin, kun kirjoitan niitä silmännurkassa liikahduttavia tekstejä. Ne (esimerkiksi keskosuudesta kertovat postaukset) auttavat jäsentämään omia kokemuksia ja ajatuksia, ja jos samalla jonkun muunkin, niin olkaa hyvät vain. Lapsiperhearjesta kertovat (noh, satiirissävytteiset) juttuni taas auttavat itseänikin nauramaan, jos (kun) kokemukset eivät ole välttämättä tapahtumahetkellä naurattaneet sitten vähääkään. Ja runot taas - ne syntyvät, kun on tarvetta ilmaista syvällisempiä.

5. Jos nyt ei kaikilla, niin melkein jokaisella lienee tarve rentoutua aina joskus. Kirjoittaminen on minun tapani. Se on hiljainen hetki päivän kiireiden jälkeen, aika järjestellä ajatuksia ja kuunnella välillä itseäänkin. Se on kai sitä omaa, kivaa aikaa. Kiitos vain hyvin nukkuville lapsilleni.

Sunnuntaina harjoittelimme lasten kanssa rentoutumista makoilemalla
helteisellä pihamaalla ja tuijottamalla keväistä luontoa.
Ei kyllä olisi muuta jaksanutkaan :)

Eivät ne näköjään mihinkään järjestykseen menneet, en kyllä edes yrittänyt. Mutta väliäkö sillä. Niitä taitaisi äkkiä tulla toinen mokoma lisääkin, mutta jaarittelut saavat jäädä tähän. Heitän sen sijaan haasteen eteenpäin Treeniä hietikolla -blogin Soilelle sekä Living Californian Annalle. Leave it or take it!