Mikä kieli, kumpi kieli

Bike kaatui, sanoi kohta neljävuotias Amerikassa asuva suomalaispoika, kun ajeli pyöränsä pöpelikköön. It's dark around here! huuteli samanikäinen tyttölapsi, kun käveli hämärään käytävään. I think this is about six feet long, totesi kuusivuotias, kun mittaili lattialla pitkää, paperista tekemäänsä askartelua.

Kielistä kiinnostuneelle äidille on hykertävää seurailla lastensa kaksikielisyyden kehittymistä. Vaikka äidinkieli on lapsillemme vahva tunnekieli ja pitkien, vivahteikkaiden tarinoiden kieli, on tällä toisella, elämäämme sujahtaneella kielellä yhä vankempi asema silläkin. Siitä ei ole montakaan viikkoa, kun tulin jutelleeksi erään avustavan opettajan kanssa tyttäremme kielenkehityksestä. Hän otti asian puheeksi siitä syystä, että koska hänen mielestään tyttäremme englannin kielen taidoissa on tapahtunut niin paljon uutta kehitystä viime aikoina, hän on ehtinyt jo hieman huolestua siitä, tekeekö englannin kieli hitaasti karhunpalvelusta tytön äidinkielelle. Niinpä hän oikeasti halusi tiedustella minulta, millä tavoin ja kuinka paljon tyttömme käyttää suomen kieltä. Totesin hänelle, etten näe asiassa mitään huolen aihetta, sillä tytön suomen kieli on kyllä edelleen yhtä vivahteikasta kuin ennenkin. Hän kyllä tiedustelee minulta aika ajoin joidenkin uusien, juuri oppimiensa englannin sanojen vastineita suomeksi, vaikka useimmiten löytää itsekin sopivimman vastineen melko nopeasti. 

On kuitenkin kompastuskiviäkin. Suomen kielen taivutusmuodot eivät aina ole niitä yksinkertaisimpia muodostaa, joten kuulen tyttäreni sanovan esimerkiksi kalat uivat allaksessa tai vedessä on valaksia. Lasken kuitenkin kuuluvan normaaliin kielenkehitykseen senkin vaiheen, että oikeat taivutusmuodot ovat joidenkin sanojen osalta vielä etsinnän alla. Korjaan toki muodot aina oikeiksi, jos kuulen hänen käyttävän vääriä.

Pian neljävuotiaan poikamme kielenkehitys sen sijaan on kiinnostavassa vaiheessa sekin. Hänen puheensa kehittyi myöhemmässä vaiheessa kuin siskojensa, ja hän oppi alussa yhtä lailla englannin kuin suomen sanojakin. Viime kesänä hän sai selvästi suomen kielessään kunnollisen pyrähdyksen (Suomi-lomamme jälkimainingeissa). Viimeisen puolen vuoden aikana hän on kuitenkin alkanut käyttää uudelleen yhä enemmän englanninkielisiä sanoja ja ilmaisuja, ja sekoittaa niitä myös suomen kanssa, mitä kumpikaan siskoistaan ei koskaan tee.

Meillä vaalitaan suomen kieltä varsin hyvin, uskallan väittää. Meillä luetaan joka päivä suomenkielisiä kirjoja. Englanninkielisiäkin on kertynyt jo ihan mukava määrä niitäkin. Lapset valitsevat itse luettavat kirjat, ja joka päivä lukupinoon kertyy kirjoja molemmilla kielillä. Myönnän kuitenkin, että olen alkanut hiljalleen kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota siihen, että suomenkielisiä tulee varmasti luettua säännöllisesti. Joten ehkä sittenkin jäin hieman pohtimaan sitä, mitä tuo opettaja silloin eräänä päivänä sanoi.

On tämä suomen kieli jännä juttu. Se on jotain niin erilaista valtakieliin verrattuna, että ei ole ihme, että ihmiset kuuntelevat yleensä todella kummastuneina, kun kuulevat puhuttavan suomea. Poikkesin jokin aika sitten puhelinoperaattorin liikkeeseen pyytämään apua puhelimeni puhepostissa ilmenneisiin ongelmiin. Erittäin ystävällinen nuori mies pyysi saada katsoa puhepostin näkymää puhelimessani ja pysähtyi luonnollisesti tuijottamaan suomenkielistä termistöä. Hänen ilmeensä oli ehkä hieman huvittunut, mutta edelleen hyvin ystävällinen, kun hän kysyi kiinnostuneena What is this language? - It is Finnish (oletkos muuten koskaan kuullut?). - Can you say some of these words? Ja sitten naureskelimme yhdessä: puheposti (haha), äskeiset (I can't say that!), näppäimistö (??), yhteystiedot (that's my favorite!). Ihana, hauska suomemme!