keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Mikä kieli, kumpi kieli

Bike kaatui, sanoi kohta neljävuotias Amerikassa asuva suomalaispoika, kun ajeli pyöränsä pöpelikköön. It's dark around here! huuteli samanikäinen tyttölapsi, kun käveli hämärään käytävään. I think this is about six feet long, totesi kuusivuotias, kun mittaili lattialla pitkää, paperista tekemäänsä askartelua.

Kielistä kiinnostuneelle äidille on hykertävää seurailla lastensa kaksikielisyyden kehittymistä. Vaikka äidinkieli on lapsillemme vahva tunnekieli ja pitkien, vivahteikkaiden tarinoiden kieli, on tällä toisella, elämäämme sujahtaneella kielellä yhä vankempi asema silläkin. Siitä ei ole montakaan viikkoa, kun tulin jutelleeksi erään avustavan opettajan kanssa tyttäremme kielenkehityksestä. Hän otti asian puheeksi siitä syystä, että koska hänen mielestään tyttäremme englannin kielen taidoissa on tapahtunut niin paljon uutta kehitystä viime aikoina, hän on ehtinyt jo hieman huolestua siitä, tekeekö englannin kieli hitaasti karhunpalvelusta tytön äidinkielelle. Niinpä hän oikeasti halusi tiedustella minulta, millä tavoin ja kuinka paljon tyttömme käyttää suomen kieltä. Totesin hänelle, etten näe asiassa mitään huolen aihetta, sillä tytön suomen kieli on kyllä edelleen yhtä vivahteikasta kuin ennenkin. Hän kyllä tiedustelee minulta aika ajoin joidenkin uusien, juuri oppimiensa englannin sanojen vastineita suomeksi, vaikka useimmiten löytää itsekin sopivimman vastineen melko nopeasti. 

On kuitenkin kompastuskiviäkin. Suomen kielen taivutusmuodot eivät aina ole niitä yksinkertaisimpia muodostaa, joten kuulen tyttäreni sanovan esimerkiksi kalat uivat allaksessa tai vedessä on valaksia. Lasken kuitenkin kuuluvan normaaliin kielenkehitykseen senkin vaiheen, että oikeat taivutusmuodot ovat joidenkin sanojen osalta vielä etsinnän alla. Korjaan toki muodot aina oikeiksi, jos kuulen hänen käyttävän vääriä.

Pian neljävuotiaan poikamme kielenkehitys sen sijaan on kiinnostavassa vaiheessa sekin. Hänen puheensa kehittyi myöhemmässä vaiheessa kuin siskojensa, ja hän oppi alussa yhtä lailla englannin kuin suomen sanojakin. Viime kesänä hän sai selvästi suomen kielessään kunnollisen pyrähdyksen (Suomi-lomamme jälkimainingeissa). Viimeisen puolen vuoden aikana hän on kuitenkin alkanut käyttää uudelleen yhä enemmän englanninkielisiä sanoja ja ilmaisuja, ja sekoittaa niitä myös suomen kanssa, mitä kumpikaan siskoistaan ei koskaan tee.




Meillä vaalitaan suomen kieltä varsin hyvin, uskallan väittää. Meillä luetaan joka päivä suomenkielisiä kirjoja. Englanninkielisiäkin on kertynyt jo ihan mukava määrä niitäkin. Lapset valitsevat itse luettavat kirjat, ja joka päivä lukupinoon kertyy kirjoja molemmilla kielillä. Myönnän kuitenkin, että olen alkanut hiljalleen kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota siihen, että suomenkielisiä tulee varmasti luettua säännöllisesti. Joten ehkä sittenkin jäin hieman pohtimaan sitä, mitä tuo opettaja silloin eräänä päivänä sanoi.

On tämä suomen kieli jännä juttu. Se on jotain niin erilaista valtakieliin verrattuna, että ei ole ihme, että ihmiset kuuntelevat yleensä todella kummastuneina, kun kuulevat puhuttavan suomea. Poikkesin jokin aika sitten puhelinoperaattorin liikkeeseen pyytämään apua puhelimeni puhepostissa ilmenneisiin ongelmiin. Erittäin ystävällinen nuori mies pyysi saada katsoa puhepostin näkymää puhelimessani ja pysähtyi luonnollisesti tuijottamaan suomenkielistä termistöä. Hänen ilmeensä oli ehkä hieman huvittunut, mutta edelleen hyvin ystävällinen, kun hän kysyi kiinnostuneena What is this language? - It is Finnish (oletkos muuten koskaan kuullut?). - Can you say some of these words? Ja sitten naureskelimme yhdessä: puheposti (haha), äskeiset (I can't say that!), näppäimistö (??), yhteystiedot (that's my favorite!). Ihana, hauska suomemme!

6 kommenttia:

  1. Mun suosikkikirjoituksia ovat juuri nämä kielijutut =) Mielenkiintoista on se, että voi laittaa sujuvasti kummankin kielen sanoja samaan lauseeseen - miten luovaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Soile! Näitä myös kirjoitan mielelläni, näihin ei kieli-ihminen kyllästy. Yleisö saattaa kyllä kyllästyä (paitsi sinä :))

      Poista
  2. Hyvä hyvä, kannattaa jaksaa panostaa äidinkieleen :) Lukea, lukea, lukea - ja korjata puhetta! Jälkimmäinen meinaa itseltä jäädä turhan vähälle: joko en viitsi keskeyttää soljuvaa keskustelua puuttumalla lapsen sanomisiin, ja usein en vaan hoksaa että eihän se lapsiressu hassuja sanoja ja lauserakenteita huvikseen ja minua naurattaakseen käytä, vaan silkkaa osaamattomuuttaan! Englanninkielisiä sanoja tupsahtelee sekaan koska ne ovat yleensä lyhyempiä, tai koska lapsi ei yksinkertaisesti tiedä tai jaksa miettiä sanaa suomeksi. Ei hyvä..

    Mitä isommaksi lapset kasvavat, koulupäivät oheisaktiviteetteineen pitenevät, elinpiiri laajenee ja harrastukset tulevat kuvioihin. Siinä vaiheessa lapsi ei olekaan kuin pari tuntia hereilläoloajastaan suomenkielisessä kanssakäymisessä. Englannista tulee ajan myötä ykköskieli.

    Mielestäni kannattaa myös ehdottomasti opettaa lapsi lukemaan suomea mahdollisimman varhain. Kaksi vanhintamme, jotka ehtivät aloittaa koulutiensä Suomessa, ovat aina saaneet spelling-testeistä täysiä pisteitä koska hahmottavat sanojen kirjoitusasun "suomeksi" ja silloinhan kirjaimet ja niiden järjestys ovat aika yksiselitteisiä :) Kuopus oppi lukemaan ensin englanniksi, eikä samaa ilmiötä ole hänellä havaittavissa. Päin vastoin: suomenkieliset sanat vääntyvät kummallisiksi hänen tulostamanaan.. Autotie onkin oototai :D

    Suomenkielen opettelussa hyvä apu on Etäkoulu Kulkuri, siellä asiat opetetaan juuri kuin ne opetettaisiin suomalaisessa peruskoulussa. Ja lapsista on jännää käydä koulua tietokoneella muiden ulkosuomalaisten lasten kanssa :) Historian ja maantiedon opetusta on myös tarjolla sitten kun sen aika tulee.. Amerikan kouluissa kun ei paljon muiden maiden tuntemukseen panosteta.

    Tai sitten vaan treffataan useammin ja pidetään itse lapsille Suomi-koulua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistasi! Todellakin, on epäilemättä niin, että kun harrastuspiiri laajenee ja kavereiden kanssa tekeminen lisääntyy, tulee englanti entistäkin vahvemmin mukaan kuvioihin. Alan hiljalleen herätä siihen ajatukseen, että suomen kielen ylläpitämiseen kannattaa alkaa kiinnittää huomiota. Onneksi meillä on tuo vahva lukemisen kulttuuri.

      Ja joo, voimmehan me perustaa tarpeen tullen vaikka sellaisen Lake Champlainin ympäristön oman Suomi-koulun! ;)

      Poista
  3. Kiinnostava kirjoitus!

    Olen ulkosuomalainen psykolinvisti, oma tutkimukseni painottuu 2-6 v lasten äidinkielen omaksumiseen.

    Kaksikielisyys on ollut minulle ja englantilaiselle miehelleni yksi tärkeimmistä kasvatuksellisista päämääristämme, ja olemme siinä aika hyvin onnistuneet. Lapsemme ovat ns. tasapainoisia kaksikielisiä (balanced bilingual) (eng-suomi) eli siis molemmat kielet ovat suurin piirtein yhtä vahvoja. Molemmat lapsemme (4v ja 7v) kuitenkin tekevät/tekivät jonkin verran virheitä etenkin suomen taivutusmuodoissa (nukkusin vs. nukuin), mutta virheet ovat kuitenkin samantyyppisiä kuin mitä yksikieliset suomalaiset lapset tekevät hieman nuoremmalla iällä. Lapsiemme suomen kieli siis kehittyy mutta ehkä vähän hitaammin kuin yksikielisellä lapsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kielitiedetaustalla minäkin, joten luontaista kiinnostusta kieliaiheisiin löytyy. Mielenkiintoista asiaa kirjoitit kaksikielisyydestä. On oikeastaan huojentavaakin kuulla, että muillakin on kokemuksia siitä, että lapsilla tapahtuu esim. juuri noita taivutusmuotovirheitä, siis vielä vähän vanhemmallakin iällä kuin yleensä yksikielisillä. Asia tuntuu kyllä varsin loogiselta.

      Poista