Elokuun juttuja

On niitä sellaisia aamuja, kun jaksaisi heti vaikka mitä. Puhun nyt näistä elokuun aamuista, kun Suomi-loma on takanapäin ja elämä on asettunut jälleen tuttuihin uomiinsa. Esikoinen saattaa kysyä vieläkin, että onko tänäänkin kesäloma, vaikka on kysellyt sitä koko kesäkuun ja vielä heinäkuussakin, ennen kuin alkoi uskoa, että kyllä se kesäloma vain edelleen on ja jatkuu. Nyt olemme kyllä jo katselleet seinäkalenteria sellaisella tarkkuudella, että olemme jutelleet siitä, että tämän elokuun ajan on vielä lomaa ja sitten syyskuussa mennään taas kouluun.

Mutta, siis. Kun (jos) on nukkunut hyvin ja lapsetkin ovat virkeällä päällä, voidaan näinä elokuun aamuina suunnitella kaikenlaista. Välillä se suunnitelma voi olla vaikka aivan tavallinen kauppareissu, josta lapset kyllä tykkäävät yli kaiken, vaikka äidin laita onkin vähän toisin. Mutta silloin kun kaikki sujuu edes jokseenkin mallikkaasti, ei autoon kerääminen ja sieltä purkukaan tunnu ylitsepääsemättömältä. Ja vaikka hermot menisivät kaupassa siksi, että ensin kaikki haluavat autokärryyn (jossa on kaksi paikkaa) ja sitten lopulta kukaan ei haluakaan vaan kaikki haluavat juoksennella hyllyjen välissä, niin sellaisetkin kahinat voi unohtaa helpommin, jos päivä on muuten kokonaisuudessaan aivan ok. Voi vaikka innostua lähtemään lasten kanssa kävelylle lähistön puutarhaan, jossa kirjasto pitää lasten kesäohjelmaa.

Niin. Sillä tavalla se menee, jos kaikki sujuu edes suht hyvin. Vaikka yksi kompastuu heti kävelyn alkumetreillä ja saa raapaleen polveensa. Vaikka saavat aikaan kinan siitä, kuka istuu penkille kenenkin viereen. Ja siinä vaiheessa, kun pitäisi lähteä kotiin päin, onkin täysi työ keräillä kolmikko yhteen nippuun.

Ja sitten. On niitä aamuja, jolloin koulua on suunnaton ikävä. Koulupäivän luomaa ryhdikkyyttä ja järjestystä, jolloin aamu on tehokas, sillä sen on pakko olla. Se voi olla kinaton ja sujuvakin, mutta yhtä lailla känkkäränkkäinen ja tahmea, jolloin tehokkuuden saavuttaminen on kiven takana ja oma kahvi ehtii aina jäähtyä. Se antaa kuitenkin päivälle raamit, joita on joskus väsyttävääkin noudattaa, mutta, ah, silti niin antoisaa. Kyllä, odotan syksyä.

Syksy tulee olemaan jännittävä, meille kaikille. Erityisesti uskoakseni kuitenkin kaksosillemme, jotka aloittavat preschoolissa (kolmena päivänä viikossa) ja jotka ovat olleet tähän saakka kotihoidossa. Nelivuotiaana on täynnä intoa, mutta mieli muuttuu edelleen tarvittaessa sekunnin sadasosassa. Ja kyllä, jännittävää on sekin, että minä olen syyskuusta lähtien kolmena päivänä viikossa n. kuusi tuntia yksin kotona. Tai jossain. Mutta kuitenkin. Eikä minulla ole vielä aavistuskaan siitä, miltä se tuntuu.

Olen nähnyt ensimmäisestä koulupäivästä jo unia. Niissä olen joko unohtanut jotain tai ryntäillyt epätoivoisena koulun käytävillä etsimässä minua kaipaavia lapsiani. Ja niissä koulu on yhtäkkiä muuttunut sokkelomaiseksi ja milloin meluisaksi yökerhoksi, milloin vilkkaaksi hiihtokeskukseksi. No, onneksi koulu näyttää ainakin ulkoisesti hyvin entisenlaiselta, joten uskon selviäväni ensimmäisestä koulupäivästä, minäkin. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää sitä ennen. Kyllä, paljon hankittavaa ja tarkistettavaa. Ja monta aamua, jolloin on aika kiva - nukkua pitkään. Ja tehdä ihan mitä huvittaa.

Tyttö 6v ja omakuva.