Että siitä se sitten lähti. Aamu, jolloin olin jo yhdeksään mennessä ratkonut monta (tyhjänpäiväistä) riitaa, takavarikoinut kiistaa aiheuttaneita leluja ja jäähdyttänyt kahvini. Kymmeneen mennessä olin epäilemättä kymmenen (tai kaksikymmentä) kertaa kehottanut kauniisti (tai vähemmän kauniisti) kolme lapsukaista siivoamaan jo silloin ainakin kymmenestä aloitetusta leikistä ainakin muutaman, ennen kuin uusia aloitettaisiin. Olin kuvitellut päässäni suurin piirtein, mitä aamupäivän aikana tekisin, mutta en ollut toteuttanut suunnitelmastani vielä mitään ennen kuin oli jo aika laittaa lounasta.
Pienimmäinen keksi leikin, että voisi olla hänen syntymäpäivänsä. Sankarille ei kuitenkaan kelvannut mikään tai sitten hän olisi halunnut koko ajan tehdä juuri sitä samaa kuin toinenkin, mutta yksin. Joten taas riideltiin tavaroista ja selviteltiin sitä, kuka veti ketäkin tukasta ja riuhtoi mekosta ja kuka otti kenenkin kädestä mitäkin. Taaperotaantumus uhkasi koko joukkoa, vaikka olen jo monta kertaa luullut (toivonut), että sellaisista kiistelyistä olisi jo päästy.
Sain kuin sainkin lounaan kokoon puolenpäivän aikoihin, sen syöminen sentään sujui lähes ongelmitta, sillä otin varman päälle ja tarjosin spagettia aglio e olio kinkulla höystettynä (kutsuisin sitä jopa äiti-ihmisen comfort foodiksi). Lounasaikaan aiheutui keittiöön kuitenkin toivoton suma, sillä olin jossain vaiheessa ehtinyt niin sopivasti laittaa tiskikoneen päälle, ettei se ollutkaan vielä valmiina vastaanottamaan likaisia astioita. Ja sitten olikin joka nurkka keittiössä täynnä niitä spagettisia ja rasvaisia astioita, jotka jäivät odottamaan sitä, että joku (se sama kuin se kokkikin, psst) tyhjentäisi ensin sen koneen.
Mutta ulos, ulos. Helle hellii, suorastaan painaa päälle, sillä ilma on harvinaisen hikinen. Kaikkeen kuitenkin tottuu, sillä siellä kolmikko jaksoi painella ympäriinsä viis välittäen kuumuudesta. Ja minä, suomalainen, otin ja join kuuman espresson terassilla. Sillä eihän koskaan ole niin kuuma, ettei kahvia voisi juoda. Sitä suorastaan tarvitsee, jos on lisäksi kehittänyt tavasta itselleen hermosauhuja vastaavan lepohetken.
Mikäkö tämä on? Älkää kysykö. Se on jotain, mitä lapsukaiseni saivat aikaan sillä välin, kun minä siemailin ansaitsemaani espressoa. Ja tämä keltainen vati, se on yksi parhaista investoinneista ikinä. Niin paljon sillä on meidän pihassamme leikitty.
Mutta onneksi osaan nauraa maanantaillekin. Ja kaivaa kaapista illalla suklaata, kun lapset ovat nukahtaneet. Tervetuloa tiistai - sinun ei tarvitse paljon vaivaa nähdä, että olet maanantaita parempi. Onneksi sekin painui lopulta mailleen kaikesta huolimatta kauniiden värien kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti