Oma maa, lomamaa

Otin tänään uuden polkupyöräni alle ja polkaisin järven rantaan näköalapaikalle. Pyöräilyä on ollut viime aikoina vähän ikävä, ja siksikin kulku tuntui kovin miellyttävältä. Lämmintäkin meillä riittää edelleen - hellelukemat oli ylitetty tänäänkin ja pieni tuulenvire siinä sivussa teki ajamisen iltakuuden aikaan erittäin leppoisaksi.

Pysähdyin katselemaan maisemaa, jossa Champlain-järvi kimmelsi kirkkaassa auringossa ja Adirondackin vuoristo siintää horisontissa. Hoidetut nurmikentät sekä kukkien rivistöt antoivat silmien levätä. Vaikka nämä maisemat ovat minulle kolmen vuoden jälkeen jo niitä tuttuja kotimaisemia, vaikutun niistä joka kerta. Ikään kuin olisin - lomalla. Etenkin kun lomaan tulee usein yhdistettyä miellyttävä lämpöinen säätila, jollainen meitä täällä nyt ylenpalttisesti hellii.

Tulimme kuitenkin juuri - lomalta. Maasta, joka on vielä tutumpi, mutta joka on mielessäni muuttumassa. Se on toisaalta menneisyyteni maa, toisaalta se on enenevässä määrin mieltymässä omassa päässäni lomamaaksi - lasteni tapaan. He näkevät Suomen paikkana, jossa vietetään vieraselämää mummulassa, nähdään paljon sukulaisia ja suomalaisia ystäviä. Mökkeillään, herkutellaan, käydään huvipuistoissa ja kotieläintarhoissa. Valvotaan vaaleina kesäiltoina ja nukutaan aamulla pitkään.

Kalajoen Hiekkasärkät

Joskus tuntuu kuin olisi monta elämää. Sellainen arkielämä, joka rytmittyy koulun, siihen liittyvien aktiviteettien sekä mieheni työn ja työreissujen mukaan. Arkiset askareet, joita tehdään päivästä toiseen ja viikonloppujen hengähdyshetket, jolloin pyhitetään aikaa perheelle. Sitten on se lomaelämä, joka on tähän saakka tarkoittanut melkein poikkeuksetta matkaa Suomeen sekä siihen liittyviä toimia. Haaveissa on myös tulevaisuudessa löytää aikaa lomailuun tällä mantereella, sillä siihen ei ole ollut toistaiseksi kovin paljon mahdollisuuksia.

Alan huomata, että näiden elämien ero on yllättävän iso. Sen saa aikaan luonnollisesti pitkä etäisyys, joka jakaa kanssakäymiset toisten kanssa kahteen laariin: kesän tekemiset suomalaisten sukulaisten ja ystävien kanssa ja arkielämän kohtaamiset paikallisten kanssa täällä kotinurkilla. Olen päivittäin yhteydessä Suomeen monta kertaa viestien sekä sosiaalisen median kautta, mutta arkisen elämän iloja ja harmituksia koen ja jaan oman perheeni lisäksi täkäläisen tuttavapiirini kanssa. Pidän sitä suurena ilona, että olen oppinut näkemään tämän kaksijakoisuuden (jos sitä niin haluaisin edes kutsua) pelkästään rikkautena. 

Se kliseiseltä kuulostava maailmankuvan avartaminen - se taitaa tehdä hyvää myös keski-ikäiselle.